TT:n lista Q1 2016

TT:n lista Q116 on valmis. Lista ei sisällä sijoitussuosituksia eikä minkäänlaista laadullista analyysia vaan perustuu vain yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin ja tulostietoihin viimeisen viiden vuoden ajalta. Suurimmat painoarvot ovat osakekohtaisen tuloksen kasvulla, oman pääoman tuotolla, osinkotuotolla ja vertaan myös E/P-lukua nykyiseen korkotasoon. Pienimmät painoarvot ovat P/B-luvulla, markkina-arvolla, omavaraisuusasteella ja sillä kuinka monta vuotta peräkkäin yritys on maksanut osinkoa.

 

Listan tulkitsemiseen on hyvin yksinkertaiset ohjeet. Mitä enemmän pisteitä sitä parempi todennäköisyys on hyviin tuottoihin pitkällä tähtäimellä. Mainittakoon vielä sen verran, että maksimipisteet ovat +3.0 ja minimipisteet -3.0 Suluista löytyvät luvut edellisestä listasta. Mainittakoon vielä lukijoille, että minulla eivät riitä rahkeet kaikkien kotipörssissämme listattujen yritysten seuraamiseen ja siksi osa yrityksistä on poissa listalta. Lisäyrityksiä listalle mukaan saa ehdottaa, mutta en lupaa mitään. Älä käytä tätä listaa sijoituspäätösten tekemiseen! Minä käytän listaa tarkemmin analysoitavien yritysten valikoimiseen. En suosittele samaa sinulle! Tee aina omat johtopäätöksesi ja tutki itse yrityksiä.

 

13.05.16 26.02.16

 

Ponsse 20.80€ (18.60€) 1.55 (1.30)

Kone 39.61€ (41.14€) 1.50 (1.25)

Cramo 19.00€ (18.02€) 1.30 (0.70)

Ramirent 6.34€ (5.80€) 1.00 (0.85)

Raute 12.85€ (13.60€) 0.95 (1.50)

Sponda 3.714€ (3.616€) 0.95 (0.40)

Huhtamäki 35.31€ (30.63€) 0.70 (0.70)

UPM 16.46€ (15.37€) 0.70 (0.60)

Nordea 8.175€ (9.155€) 0.65 (0.65)

Nokian Renkaat 32.18€ (29.79€) 0.60 (0.70)

Teleste 8.22€ (7.99€) 0.55 (0.75)

Revenio 23.30€ (uusi) 0.50 (uusi)

Elisa 32.58€ (32.92€) 0.45 (0.50)

Orion B 30.58€ (30.88€) 0.45 (0.45)

Raisio 4.16€ (4.12€) 0.45 (0.70)

Neste 28.30€ (29.30€) 0.40 (0.95)

F-Secure 2.60€ (2.47€) 0.40 (0.60)

Amersports 25.89€ (25.93€) 0.35 (0.55)

Atria 8.52€ (8.90€) 0.30 (0.30)

Wärtsilä 36.18€ (37.63€) 0.25 (0.55)

Cargotec 32.58€ (28.93€) 0.20 (0.85)

Sampo 38.76€ (42.08€) 0.20 (0.25)

Tikkurila 15.42€ (14.37€) 0.20 (0.20)

Fortum 12.91€ (12.13€) 0.20 (0.20)

Martela 6.39€ (5.69€) 0.20 (-0.35)

Olvi 25.80€ (22.60€) 0.15 (0.20)

Affecto 2.92€ (2.91€) 0.05 (0.50)

Okmetic 9.12€ (7.09€) 0.05 (0.25)

Konecranes 20.60€ (20.13€) 0.05 (0.10)

Outotec 3.34€ (2.86€) -0.05 (0.15)

PKC Group 16.23€ (14.24€) -0.05 (0.15)

Uponor 13.51€ (12.02€) -0.20 (-0.05)

Tieto 22.99€ (24.23€) -0.20 (-0,15)

Capman 0.93€ (0.95€) -0.20 (-0.30)

Kemira 10.38€ (10.55€) -0.25 (-0.15)

Lassila&Tikanoja 15.01€ (14.98€) -0.25 (-0.20)

Kesko B 34.78€ (36.62€) -0.35 (-0.35)

Pöyry 3.196€ (3.35€) -0.50 (-0.55)

Sanoma 5.02€ (4.10€) -0.55 (-0.65)

HK 2.95€ (3.85€) -0.75 (-0.55)

Apetit 12.69€ (12.49) -0.80 (-0.80)

Comptel 1.55€ (1.61€) -0.80 (-0.90)

Basware 38.20€ (37.21€) -1.20 (-0.80)

Stockmann B 5.945€ (6.355€) -1.35 (-1.35)

Lemminkäinen 13.50€ (13.44€) -1.55 (-1.55)

Ixonos 0.06€ (0.06€) -2.25 (-1.65)

 

Ei mitään uutta auringon alla. Pisteet eivät ole paljon heilahdelleet kvartaalien välillä. Tältä listalta tippuivat pois Digia ja Kesla. Ensimmäinen tippui jakautumisensa vuoksi ja jälkimmäinen sen vuoksi ettei se enää julkista kvartaaleittaan tulostaan. Revenio tuli uutena mukaan. Pyrin saamaan seuraavaan listaan pari uutta yritystä mukaan, mutta en lupaa mitään.

 

 

– Tommi T

Related Posts