Nollakorkoiset valtionlainat olivat viimeisen vuoden paras sijoitustyyppi

Harva olisi vuosi sitten uskonut, että kaikkein huonointa nimellistä tuottoa antavat valtionlainat tuottavat kuitenkin parhaan tilin seuraavan vuoden aikana. Eipä juuri kukaan uskonut – kukapa nyt nollatuottoa olisi suositellut. Niin vaan kävi, että viimeisen vuoden aikana parhaan tilin ovat tehneet USA:n valtionlainoihin sijoittaneet. Tuottoa on tullut yli 3%. Ei paljon, mutta kuitenkin enemmän kuin mikään muu piksun pääomaisuusluokkia vertaavan sivun instrumenteista (kuva viime vuoden tuotoista alla). Ainoa plussalle yltänyt sijoitus.

Huonoimpia ovat olleet kaikki raaka-aineet (öljy, commodities, industrial metals) sekä raaka-aineita tuottavat kehittyvät maat (emerging markets). Ainoa raaka-aineiden tyyppinen, liha- ja maito- karjan hintaa seuraava, COW, on päässyt sentään -8% tuottoon, joka olisi ollut olosuhteisiin nähden erittäin hyvä sijoitus. Mutta kuka uskalsi pistää rahojaan vuosi sitten kiinni nautohin ja vuohiin – aika harva. Vaikka syytä olisi ollut.

Kulta ja hopea ovat loistaneet kuten aina levottomina aikoina. Kullan kimallus säilyy kun kaikki muu himmenee ja happanee. Mutta turbulenssi tartutti likaa näihinkin pahan päivän loisteisiin. Hopea tummui -9% verran.

Edes globaalit kiinteistöt eivät tuoneet lohtua vaan laskivat -14% vuoden takaisesta. Vanha viisaus sanoo että kun markkinat ovat pessimistiset niin rahat eivät ole missään turvassa piti hyvin paikkansa. Kaikki kärsivät lukuun ottamatta valtionlainoihin sijoittaneita. 

Miten sitten jatkossa? Herra yksin taivaassa tietää varmasti ja modernin kvanttifysiikan mukaan ei edes hän – maailma kun ei ole kvanttinörttien mukaan deterministinen. Mutta jos piksu toimituksen nimissä voi veikata, niin yleensä ne omaisuusluokat, jotka ovat viimeisten kolmen vuoden aikana pahiten kärsineet tuottavat seuraavina vuosina paremmin. Tämä laki poikkeaa yksittäisiin osakkeisiin sijoittamisen säännöstä. Yksittäiset yritykset pärjäävät yleensä hyvin pidempiä aikoja peräjälkeen ja muutos tulee vasta kun yrityksen johto vaihtuu ja uudet tuulet puhaltavat. Pääomaisuusluokat käyttäytyvät toisin. Se joka vaipuu tänään alholaan nousee huomenna kunniaan. Vaikka onhan tuossa tokaisussa hieman yksinkertaistusta. Kaikki ei aina mene aivan niin kuin on plänätty.

 

Related Posts