Vertaisomistus

Autot on nähty pitkälle vain logistisena välineenä, mutta asia on muuttumassa ja siksi automarkkinoille on pyrkimässä perinteellisiä tietoteknisiä yrityksiä kuten Google ja Apple. Ei nuo tietotekniset yritykset ole itse kiinnostuneet autoista, vaan palveluista joita kulkualustan avulla voi tuottaa. Se on osa suurempaa paradigman muutosta. Autoilun muuttumisen ovat tietenkin nähneet myös perinteelliset autotehtaat kuten Ford tai Mercedes Benz.

Tässä ei kuitenkaan autonomistus muutu paljonkaan vaan myös tavalliset ihmiset pyrkivät saamaan tuottoa investoinnilleen. Nämä muuttavat maailmaa niin, että jakelijat (=perinteelliset kaupat) jätetään välistä. Tulee tällaisia maailmalaajuisia välittäjäportaaleja kuten vaikka Aliexpress pienille tavaroille, hotelleille vaikka www.booking.com tai vaikka teettää joku pieni ohjelmisto tai grafiikka muutamalla taalalla vaikka täältä, amazon kirjoille tai www.ebay.com kaikille tavaroille. Ylipäätään kansainväliset yritykset muuttuvat portaaleiksi joiden kautta paikalliset pienet yritykset kauppaavat palveluitaan. Näin ostaja saa luotettavan kumppanin tai ainakin turvallisen tavan maksaa ilman suuria välistävetäjiä. Firmat joiden liiketoiminta, kuten vaikka Stockman, on perustunut tuohon luotettavuuteen ja se on rahastettu loppuun asti ajautuvat ongelmiin koko kaupankäynnin paradigman muuttumisen vuoksi. Nämä portaalit saavat muutamia euroja tai prosentteja kaupasta, mutta kun kauppoja tehdään miljardeja niin summat tulevat suuriksi. Perinteelliset keskot tai prismat eivät kestä tätä muutosta kun tämä leviää myös tuoretuotteisiin ja se leviää logistiikan muuttumisen vuoksi automaattisten autojen tulon myötä. Tuolloin jumbot sun muut ostoshelvetit hakevat uutta liiketoimintaa ja luultavasti eivät sitä löydä.

Tämä sama ilmiö ajautuu myös omistukseen, mihin jo alkukappaleessa vihjasin. Ihmiset voivat tarjota ja vuokrata asuntojaan vaikka lomamatkojen ajaksi palvelujen kuten www.airbnb.fi tai www.housetrip.com kautta. Nämä kodinvuokrauspalvelut ovat jo joidenkin lähteiden mukaan ylittäneet hotellien tarjonnan mm. Espanjassa. Asuntoja on tyhjillään Helsingissäkin varsin paljon ja Hesari uutisoi 28.6.2015, että Imatran voisi asuttaa Helsingin tyhjiin asuntoihin ja Helsingissä on 8% tyhjillään asuntoja. Tämä mahdollistaisi ison omaisuusmassan parempaan käyttöön kun saamme kunnolla tämän vuokrauspalvelun käyttöön ja leviämään. Tietenkin tämä lisää liikkuvuutta, mutta myös asettaa paineita perinteellisille hotelleille ja asettaa myös matkailijat uuteen asemaan mikä on monessa mielessä entistä parempi. 

Takaisin alkukappaleeseen eli autojen omistukseen. Autothan ovat erittäin pienellä käyttöasteella, vain muutama prosentti vuorokaudessa. Se mahdollistaisi vuokrauspalvelun ja myös taksipalveluiden laajentamisen. Esimerkiksi kortteliauto palvelu mahdollistaa oman autosi vuokraamisen ja siten saat hieman tuottoa pääomallesi tai kansainväliset vastaavat palvelut kuten www.zipcar.com ovat jo varsin suuria. Näiden palveluiden avulla voidaan nostaa autojen käyttöastetta ja nopeuttaa niiden uudistumista sekä vähentää autojen kokonaismäärää. Se on upeaa kehitystä niin ympäristön, ruuhkien ja parkkipaikkojen suhteen. Auto vie aina paikallaan ollessaan parkkipaikan ja silloin se ei aja asiaansa. Toinen asia on sitten Uber tyyppiset taksipalvelut, jotka mahdollistavat autonkäytön palveluna huomattavan halpaan hintaan. 

Moniin näihin vertaispalveluihin ja omistuksiin on lainsäädännöllisiä esteitä, koska nykyinen tapa toimia on saanut rakennettua normatiivisia kilpailuesteitä. Mutta näiden esteiden purkaminen olisi sitä tärkeintä turhien sääntöjen purkamista mistä nykyinen hallituskin on puhunut. Näin saamme maamme suurta omaisuusmassaa parempaan käyttöön ja ihmiset saavat myös pieniä tuloja epäsäännöllisistä lähteistä. Tämä on fiksua ja toivottavasti hyppäämme uuteen yhteisöllisyyden aikaan ja tuottavuutemme kasvaa vaikka monilla aloilla ja monet alat tulevat kuolemaan kokonaan, mutta se on vain hyvä asia.

2 thoughts on “Vertaisomistus

  1. Liikkumistarpeet hoidamme

    Liikkumistarpeet hoidamme tulevaisuudessa itseajavilla sähköautoilla.

    Emme omista niitä vaan tilaamme ne kuten taksin tai sitten tekoälyusovellus arvaa milloin tarvitsemme kyytiä ja tilaa kulkuneuvon rappumme eteen.

    Tälläinen kehitys tehostaa resurssien käyttöä, sillä kuten Jarno toi esille, on turhaa omistaa autoa, joka lähinnä seisoo toimettomana parkkipaikalla.

    Tulevaisuudessa jopa asuntomme ovat hieman halvempia, koska ei tarvitse rakentaa parkkipaikkaa. Ei siis enää keskustassa superkallista autopaikkakellaria, jonka hinnasta iso osa on jyvitetty asunnon hintaan.

    Toki jokainen voi edelleen hankkia täysin oman auton, mutta aivan kuten lentomatkat nykyään, niin se lienee aika harvojen herkkua.

     

     

    1. Kirjailijat ovat alkaneet käyttää Amazonia välittäjäportaalina

      Tuo Jarnon esille tuoma ajatus siitä, että tulee kansainvälisiä välittäjäportaaleja on kiehtova.

      Minun ystäväpiirissäni on kirjailijoita, jotka laittaneet kirjansa myyntiin Amazonissa ja saavat sitä kautta tuloja ja kirja on heti myynnissä kaikelle Suomen kansalle. Suomalainen kirjakauppaketjusto ei ole pystynyt saamaan. Tuntemattomien kirjailijoiden itse kustantamia teoksia ei oteta kirjakauppamyyntiin. Fyysisiin kirjoihin sitoutuu niin paljon pääomaa, kun ne otetaan kirjakauppojen hyllyille ympäri Suomea, ettei kirjakaupoilla ole kerta kaikkiaan varaa ottaa riskiä. Vain tunnetut kirjailijat pääsevät hyllylle. Amazonissa homma toimii toisin. Siellä ei tarvitse levittää kirjoja joka kylään ennen kuin myynti alkaa ja homma toimii kirjaillijoiden ehdoilla. Riittää että yhdessä paikassa on pikkasen kirjoja varastossa ja niitä sitten painetaan lisää sitä mukaa kun myynti vetää.

      Amazon on, ihan niin kuin Jarno sanoo, kansainvälinen brandi, joka:

      1. tarjoaa hyvän search toiminnon (lukujat löytävät halumansa)
      2. tarjoaa luotettavan maksu logistiikan
      3. tarjoaa luotettavan toimituslogistiikan
      4. tarjoaa vertaisarvioita tuotteista

      Lisää tietoa on täällä: http://www.amazon.com/gp/seller-account/mm-summary-page.html?topic=200260520

       

      Täsmälleen sama homma taitaa toimia hotellialalla muutamankin brandin alla. Nuo samat neljä ominaisuutta taitaa olla niissäkin palveluissa.

Comments are closed.

Related Posts