Vaalikonedatat

Käyttäjän mikko kuva

Yle on julkaissut Kuntavaalikoneensa datat avoimena datana .  Julkaistussa datassa on yli 16000 kuntavaaliehdokkaan vaalikonevastaukset. Yle kannustaa lataamaan datat, tutkimaan niitä ja tuottamaan datan perusteella julkaisuja. Minä tuotin datasta kolmiulotteisen visualisoinnin ja latasin sen Youtubeen.

Kunkin ehdokkaan vaalikonevastauksen voi tulkita pisteenä "avaruudessa", jonka ulottuvuuksien määrä on sama kuin vaalikoneen esittämien kysymysten määrä. Datan visualisointi on tapana tehdä joko yksiulotteisena vasemmisto-oikeisto akselille tai kaksiulotteisena, jolloin toinen akseli on usein jonkinlainen libeeraali-konservatiivi akseli. Tein oman visualisointini kolmiulotteisena. Runsasulotteisen pistejoukon voi projisoida kolmiulotteiseksi dimensioiden "vähentämismenetelmällä".

Havaintoja visualisoinnista:

- Oikeisto-vasemmisto akseli toimii edelleen hyvin. Se jakaa poliittista kenttää selkeästi: Vasemmistoliitto, SDP ja Vihreät muodostavat selkeän vasemmiston. Kokoomus on oikeistopuolue.

- Liberaali-konservatiivi akseli on vähemmän selkeä kuin vasemmisto-oikeisto akseli.

- Keskustapuolue on - nimensämukaisesti - keskellä riippumatta tarkasteltavan akselin valinnasta.

- Kokoomus ja Vasemmistoliitto ovat pistepilven vastakkaisilla puolilla: ne tuskin pystyvät jatkossakaan toimimaan tehokkaasti samassa hallituksessa. Myös Perussuomalaiset ja Vihreät ovat pistepilven vastakkaisilla puolilla: on vaikea kuvitella toimivaa hallitusyhteistyötä niidenkään välille.

- Tein vastaavan visualisoinnin myös 2015 eduskuntavaalidatoista. Eduskuntavaalien 2015 ja kuntavaalien 2017 pistepilvet ovat hyvin samankaltaiset: poliittiset asetelmat muuttunevat erittäin hitaasti.

Lisää uusi kommentti

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.