Jatkuvaa sijoitustuottoa valuuttakaupalla ja sen strategiat.

Johdanto

 

TTC:n (Technical Traders Club) tammikuun kuukausikokouksessa 27.01.2014 piti Mika Müller, Müller Invest, esityksen ”Jatkuvaa sijoitustuottoa valuuttakaupalla ja strategiat sisältäen Live kaupankäyntidemon”.

 

Johdanto valuuttakauppaan
 

Müller on tehnyt osakekauppaa 2000 – luvun alusta alkaen ja sen lisäksi aloittanut valuuttakaupan tekemisen kuutisen vuotta sitten. Hän kertoi, että valuuttakauppa on maailman likvidein markkina, joka toimii hyvin 5 vuorokautta viikossa sunnuntai-illasta perjantai-iltaan suunnilleen klo 23-24:ään asti. Valuuttamarkkinan vuorokausivaihto maailmassa on noin 4000.000.000.000 (neljä triljoonaa) USD. Müllerin kokemuksen mukaan valuuttakauppa on paljon parempaa vipukauppaa kuin esimerkiksi kauppa warranteilla, jossa välittäjät vetävät kunnolla välistä. Valuuttakaupassa näyttää olevan myös kova kilpailu välittäjien välillä, ja se näkyy kaupankäyntikuluissa, jotka ovat suhteellisen pienet.

Eri välittäjien välillä on suurehkojakin eroja, ja niiden huomioiminen on elintärkeää. Vain kokeilemalla selviävät todelliset erot. Valuutat eivät myöskään heilu niin paljon kuin osakkeet. Esimerkiksi Japanin jeni voi pahimmillaan heikentyä vuodessa USA:n dollaria vastaan noin 30 %. Jeni ja USA:n dollari ovat myös menettäneet, tai ovat menettämässä, asemansa sijoittajien turvasatamana. Euro näyttää saaneen uutta roolia turvasatamana. Jeni on perinteisesti vahvistunut, kun länsimaiset pörssi-indeksit heikkenevät, eli näiden instrumenttien välillä on ollut selvä korrelaatio vuodesta 2008. Muuten näyttää siltä, että noin 95 % FOREX treidaajista olisi pitkällä aikavälillä häviöllä ja loput 5 % olisivat voitollisia.
Müller käyttää valuuttakauppassa mm. OANDA-meklariyritystä valuuttakauppaan, sekä Myfxbook- palvelua strategiansa ja kaupankäyntinsä analyysiin ja seurantaan. OANDA:n oman WEB/JAVA-pohjaisen kaupankäyntialustan lisäksi voidaan käyttää suosittua MetaTrader-ohjelmistoa kaupankäyntiin, automaattiseen kaupankäyntiin, testaukseen, tekniseen analyysiin jne. MetaTrader on laajennettavissa ilmaisilla lisäosilla oman maun mukaan, mutta sen huippuunsa virittäminen saattaa viedä aikaa ja vaatia paljon testausta. Sen sijaan OANDAN WEB/JAVA-platformissa on kiinteästi mukana useimmin käytetyt kaupankäynti- ja analyysityökalut. Kuvakaappaukset tässä artikkelissa ovat tästä OANDA:n omasta platformista.

Mikan valuuttakaupoista on viime vuosina ollut pitkällä (long) puolella 63 % voitollisia ja lyhyellä puolella (short) 61 % voitollisia. Valuuttakaupassa Long ja Short kaupat ovat yhtä helppoja, kun lyhyisiin (short) kauppoihin ei tarvita osakkeiden lailla osakelainauksia.Vuoden 2013 huhtikuusta alkaen on kauppojen tuotto-riski suhde ollut noin 2. Kaupoissa on käytetty vipua jopa 50 x asti.

Johdanto sijoitusstrategioihin

 

Müller jatkoi selvittämällä sijoitusstrategioitaan. Mikan mukaan menestynyt sijoittaminen perustuu tarkkaan riskien laskemiseen, sekä dokumentoituihin sääntöihin, sijoitussuunnitelmiin ja rutiineihin, joiden noudattaminen erottaa ammattimaisen sijoittajan useimmista sijoittajista.

 

Ylituotot tulevat niinä aikoina, jolloin sijoittajan markkinanäkemys on oikea ja valittujen markkinoiden trendi on vahva, jolloin pystytään ottamaan suurempi positio sekä hyödyntämään voittojen pitämistä trendin seuraamisen mukana.

 

Markkinanäkemykseen hakemiseen käytetään sekä kansantaloudellisia ja muita fundamentteja että teknistä analyysiä. Pääpaino on teknisessä analyysissä, koska toisena sijoitustyylinä on Swing Trade, joka toimii melko tehokkaasti myös silloin, kun vahvoja isoja trendejä ei ole hyödynnettävissä.

Mika Müllerin riskikorjatut tuotot nollakorkoisessa ympäristössä ovat olleet hyviä. Jos keskimääräinen vuosituotto pitkällä aikavälillä putoaa selkeästi alle 15 %:n, niin hänen mukaansa on syytä etsiä parempi treidaaja hoitamaan varoja, ja käyttää oma työaika hyödyllisemmin muissa tehtävissä.

 

Mika Müllerin oppiman ja kokemuksen mukaan menestyvään aktiiviseen salkunhoitoon vaaditaan lahjakkuutta, paljon harjoitusta ja kovaa itsekuria. Treidaus bisneksenä on samanlaista laskelmoitua riskinottoa kuin muutkin menestyneet bisnekset. Satunnaiset rajatut tappiot kuuluvat asiaan ja mahdollistavat pitkän aikavälin voitollisuuden. Sensijaan pidemmät, yli vuoden kestävät, tappiojaksot ilman uusia kurssihuippuja eivät ole hyväksyttäviä, ne kuuluvat ”Osta- ja Pidä” sijoittamiseen.

Pitkän aikavälin tuotot syntyvät lisäämällä riskiä silloin, kun on päästy mukaan voitolla olevaan trendiin. Tällä tavoin saavutetaan hyvin korkea tuotto (ns. windfall) sellaisina kuukausina ja vuosina, kun isoimmat kaupat osuvat parhaimpiin trendeihin. Toisaalta huonona kuukautena ja vuotena katkaistaan tappiot nopeasti, eikä yritetä saada tappiota kuitattua isolla voitolla, vaan pyritään suojaamaan pääomaa kuivan kauden yli ja pitämään salkun arvo käytännössä tasaisena.
 

Lisäksi pitemmissä kaupoissa pitää huomioida valuuttaparin valuuttojen korkoero, joka vaikuttaa cost-of-carryn kautta position ylläpitämisen kustannukseen. Kustannus voi olla joko positiivinen tai negatiivinen. Eli jos esimerkiksi ostat alemman koron valuuttaa maksat joka päivä korkoeroa ja päinvastoin, jos ostat korkeamman koron valuuttaa niin saat tuloa korkoerosta. Jos kaupat ovat auki vain muutaman päivän tai viikon niin ”cost-of-carry” on harvoin merkittävä tekijä kustannuksissa.

Tavoitteet ja sijoitusten suoritustavat

Tärkein tavoite on pitää sijoitetun salkun arvonalentuminen huipustaan max. 15 %:ssa, ja pyrkiä yhä pienempiin maksimi arvonalentumisprosentteihin tulevaisuudessa.

Mika Müllerin toinen tavoite on pitää historiallinen tuottotaso samana tai ylittää se, mikä on ollut noin 15 – 20 % vuotuista tuottoa pääomalle.

 

Müller noudattaa 3-portaistaa menetelmää, jonka esitteli aikoinaan Stanley Druckenmiller kirjassaan Market Wizards:

1) Suojele pääomaa (preserve capital)
2) Pidä tuotto tasaisena (make consistent profits)
3) Hanki ylituottoja (make above average profits).

Vasta kun askeleet 1) ja 2) ovat toteutuneet, niin voidaan yrittää askelta 3). Jos tuotto on heiluvaa, eli 2) tavoite ei toteudu, niin pysytään askeleessa 1).

Portaiden askelten 1), 2) ja 3) suoritustavat ovat:

  1. Suojele pääomaa: Valitse vähäriskisimmät ideat. Esimerkiksi tekninen stop-taso ei saa olla kovin kaukana kaupan avaustasosta. Fundamenttien oltava kaupalle positiiviset. Huonot uutiset eivät saa laskea kurssia. Vältä suuren korrelaation positioita. Stop-lossilla laskettu riski saa olla korkeintaan 1 % pääomasta. Ko. instrumentin riskiä saa nostaa vasta 2) – ja erityisesti 3) – tasoilla. Tappioputken jälkeen panoksia pienennetään, niitä ei saa nostaa.

  1. Tee kauppaa samalla trendillä ja instrumentilla niin kauan kun se toimii hyvin. Älä avaa kauppoja usein ja ilman perusteita. Tee kauppaa ristiin korreloivilla instrumenteilla mahdollisuuksien mukaan. Varmista voittojen toteutuminen muuttamalla stoptasoja portaittain trendin suunnassa. Pidetään Core – positiota pitkässä trendissä (Wealth Trading) ja tehdään Swing Trade kauppaa (Income Trading) osalla positiota samalla instrumentilla.

  2. Kun liike ennakoimaasi suuntaan vastaa odotuksiasi, tai ylittää ne, on parasta lisätä voitolla olevaa positiota ja siten hyödyntää trendin koko potentiaali. Vuoden 2013 alkupuolella ainakin Jeni, Australian dollari (AUD), kulta ja Nikkei 225- indeksi liikkuivat selvästi trendin suuntaan. Tämä trendi kiihtyi myöhemmin lisää ja ylitti näissä instrumenteissa odotukset.

 

Kuva 1. AUD/USD valuuttaparin päivägraafi. Helmikuu 2011 – tammikuu 2014. Laskeva vastuslinja piirretty osahuippujen kautta alkaen huhtikuun 2011 huipusta. Hintagraafin alapuolella volatiliteetin mittari ATR (10).

Analysoimalla esimerkiksi ylläolevan kuvan 1 graafiin piirrettyä pitkää parin vuoden trendiä, ja sitä havainnollistavan vuosien 2011 – 2013 osahuippujen kautta piirretyn vastuslinjan avulla, päädyttiin kevään 2012 alun osahuipun jälkeen myymään valuuttaparia AUD/USD pikäaikaisella suunnitelmalla lyhyeksi (short). Ko. päivägraafissa havainnollistavat 26:n ja 52:n jakson exponentiaaliset liukuvien keskiarvojen suunnat ja liukuvien keskiarvojen leikkaukset lyhyempien trendien kehityksiä, joita voi sitten hyödyntää saman instrumentin lyhyempiin Swing Trade kauppoihin.

 

Instrumentin ja suunnan (long/short)valinta

 

Müller käyttää sekä teknistä – että fundamenttien analyysiä löytääkseen ideoita kaupan tekoon. Tärkein valintakriteeri on kohdemarkkinan pisin trendi usean vuoden tarkastelujaksolta. Jos markkina/instrumentti on hyvin lähellä historiallista ennätystä (ylin tai alin), niin sitä on syytä tarkastella lähemmin. Ison trendin tunnistamisen jälkeen tarkistetaan fundamentteja, jotta selviää mitkä tekijät voivat vaikuttaa trendin jatkuvuuteen tai kiihdyttää sitä. Tämän tarkastelun jälkeen laaditaan suunnitelma (Trade Plan) ko. instrumentille. Ennen kauppaa tarkistetaan vielä, noudattaako kauppa omia sääntöjä ja onko kaupan ajoitus sopiva. Näille tekijöille ja kriteereille on erillinen tarkistuslista. Esimerkiksi Müller ei tee vahvan trendin vastaista kauppaa, jos instrumentti on tehnyt 4:n kuukauden sisällä uuden ”ennätyksen” (yli 12:n kuukauden ylimmän).

Joskus markkina joutuu esimerkiksi jonkin uutisen vuoksi rajuun epätasapainoon (out – of – line), jolloin voidaan hyödyntää tilannetta ostamalla vahvimpia instrumentteja, jotka ovat joutuneet tilapäiseen pudotukseen markkinan turbulenssin takia (taken collateral damage).

 

Kaupan avausstrategiat

 

Müller ei usko täydellisiin kaupan avauksiin, eikä päiväkauppaan. Parhaat kaupan ovat hänen kokemuksensa mukaan tulleet siten, että asetetaan instrumenttien graafeista lukemalla, ja kokemuksen ja teknisen analyysin avulla, useita eri rajahinnoilla tehtäviä toimeksiantoja (cluster of limit orders). Päiväkauppiaiden aiheuttama volatiliteetit toimivat tässä hyödyksi, koska niistä aktivoituu pilkittyjä toimeksiantoja ilman, että sijoittajan tarvitsee jatkuvasti seurata päivittäistä vuoristorataa. Pilkit asetetaan esimerkiksi 26:n päivän exponentiaalisen liukuvan keskiarvon tienoille. Välillä käy niin, että markkina karkaa ja instrumentin toimeksianto ei toteudu. Tämä on enimmäkseen kuitenkin vain ”psykologinen tappio”, koska uusia tilaisuuksia tulee jatkuvasti markkinoilla
Jos esimerkiksi avauskaupan suunitelman mukainen tuotto/riski suhde on korkea, esimerkiksi noin 8:n paikkeilla, niin suojaavan stop-loss toimeksiannon voi asettaa erittäin tiukaksi, koska voitollisen tuloksen kannalta siitä ei ole suurta haittaa vaikka stopit laukeaisivat kaupan alussa monta kertaa, ja jatkaa kaupan avauksia toistuvasti ennenkuin suunnitelman mukaisessa kaupassa pysyminen onnistuu. Stopit voi tällöin myös asettaa limittäin.

Esimerkkejä kaupan avauskriteereistä:

 

– tuki- ja vastustasot, ylös- ja alasmurtautuminen (joskus sattuu myös ns. false breakout”),

– liukuvat keskiarvot, trendilinjat,
– ”breakout” (ulosmurtautuminen) sivuttaismarkkinasta, joka kestänyt vuosia,
– uusi kaikkien aikojen alin tai ylin kurssi,
– käänteiden (calling top/bottom) ennakoiminen ison vaihteluvälin sivuttaistrendissä.

Valuutta tulkitaan myös vahvaksi ja valuuttaparikaupan avausehdokkaaksi, jos se on tehnyt uusia huippuja useita muita valuuttoja vastaan.

Kaupan sulkemisstrategiat

Müller pyrkii pitämään Tuotto-Riski-suhteen jokaisessa kaupassa parempana kuin 1 : 1 (yksi jaettuna yhdellä). Ja pidemmällä aikavälillä on elintärkeää pitää keskimääräiset voitot suurempina kuin keskimääräiset tappiot. Lyhyemmissä ja keskipitkissä (Income Trading) Swing Trade tyylisissä kaupoissa voidaan joissakin yksittäistapauksissa saavuttaa jopa 10 : 1 suhde Tuotto/Riskille. Suojaavan stopmarginaalin määrittämiseen käytetään tässä viitekehyksenä 10:n tai 14:n jakson ATR ( Average True Range) volatiliteetti-indikaattoria kerrottuna tietyillä kertoimilla.
Sensijaan pitkän trendin seuraamista (Trend Following) yrittävissä kaupoissa mahdollista tuotto-riski suhdetta on vaikea määrittää etukäteen, koska trendin suuntaan mentäessä voidaan voitolla olevassa positiossa kasvattaa positiota. Yleensä pidempää, ison vaihteluvälin trendiä, seurattaessa käytetään suurempaa stopmarginaalia (wider stop loss), joka ei aktivoidu jollei trendi katkea. Tässä strategiassa ennakoitu tuotto-riski suhde voi olla aluksi huonompi kuin 2 : 1.

Esimerkkejä kaupan sulkemiskriteereistä:

– kiinteä voittotavoite (perustuen gaafien tarkasteluun ja tekniseen analyysiin),

– osittainen voittojen kotiutus (partial profit taking),

– lukitaan puolet (50 %) voitoista instrumenteista, jotka ovat voitolla, nostamalla stop-tasoa,

– Liukuva (trailing) stop – toimeksianto.

Myös jos valuuttaparin arvo putoaa päivägraafissa alle 200:n jakson liukuvan keskiarvon, niin tämä voidaan tulkita siten, että positio on muuttunut väärän suuntaiseksi, voittotilaisuus on käytetty ja positio suljetaan.

 

Valuutta tulkitaan myös heikoksi ja valuuttaparikaupan sulkemisehdokkaaksi, kun sen huippujen määrä useita muita valuuttoja vastaan on vähentynyt.

Kirjanpito ja seuranta

Müller kirjaa kaikki kaupat xls-taulukkoon (ns.Trade Journal). Sinne dokumentoidaan myös kauppojen fundamenttiperusteiset ja tekniset syyt ja perusteet, pidemmän aikavälin näkemys, senhetkinen suunnitelma tavoite- ja stophintoineen ja statuspäivitykset. Aikaisemmat suljetut kaupat analysoidaan kuukausittain ja niistä etsitään parannettavaa sovellettavaksi seuraaviin suunnitelmiin ja myöhempien kauppojen totetukseen.

Strategian historiallinen tuotto on ollut:
 

– 2011 tuotto 13,73 %, (max. alentuminen, drawdown, huipun ja pohjan välillä 14,63 %)
– 2012 tuotto 24,68 %, (max. alentuminen 10,05 %)
– 2013 tuotto 36,99 %, (max. alentuminen 10,72 %).

 

Muita valuuttaparigraafeja ja -esimerkkejä
 

Alla esitetään graafien avulla vielä esimerkit keskipitkistä Swing Trade ja pitkäksi suunnitellusta valuuttaparikaupasta.

 

Kuva 2. EUR/USD valuuttaparin päivägraafi. Helmikuu 2011 – tammikuu 2014. Vastus- ja tukitasot piirretty osahuippujen ja osapohjien kautta alkaen vuodesta 2011.

Lukemalla ylläolevan kuvan 2 graafia ja havainnoimalla siihen valuuttaparille Euro/Dollari piirrettyjä vastuslinjaa noin 1,37:n tasolla ja tukilinjaa noin 1,26 tasolla voidaan päätellä, että valuuttaparin Long- ostoja on tehty noin 1,26:n EUR/USD tasoilta ja Short- myyntejä noin 1,37 EUR/USD tasoilta. Graafin 26:n ja ja 52:n päivän liukuvista keskiarvoista voi lukea keskipitkät trendit. Siten EUR/USD valuuttaparin sivuttaisliikkeen vaihteluvälissä 1,37 -1,26 on voitu tehdä useita keskipitkiä Short ja Long kauppoja Swing Trade strategialla vuosina 2012 ja 2013.

Isoa kuvaa taas voi seurata kuukausikäyrällä, jossa kurssi ei yleensä nouse paljon yli 26:n jakson exponentiaalisen liukuvan keskiarvon. Jos ollaan kuukausikäyrällä lähellä 26:n jakson exponentiaalisen liukuvaa keskiarvoa niin on mahdollista avata positio, vaikka sen kurssi olisikin venynyt pitkälle eroon 26:n päivän exponentiaalisen liukuvaa keskiarvosta.

Kuva 3. USD/CAD valuuttaparin päivägraafi. Helmikuu 2011 – tammikuu 2014. Nouseva kolmion tukilinja piirretty osapohjien kautta alkaen syyskuusta 2012.

Kuvasta 3 nähdään, että valuuttaparin USA:n dollari/Kanadan dollari on ylittänyt pariteettinsa alkuvuonna 2013. Graafiin piirretyn kolmion nouseva tukilinja vahvistaa myös teorian siitä, että Kanadan dollarin arvo ei nouse, kun raaka-aineiden hinnat ovat alhaalla. Valuuttapari USD/CAD on murtanut vastuslinjansa noin 1,07 vuoden 2014 tammikuun alussa, joten valuuttaparille USD/CAD on avattu pidemmäksi suunniteltu Long – positio vuoden 2014 tammikuussa.
 

 

Related Posts