Tämä aihe ei ole taloutta – mutkan kautta toki sitäkin -, mutta kirjoitan tästä silti Piksuun, koska olemme ajoittain reippaastikin ja moneen suuntaan kriittinen lehti, joten sananvapaus ja sen puolustaminen kuuluu meillekin. Ja tietysti sen pitäisi kuulua jokaisella vapaan yhteiskunnan jäsenelle, sikäli kun sen keskeisiä arvoja kannattaa. Ja taloudenkin kannalta on oleellista, että taloudellista ja yhteiskunnallista todellisuutta voidaan esitellä ja kommentoida vapaasti. Vapaa markkinatalous toimii kunnolla vain vapaassa yhteiskunnassa.

Suomi päätyi lehdistön vapautta mittaavassa indeksissä ylimmälle askelmalle. Se on hienoa, vaikka meilläkin sananvapauteen on kohdistunut viime aikoina uusia uhkia etenkin toimittajien uhkailun muodossa, kun informaatioteknologia tekee kusipäiden puskista huutelusta helppoa. Itse en ole ilmiöön koskaan törmännyt, enkä liki satakiloisena vanhana punttisalikettuna hevin hätkähdä junttien öykkäämistä nakkiputkan jonossakaan. Mutta ymmärrän kyllä esimerkiksi naistoimittajia, joiden mieleen ja työhön uhkailu vaikuttaa. Tästä syystä Ruotsin sijoitus indeksissä on pudonnut. Asiaan on puututtava kovalla kädellä oikeusjärjestelmän puolesta.

Muualla EU:ssa sananvapauden kaventumista on nähty korkeimmalla institutionaalisella tasolla. Unkarissa ja Puolassa mediaa pistetään ruotuun ihan avoimen fasistisessa hengessä. Hallitukseen kriittisesti suhtautuville lehdille ja toimittajille lyödään lappua luukulle lakisääteisesti tai omistajavallan kautta.

EU on arvostellut tilannetta, mutta tehnyt vähän sen eteen. Kovia keinoja on kaihdettu, vaikka sellaisia tarpeen tullen työkalupakista löytyisi, esimerkiksi rakennetukien leikkaaminen. Sananvapautta ei ole katsottu sen tuottamien lihavien riitojen arvoiseksi. EU:n luonne arvoyhteisönä kärsii rankasti, kun se ei kykene puolustamaan keskeistä ihmisoikeuttaan ja demokratian ytimeen kuuluvaa instituutiotaan.

Optimisti voisi sanoa, että tapaukset ovat itäblokista demokratiaan siirtyneiden uusien jäsenmaiden lastentauteja, jotka hoituvat ajan myötä. Toivottavasti niin käy, mutta ei se taatusti tapahdu siten, että EU antaa näennäisdemokraattisille uusfasisteille aina vain lisää liikkumatilaa hyvässä uskossa ja ikävien seurausten pelossa.

Ja eipä tuo sananvapaus ole kummoisessa kurssissa vakiintuneemmissa ja keskeisissä jäsenmaissakaan. Puolaa ja Unkaria mittasuhteiltaan kevyempi mutta symboliselta arvoltaan yhtä räikeä tapaus on Saksa, jossa Angela Merkel näytti vihreää valoa Turkin aina vain autoritaarisemmaksi kuoriutuvan presidentin Recep Tayyip Erdoganin vaatimukselle tv-koomikko Jan Böhmermannin viemisestä syytetutkintaan. Böhmermann esitti televisio-ohjelmassaan Erdoganista rivon pilkkarunon, jonka motiivina olivat Erdoganin politiikka ja toimintatavat.

Tutkinnan perusteena on Saksan antiikkinen laki sadan vuoden takaa. Se kieltää vieraiden valtioiden johtajien loukkaamisen. Laki on tehty aikanaan työkaluksi valtion diplomaattisten etujen turvaamiseen sananvapauden kustannuksella. Harvoin sitä sovelletaan, mutta kerta ei ole modernina aikana ensimmäinen. Auguston Pinochetin suurlähettiläs sai vastaavassa jutussa myönteisen päätöksen. Hyvä kysymys on, miksi lakia ei ole purettu. Merkel on sitä nyt lupaillut, mutta saapa nähdä pitääkö sana.

Erikoista ja sen luonnetta kuvaavaa laissa on, että sitä voi soveltaa vain Saksan hallituksen päätöksellä. Merkel on hurskastellut, ettei hän voi ratkaista asiaa, joten hänen on jätettävä se oikeuslaitokselle. Mutta lain soveltaminen on siis poliittinen päätös – mikä on tietenkin jyrkässä ristiriidassa oikeusvaltion periaatteiden kanssa.

Hallituskumppani demarit vastustivat päätöstä, ja on se kiitettävän paljon arvostelua Saksassa nostanut muutenkin. Mutta tutkinta on silti jo käynnissä.

Merkel nöyristelee Erdogania, koska pelkää Turkin purkavan pakolaissopimuksen EU:n kanssa. Pelko tuskin on aiheeton, mutta Merkel valitsi diplomatialleen väärän kauppatavaran, etenkin kun kyse on jo diktaattorisesti käyttäytyvästä johtajasta.

Toiseksi, Merkelin intressi on selkeästi myös henkilökohtainen, koska hänen poliittinen asemansa on heikentynyt pakolaiskriisin seurauksena. Demokratian ja ihmisoikeuksien kannalta on irvokasta, että niitä kavennetaan mantereen mahtavimman poliitikon aseman suojelemiseksi hänen omasta toimestaan.

Kristillisen ja konservatiivisen Merkelin sanotaan suuttuneen aidosti Böhmermannin kielenkäytöstä. Mutta se ei mitenkään vähennä päätöksen rivoutta. Juuri siitä sananvapaudessa on kyse: kritiikki ei ole oikeus, jota jakavat poliittiset päättäjät mieltymystensä mukaan.

Böhmermannin tapaus on aivan samanlainen kuin Larry Flyntin saama kanne Hustler-lehden rivosta satiirista, joka kohdistui vaikutusvaltaiseen tv-pastoriin Jerry Falwelliin. Tapausta puitiin USA:ssa korkeinta oikeutta myöten. Se vapautti Flyntin, koska poliittiset johtajat ovat asemassa, jossa etenkin fiktion muotoinen julkinen kritiikki heitä kohtaan kuuluu olennaisesti sananvapauteen. Veikkaan kyllä Saksankin oikeuslaitoksen päätyvän samaan tulokseen, mutta jo prosessin käynnistyminen tällaisen lain ja olosuhteiden perusteella on irvokasta. Jos tuomioistuimet lähtevät Merkelin hevosenleikkiin, Böhmermann voi saada jopa kolme vuotta vankeutta.

Toki Böhmermann testasi omien sanojensakin mukaan tarkoituksellisesti sananvapauden rajoja. Erdoganin reaktio oli odotettu. Turkissa on pari tuhatta ihmistä syytettynä presidentin pilkkaamisesta, joukossa jopa pojankloppi nettipilan vuoksi. Sikäli Merkel ajoi komeasti Böhmermannin virittämään miinaan. Mutta hänen pitäisi kärsiä seurauksetkin, myös EU:sta tulevan kritiikin muodossa, olivat saksalaiset äänestäjät mitä mieltä tahansa.

Merkel on yrittänyt pestä kasvonsa arvostelemalla Turkin ihmisoikeustilannetta, mutta se on tunkkaisen päätöksen koristelua. Merkelin linjaa on myös perusteltu Saksan kolmella miljoonalla turkkilaisperäisellä kansalaisella, joiden tunteita on suojeltava. Peruste on erityisen järjetön, koska Böhmermannin satiiri ei kohdistunut mihinkään väestöryhmään tai uskontoon, vaan ainoastaan Erdoganiin. Tällä perusteella mikään kritiikki yhtään poliitikkoa kohtaan ei olisi koskaan mahdollista, koska aina he jotain ryhmää edustavat.

EU:n henkistä velttoutta kuvaa, että muissa maissa Saksaa ei ole arvosteltu. Onko tapaus muka liian pieni siihen? Ei ainakaan minun mielestäni, koska kyseinen laki itsessään rikkoo EU:n sananvapauden turvaamaa perussopimusta.

Toinen ilmeinen syy on, että Saksan arvostelu on kiven alla muualla kuin isoissa EU-maissa. Meilläkin ainakin osa poliitikoista suhtautuu Saksaan vähän kuin aikanaan Neuvostoliittoon. Herran pelko on herran alku juu, mutta isompien nöyristely on myös arvokkuuden ja moraalin rappion alku.

On aika epärealistista ja tekopyhää edellyttää Unkarin, Puolan tai minkään demokratian pelisäännöistä lipsuvan jäsenmaan noudattavan sopimuksia, jos Saksa saa tulkita niitä poliittisten suhdanteiden ja hallituksen tarpeiden mukaan.