Venekauppa takkuaa

Kävin äsken venemessuilla. Nyt taantuman aikaan venekauppa takkuaa. Mielummin tingitään veneestä, kuin esimerkiksi asumisesta tai muusta välttämättömästä. Tilastokeskuksen mukaan veneiden ja veneilytarvikkeiden kauppa supistui vuonna 2013 "erikoiskaupan" aloista eniten.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi jakelee julkisesti ja maksutta käytettäväksi vesikulkuneuvojen avointa dataa. Avoin data sisältää Trafin ylläpitämässä vesikulkuneuvorekisterissä olevien vesikulkuneuvojen teknisiä tietoja. Trafin luvut tukevat käsitystä, että venekauppa käy huonosti ja että taloussuhdanne yleensäkin vaikuttaa venekauppaan vahvasti.

 

Matalasuhdanteessa myydään vähemmän veneitä. Veneiden rekisteröintimääriin voi tosin vaikuttaa myös erilaiset kampanjat, joilla rekisteröimättömiä veneitä on yritetty saada rekisteriin. Vuonna 2007 tuli voimaan laki, joka velvoitti veneilijöitä rekisteröimään veneitänsä uudelleen.

Lisäksi nyt myydään pienempiä veneitä kuin noususuhdanteessa.

 

Rekisteröityjen veneiden ominaisuuksiin voi taloussuhdanteen lisäksi vaikuttaa myös erilaiset muotivirtaukset, joten myytävien veneiden pienentymistä ei voi laittaa pelkästään matalasuhdanteen syyksi.

BKTn muutos samalta ajalta.

Kuvassa messuvieraita tänään messukeskuksessa.
 

Related Posts