Turun telakka ja Talvivaara todistavat valtion intervention reunaehdot

 

Olen käsitellyt usein valtion omistajapolitiikkaa, yleensä kriittisesti. Turun telakasta kirjoitin vajaat neljä vuotta sitten (http://www.piksu.net/artikkeli/terve-elinkeino-ei-kaipaa-tukea), kun se oli kaatumassa valtion syliin, ja sitä monesta suunnasta vaadittiinkin telakkateollisuuden pelastamiseksi. Näin tapahtui. Suhtauduin hankkeeseen epäilevästi, koska merkit olivat huonot – samalla tavalla kuin Talvivaarassa.

Turun suhteen olin onneksi väärässä – tosin totesin tuolloinkin, että jos kustannustehokas tuotanto onnistuu, niin miksei Suomessakin voi yhä rakentaa laivoja. Tai kaivaa nikkeliä, sen puoleen.

Näistä kahdesta samantapaisesta valtiollisesta interventioista on saatu kaksi täysin vastakkaista tulosta. Turkuun virtaa tilauksia ja telakan ostanut Meyer investoi sinne. Työtilanne näyttää hyvältä alihankkijoita myöten. Pari vuotta sitten tätä oli vaikea uskoa, semmingin kun telakkateollisuutta ohjaava maailmantalouden suhdanne ei ole edelleenkään ruusuinen.

Talvivaaran jatko on yhä hämärän peitossa – hanskojen pöytään lyöminen on ilmeistä joskaan ei vielä varmaa. Yhtiö nielee koko ajan omistajalta rahaa. Sen suhteen olen ollut alusta asti harvinaisen oikeassa. Surkea prosessi eteni jokseenkin tarkkaan kaavailemaani polkua, kun valtion oli vähän kerrassaan otettava kurayhtiö siipiensä suojaan ensin muka hyvänä investointina ja sitten ainoana vaihtoehtona tuotannon turvaamiseksi ja ekokatastrofin estämiseksi. Ja sekin laulu on nyt loppumassa mitä todennäköisimmin kovalla loppulaskulla.

Eroja yhtiöistä voi kaivaa loputtomasti, mutta ratkaisevaa on ainakin se, että Turkuun löytyi osaava ja panostava omistaja korealaisen STX:n tilalle. Sitä ei kiinnostanut kuin tukiaisten kuppaaminen. Meyer näki kannattavan liiketoiminnan mahdollisuuden, ja sellaisen se telakasta vaikuttaa saaneen. Omistajalla on oleellinen merkitys. Turun telakan toipuminen tuskin olisi onnistunut ilman Meyeria. Sen etsimiseen kannatti tuhlata rahaa ja tupakkia.

Talvivaara ei ole valtion siipien suojassa pärjännyt yhtään kummemmin kuin ennen sitä. Jos sille ei löydy kaivosliiketoiminnan hallitsevaa omistajaa, niin vaikea on kuvitella valtion urakassa onnistuvan ilman metallien hintojen roimaa kallistumista. Se voi toki tapahtua, koska raaka-aineiden hinnat ovat lopettaneet pitkän pudotuksensa, ja niitä tuottavien kehittyvien talouksien pörssit ovat lähteneet vahvaan nousuun.

Sen varaan on silti epävarmaa laskea. Talvivaara ei ollut järin kannattava yhtiö huippusuhdanteessakaan. Suhdanteen kohentuessakin tuotannon yksikkökustannuksia olisi saatava selvästi aiempaa alemmas. Luultavasti se pysyy rahareikänä ilman uutta omistajaa. Sellaista ei ole kuulunut yrityksistä huolimatta. Se on todella huono enne.

Meyerin ja Talvivaaran kokemuksia uskaltanee pitää yleispätevinä. Julkisella rahalla kannattaa sopivin ehdoin viedä vaikeuksiin ajautunutta tuotantoa pahimman yli, jos liiketoiminnalla on tulevaisuutta – sitä ei kukaan etukäteen toki varmaksi voi tietää.

Tekohengityksessä on aina riskinsä. Turussa se kannatti, koska sinne löytyi liiketoiminnan hallitseva omistaja. Talvivaarassa näin ei ole käynyt, minkä vuoksi edessä näkyy vain huonoja vaihtoehtoja. Perinteitä pursuavaan Outokumpuun valtio on tehnyt kovia satsauksia, mutta vuosien tappiokierre ei ole katkennut.

Valtiolla ei omistajana ole mitään taikasauvaa menestykseen kuten politiikan vasemmalla laidalla herkästi kuvitellaan – tai ainakin niin propagoidaan. Toinen asia on, uskovatko sen paapattajat sanoihinsa itsekään. Valtion maalaillaan tuovan omistajana liiketoimintaan vakautta, mutta se ei tarkoita muuta kuin paksua lompakkoa, josta kattaa tappioita. Se on pitkän päälle kalleinta mahdollista työllistämistä.

Mitään muuta vakautta ei liiketoiminnassa voi olla kuin kannattavuus. Valtiolla ei ole siihen erityisiä eväitä. Toki valtiokin voi onnistua omistajana, mutta etenkään hankalien tapausten kohdalla sen varaan ei kannata laskea, vaan toiminnalle on löydettävä alansa hallitseva omistaja. Vain se turvaa kestävän tuotannon ja työpaikat. Turussa valtio toimi loistavasti löytäessään Meyerin STX:n tilalle. Siitä viisi tähteä.

4 thoughts on “Turun telakka ja Talvivaara todistavat valtion intervention reunaehdot

  1. Olisi sangen herkullista

    Olisi sangen herkullista kuulla kommenttisi Finaviasta, vaikkakaan siinä ei ole kyse kirjoituksissasi käsitellystä interventiosta vaan kyvykkyydestä omistaa liiketoimintaa ja ohjata liiketoimintaa omistajan näkökulmasta.

     

  2. Kiitän – ja olen kirjoittanut Finaviasta

    Kiitän kiinnostuksesta! Finaviaakin olen kommentoinut pari vuotta sitten:

    http://www.piksu.net/artikkeli/maakuntakentill%C3%A4-kannattaisi-kokeilla-uusia-konsepteja

    Tuota juttua voisi päivittää sen verran, että VR on herännyt pakon edessä kilpailuun ja alkanut haalia asiakkaita halvemmilla hinnoilla. Kyllä valtionyhtiökin voi toimia tarkoituksenmukaisesti – ja pakkohan sen on, jos monopoli horjuu, sen tapauksessa edullisen bussiliikenteen ansiosta. Näiden kokemusten perusteella uusia konsepteja kannattaisi kokeilla Finaviassakin.

  3. Kiitos linkistä. Täyttä asiaa

    Kiitos linkistä. Täyttä asiaa. Olen varmaan sen aikoinaan Piksun säännöllisenä lukijana lukenut, mutta unohtunut.

  4. Kiitos

    Jotain maakuntakentille pitäisi keksiä, täällä Tampereellakin kenttä uinuu,vaikka talousalue on iso ja vireä.

Comments are closed.

Related Posts