Tapio Korhosen kirja kuvaa rahoitusmarkkinoiden toiminnan

Uudessa Tapio Korhosen kirjoittamassa Rahoitus- ja valuuttamarkkinoiden tulkintaa -julkaisussa (256 sivua) esitellään käytännönläheisesti rahoitus- ja valuuttamarkkinoiden perustoimintojen luonne ja toiminta.

Lähtökohta on kokonaistaloudellinen ja se sisältää kansantajuisen ja perusteellisen kuvauksen kansantalouden käyttäytymisestä. Kyse on selkeästi asiantuntijan tekemästä tekstistä, jossa tieto itse ja sen välittäminen on ollut kirjoittajalle primäärinen arvo.  

Tarkastelun kohteena on kansantalouden rahoituksen pysyvät perusilmiöit. Kuvauksen yhteydessä esitellään kuitenkin esimerkinomaisesti myös jonkin verran markkinakehitystä viime vuosilta ja vuosikymmeniltä Suomesta, euroalueelta ja maailmantaloudesta. 

Julkaisu näkökulmineen perustuu ekonomistina työskennelleen ja Suomen ehdottomasti parhaisiin asiantunitijoihin kuuluvan Tapio Korhosen yli neljän vuosikymmenen mittaiseen kokemukseen raha- ja valuuttapolitiikan seuranta- ja analyysitehtävistä. Julkaisussa esitetyt näkemykset ovat syntyneet kirjoittajan käytännön työn kautta, ja teksti perustuu moniin lähteisiin, erityisesti kansainväliseen talouslehdistöön sekä kirjoittajan keskusteluihin työtovereidensa kanssa.

Julkaisu kokonaisuudessaan: http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/selvitykset_ja_raportit/yleistajuiset_selvitykset/Documents/A117.pdf

 

 

Related Posts