Kiintoisa pikkutieto YIT:sta

En tavallisesti ole hirveän kiinnostunut ulkopuolisista pörssivihjeistä tai sen kaltaisesta tiedosta kuin erityisistä syistä, joiden reunaehdot aika harvoin täyttyvät. Vielä harvemmin tunnen tarvetta niiden levittelyyn, koska toisen ja kolmannen käden tiedoista harvoin mitään hyvää seuraa. Jos huonosti käy vihjeen kanssa, saat lunta tupaasi huolimatta vilpittömästä motiivista.

Laitan tähän nyt kuitenkin ruohonjuuritason tiedonmurusen vastuuvapauslauseketta korostaen. Kysyin viikko sitten tutulta kirvesmieheltä halukkuutta pienen kotiurakan hoitamiseen, koska hän oli valitellut muutaman viime vuoden aikana joutuneensa lomautetuksi tasaisin väliajoin urakoiden puutteessa. Hän on ollut vuosia töissä YIT:llä täällä Tampereella. Nyt hän kehui työtilannettaan hyväksi pitkästä aikaa, ja pomojen lupailleen sen näkyvässä tulevaisuudessa sellaisena pysyvän. Koska urakoista ei nyt ollut pulaa, eivät keikkahommat kiinnostaneet.

Sijoittajan kannattaa suhtautua kuten sanoin tällaiseen informaatioon varovasti, koska yhtiöiden tuloskunto riippuu monista tekijöistä, ja YIT on kansainvälinen toimija. Tiedon todenperäisyyttä en sinänsä epäile, koska kyseinen kaveri on sen verran tuttu että tuskin minulle valehtelisi.

YIT on minulle pitkältä ajalta tuttu yhtiö kuten varmaan kaikille Piksun lukijoille. Se on ollut alamäessä monta vuotta suhdanteen kyntäessä Suomessa ja sittemmin Venäjälläkin, joten aikansa loistoyhtiö ja osinkokone on pudonnut minun salkustani pois. Potentiaalisestihan se on kuitenkin sama hyvä yhtiö kuin ennenkin, joten suhdanteen kohentuessa se olisi kiintoisa ostokohde, kun P/B ja P/S-luvutkin ovat valuneet harvinaisen alas.

Syklisten hinnoittelun arviointi on aina hankalaa, koska tulokset heittelevät niin voimakkaasti. Historian perspektiivissä ainakin YIT on nyt halpa, samaan hintaan sitä sai viimeksi finanssikriisin pohjassa. En syöksy heti sitä ostamaan, saati että kehottaisin ketään niin tekemään. Harkinnassa se nyt minulla on. Teknisen analyysini perusteellakin osake voisi kiskaista kohtapuoleen ylös, sillä indikaattorit ovat noususuunnassa osakkeen mataessa toistaiseksi pohjaksi muodostuneen viiden euron pinnassa. Indikaattorit kääntävät toki kelkkansa, jos odotukset taas pettävät.

Suhdanteen parantumista Suomessa on odotettu kieli pitkällä jo vuosia, ja joskus se tapahtuu huolimatta yleisestä pessimismistä. Jos ja kun rakentaminen Suomessa elpyy, YIT kyllä nousee allikosta. Analyytikkoennusteetkin, jotka löytyvät YIT:n sivuilta, odottavat parempaa paria vuotta. Rahapolitiikka tukee ainakin elpymistä.

Viime vuoden lattiatasolle valuneella osingolla YIT:n osinkotuotto on nykyhinnalla päälle kolme prosenttia, joten sen suhteen osake on jo houkutteleva, etenkin jos uskoo liikevaihdon ja tuloksen käänteeseen. Sen saa jokainen itse punnita.

Ei tämä suhdanteen kannalta ainakaan hassummalta silti kuulosta, koska rakentaminen on syklien parhaita kuumemittareita. Jos kirvesmiehellä riittää urakoita ainakin yhdellä isolla markkina-alueella, niin onhan se lupaavaa.

Valostuvaa uutta vuotta siis kaikille!

Related Posts