S&P 500, OMXH25 ja repullinen kultakaivososakkeita

Vuoden ensimmäinen kuukausi alkaa käymään vähiin ennen kuin loppuu. Tänä vuonna otsikoissa ei ole revitelty tamiikuurallilla, eikä kovin moni sitä isoon ääneen kyllä tainnut odottaakaan. Tunnelmat ovat olleet enemmältikin varovaiset ja odottavaiset. USA:n S&P 500 on seikkaillut alkuvuoden kapeassa kanavassa välillä testaillen huipun vastustasoa ja toisinaan nuuskimalla alapuolen tukitasoa.  Pidempään kestäessään tällaiset poikittaisliikkeet ovat omiaan antamaan vauhtia suureenkin liikkeeseen, kun kuviosta murtaudutaan ulos. Nyt tietenkin pitäisi olla kova kaveri ja osata arvata, että kumpaan suuntaan liike syntyy. Olisiko kenelläkään lainata kolikkoa, niin voitaisiin kysyä siltä vähän neuvoa?

Torstainen lasku sysäsi 104 S&P 500:n sadan osaketta alemmalle tasolle, kun missä ne ovat olleet kertaakaan viimeisen 20 päivän aikana. Kuvaajassa on merkittynä keltaisella laatikolla viimeiset 20 kaupankäyntipäivää. Viidennes indeksin osakkeista pääsi valahtamaan laatikon ulkopuolelle. Tämä saa minut epäilemään, että lisää osakkeita saattaa valahtaa ulos rännistä. Viime vuosi oli kova osakevuosi ja moni sijoittaja saattaa olla sormi herkkänä voittojen kotiutuksen kanssa. En halua maalailla peikkoja seinille, mutta varovaisuutta nykytila vaatii. En voi välttyä siltä, että 9.10-10.10 oleva aukko (gap)  SPY:ssä huutelee mielestäni houkuttelevasti.  Sinne sukeltaminen vaatisi noin 9 prosentin laskua nykytasoilta. Ei mikään mahdoton matka, mutta pitänee kuitenkin käydä tarkistuttamassa pää, jos tällaista kuiskuttelua vielä jatkossa kuuluu.

Helsingin oma poika OMXH25 on piirtämässä todella rujoa negatiivista divergenssiä viikkokuvaajaan. En pidä yhtään näkemästäni.  Indeksissä on 2700 pisteen kohdalla avoin aukko, joka voisi toimia yhtenä tavoitetasona korjaukselle.  Valuminen tuolle tasolle tuo kyllä mieleen mahdollisen 200 päivän liukuvan keskiarvon testaamisen. Pieni pusu sinne voisi tehdä nyt terää.

 

 

Ennen vuodenvaihdetta kirjoittelin pyöreänpöydän poikien osakevalinnoistamme ja kerroin itse valinneeni epäsuosiossa olevat kultakaivososakkeet ja pari hopeapeliä. Toistaiseksi valinta on toiminut yleistä markkinaa paremmin, antaen 13,99 prosentin tuoton. Vuotta on toki vielä melkoisesti jäljellä eikä tämä peli vielä ole pelattu. Mikäli kulta ja kaivososakkeet jaksavat nousta ja muu markkina näyttää toipilaalta, on todennäköistä, että sijoittajien kiinnostus kasvaa kaivossektoria kohtaan vaikka maailmantalouden näkymät ovat heikon näköiset ja Kiinan varjopankkisysteemi saattaa olla yllärikortti tänä vuonna , aiheuttaen vielä mahanpuruja monelle sijoittajalle.

Matias

www.matiassavolainen.com

 

 

Related Posts