Soini se vasta EU-sekatavarakauppias onkin

Ulkoministeri Soini tölväisi "plokissaan" EU-komissiota, koska se haluaa puuttua Puolan tuoreen oikeistopopulistisen hallituksen toimiin median ja oikeuslaitoksen itsenäisyyden rajoittamiseksi. Komissio toteuttaisi nyt ensimmäisen kerran toissa vuonna sovittua oikeusvaltiomekanismia, joka mahdollistaa komission viime kädessä antaa rangaistuksia EU:n perusarvoihin kuuluvan oikeusvaltioperiaatteen rikkomuksista.

EU on ollut hyvin tarkka jäsenyyttä hakevien maiden suhteen keskeisistä periaatteistaan, mutta jäseneksi hyväksyttyjen maiden kontrolli on ollut heikkoa, pahimpana tapauksena Unkari. Syitä voi luetella paljonkin, osaltaan poliittisia, mutta eipä ole ollut EU:lla oikein välineitäkään.

Soini on aiemmin arvostellut EU:ta ruokakaupaksi, josta jokainen jäsenmaa noukkii haluamansa. Brittejä on arvosteltu tästä erityisesti muissa jäsenmaissa, myös Suomessa, ja ihan syystä. Tästä olen sinänsä Soinin kanssa samaa mieltä – ei mikään järjestelmä voi toimia tällä pohjalla.

Siksi on surkuhupaisaa, että Soinin Puola-näkemyksellään puolustaa juuri tällaista rusinat pullasta –menettelyä. Soinin mielestä komission ei pidä puuttua vaaleilla valitun itsenäisen maan hallituksen päätöksiin. Näkemys ei sikäli tietenkään yllätä, perussuomalaiset vastustavat kaikkea EU:n kontrollia liittovaltiokehityksenä, ja Puolaa hallitsee nyt aatetoveri. Mutta Soini ei perustellut kantaansa sillä, että EU pitäisi purkaa, ja Puolan pitäisi johtaa kapinaa. Soinin mukaan puolalaisilla pitää olla oikeus polkea EU:n perussopimuksia ja niiden kontrollia, koska he ovat itsenäinen vapaa kansa.

Se nyt ei vain pidä paikkaansa Soinin tarkoittamassa mielessä. Puolalaiset ovat toki itsenäisiä ja vapaita. Sellaisina he ovat vapaaehtoisesti allekirjoittaneet EU:n sopimukset, koska ovat jäseneksi halunneet. Puola kuten liki kaikki maat on itsenäisenä valtiona hyväksynyt omaehtoisesti kasan kansainvälisiä sopimuksia, jotka rajoittavat sen toimintavapautta. Eivät vaikkapa maailman kauppajärjestön WTO:n jäsenet voi polkea sen sääntöjä rangaistuksetta. Kauppapoliittisen itsenäisyyden rajoitus on hinta järjestön jäsenyydestä etuineen. Jos järjestelmä ei maistu, itsenäinen valtio voi siitä erota.

EU-maat ovat itsenäisiä, mutta se ei merkitsee oikeutta rikkoa yhteisiä sopimuksia ilman seurauksia. Perussopimukset tuovat EU-maille keskeisiä rajoituksia, jotka jokainen jäsenvaltio on hyväksynyt voidakseen kuulua unioniin. Ne allekirjoittaessaan valtio hyväksyy suvereniteettinsa rajoitukset hintana jäsenyydestä.

Puolalaiset voivat itsenäisesti päättää, haluavatko he kuulua EU:hun. Jos haluavat, heidän on noudatettava yhteisiä pelisääntöjä. Jos ne tuntuvat ylikäymättömiltä, puolalaiset voivat jättää EU:n. Puola kuten kaikki jäsenvaltiot voi myös pyrkiä muuttamaan sopimuksia tai niiden tulkintoja. Mutta yksipuolisella päätöksellä he eivät voi jättää niitä noudattamatta ilman, että järjestelmä ajautuu anarkiaan.

Tätä Soini nyt kuitenkin suosittelee. Hänelle EU:n sisäinen anarkia sopii oikein hyvin: jokainen valitkoon sopimuksista mieleisensä osat ja nakatkoon muilla sorsaa.

Tuoreen televisiouutisen mukaan Soini tosin korjaa sen verran näkemyksiään, että hän ei tuomitse puuttumista lähtökohtaisesti, jos siihen on kunnolliset perusteet. Ilmeisesti hän on miettinyt asemaansa kahteen kertaan – nyt kun ei ole enää oppositiojohtaja. Jos näin on, Soinin kannattaisi miettiä kahteen kertaan ennen kuin avaa sanaisen arkkunsa nettisivuillaan. Ulkoministeri on sentään ulkoministeri.

http://timosoini.fi/2016/01/eu-pysykoon-lestissaan/

Herrat haukkuu – kansa kiittää

Related Posts