Mustaa ja punaista joulua

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki

Musta joulukuu ja halvan öljyn kriisi käänsivät sitten lopulta osakekurssitkin punaiselle. Kurssiheiluntaan on jo totuttu, mutta öljyn odottamaton hinnanlasku on varmasti yllättänyt monet. Odottamattomien tapahtumien vuoksi tuntuukin, että eläisimme poikkeuksellisia aikoja. Ja kuten aina, poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia toimia. Tällä kertaa sijoittajat ovat kuitenkin jo tottuneet yhä jatkuvaan poikkeustilaan ja siitä seuraaviin temppuihin. Kuudes arvaamaton vuosi peräjälkeen on alkanut turruttaa ja useimmat ennennäkemättömät temputkin jo tehty ja nähty. Mikä sitten tämän kaiken jälkeen voisi enää edes yllättää?

Öljyn nykyistä hintaa tuskin kukaan osasi viime vuoden lopulla vielä ennustaa. Ja nytkin valistuneimmat voivat vain arvailla alhaisen hinnan seurauksia ja tulevaa kehitystä. Todelliset motiivit öljyntuottajamaiden haluun painaa hintoja alaspäin ovatkin pääosin arvailujen varassa. Alhaisen öljyn hinnan on spekuloitu johtuvan sekä Venäjään kohdistuvasta painostuksesta että öljyntuottajamaiden halusta ajaa USA:n oma liuskeöljyntuotanto hankaluuksiin. Yksi tavoite lieneekin siivota markkinoilta yli 100 taalan hintoihin toimintansa perustaneet yritykset.

Painostuskeinona öljyn hinnan polkeminen on varmasti tehokasta, sillä Venäjän budjetista 40 % on katettu öljyllä. Venäjän heräilevä karhu tuskin kestää loputtomiin alhaisia öljyn hintoja, ja tämä jos mikä lisää jatkossa epävarmuutta markkinoilla. Mutta halvasta öljystä kärsii USA:n ja Venäjän lisäksi myös muut öljyntuottajamaat. Deutsche Bankin mukaan 12 OPEC-maasta peräti seitsemällä valtion budjetti on alijäämäinen öljyn hinnan laskiessa alle 100 dollarin. Markkinayllätyksiä voi tulla Venäjän lisäksi myös pienemmistä ja köyhemmistä tuottajamaista, mikäli hinta on pitkään alhaalla.

Ensisilmäyksellä Euroopassa ja Suomessa alhainen öljyn hinta vaikuttaisi hyvältä, sillä se vapauttaa rahaa muuhun kulutukseen ja investointeihin. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole yksiselitteisesti hyvä, koska laskeva öljyn hinta vahvistaa Euroopan alenevien hintojen kierrettä entisestään. Hintojen laskun myötä myös EKP:n asettama tavoite inflaatiosta uhkaa karata yhä kauemmas. Öljyn odottamaton hinnanlasku vaikuttaa kiertotien kautta myös ensi vuoden politiikkaan. Nyt näyttäisikin siltä, että aikaisemmin syksyllä laadituissa Euroopan vuoden 2015 talous- ja inflaatioennusteissa öljyn hinta oli arvioitu lähtökohtaisesti liian korkeaksi ja optimististen ennusteiden seurauksena edessä voi olla odottamattoman suuri rahoitusoperaatio inflaation käynnistämiseksi. Öljy, Venäjä ja Euroopan velkakriisi vaikuttavat varmasti alkuvuodesta 2015 markkinoihin, mutta tämä ei kuitenkaan yllätä ketään. Se odottamaton jytky tulee, jos inflaatio saadaan rahoitustempuilla lopulta todella käynnistettyä.

Mikä muu vielä voisi yllättää markkinoiden draamaan väsyneet sijoittajat vuonna 2015? Odottamattoman yllätyksen vuodelle 2015 voisi tarjota ainakin euron osittainen hajoaminen ja ikävämmän yllätyksen Krimin tilanteen eskaloituminen täysimittaiseksi sodaksi. Todellinen jymy-yllätys olisi kuitenkin rauha Krimillä ja Euroopan talouden tasapainottuminen sekä velkakriisin päättyminen. Tässä kohtaa täytyy kuitenkin myöntää, että en ole ennustaja, eikä satuihin kannata uskoa. Omalla näkemyksellä rikastettu suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen sijoittaminen lienee jälleen kerran se paras tapa edetä tulevaankin vuoteen.

Mustasta joulukuusta huolimatta toivotan oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä menestystä sijoitusvuodelle 2015!

Lue Punaisen mukin blogia.

Related Posts