Vihdoinkin edullisia suomalaisia indeksirahastoja

Lajittelematon

LähiTapiola lanseeraa kaksi indeksituottoa tavoittelevaa kohtuuhintaista Eurooppaan ja USA:n markkinoille sijoittavaa osakerahastoa. Kulut (0,3% vuodessa) kilpailevat hyvin parhaiden etf rahastojen kanssa. Tämän tyyppisiä tuotteita on suomalaisilta toimijoilta odotettu (Piksu toimituksen huomio).

– Markkinarahastoissa tavoittelemme Euroopan ja Yhdysvaltain osakemarkkinoiden tuottotasoa. Lähtökohtaisesti indeksejä seuraavat rahastot ovat aina pienellä takamatkalla tavoitteestaan rahastojen pientenkin kulujen vuoksi. Markkinarahastoissa otamme perinteisistä indeksituotteista poiketen hieman tasapainoisemman jakauman salkun sisällä. Salkkumme ei ole samalla tavalla tarkasti keskittynyt tiettyihin yrityksiin kuin markkina keskimäärin, sanoo LähiTapiolan markkinarahastoista vastaava salkunhoitaja Anssi Wartiainen.

LähiTapiola USA Markkina ja Eurooppa markkina -rahastot sijoittavat Euroopan ja USA:n osakemarkkinoille hyvin hajautetusti satoihin yrityksiin ja kustannustehokkaasti. Nettotuotto-odotus rahastoille on noin 5,0 % vuodessa. Merkintä- ja lunastuspalkkio rahastoille on 0 %, hallinnointi- ja säilytyspalkkio 0,3 % vuodessa.

– Asiakkaamme ovat toivoneet meiltä markkinarahastojen kaltaisia ratkaisuja. Rahastot sopivat esimerkiksi hyvin hajautetun osakesalkun ytimeksi, jolloin salkkua voi täydentää LähiTapiolan yritysvalintaan perustuvilla rahastoilla, Wartiainen kertoo.

LähiTapiola uudistaa USA- ja Eurooppa -rahastojensa sijoituspolitiikkaa

LähiTapiola uudistaa samalla Euroopan ja Yhdysvaltain markkinoille sijoittavien aktiivisten rahastojensa sijoituspolitiikkaa.

– Keskitymme jatkossa USA:n ja Euroopan markkinoilla rahastosijoituksissamme yhä vahvemmin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Olemme poimineet rahastoihimme noin 30-40 ketterää ja innovatiivista yritystä, joilla näemme hyviä kasvumahdollisuuksia. Rajallinen määrä yhtiöitä mahdollistaa sijoituskohteiden syvällisen tuntemisen, niin tuotto- kuin riskimielessä. Alhaisella kieronopeudella pidetään kaupankäyntikulut kohtuullisina. Myös vastuullisen sijoittamisen periaatteet toteutuvat aktiivisesti hoidetuissa salkuissa, sanoo LähiTapiola Varainhoidon salkunhoidosta ja vastuullisesta sijoittamisesta vastaava johtaja Outi Kalpio.

LähiTapiolan uudet markkinarahastot:

LähiTapiola USA Markkina on Yhdysvaltain osakemarkkinalle sijoittava osakerahasto. Rahasto sijoittaa maan 400:n markkina-arvoltaan suurimpaan yritykseen. Rahaston suurimmat sijoituskohteet ovat maailman suurimmat teknologiayhtiöt Apple ja Microsoft, sekä yhteisöpalvelu Facebook.

LähiTapiola Eurooppa Markkina on Euroopan osakemerkinoille sijoittava osakerahasto. Rahasto sijoittaa maanosan 300:n markkina-arvoltaan suurimpaan yritykseen. Rahaston suurimmat sijoituskohteet ovat maailman suurin ruoka- ja juomayhtiö Nestle SA, maailmanlaajuinen pankkikonserni HSBC Holdings Plc ja maailman toiseksi suurin lääkeyhtiö Novartis AG. Suomalaisia yrityksiä rahastossa on 12, suurimpana Nokia sijalla 70.

4 thoughts on “Vihdoinkin edullisia suomalaisia indeksirahastoja

  1. ”Vihdoinkin edullisia” on

    ”Vihdoinkin edullisia” on hieman hassusti sanottu, kun Seligson on kaupannut suunnilleen tuon hintaisia indeksirahastoja jo iät ja ajat, ja Handelsbanken laski juuri rahastojensa hallinnointipalkkioita 0,4 -> 0,2 %. Mutta kukapa sitä kilpailijoitaan mainostaisikaan?

    ”Kulut (0,3% vuodessa) kilpailevat hyvin parhaiden etf rahastojen kanssa.” Tätä nyt on vaikea sanoa edes hassuksi, kun useiden USA- ja Eurooppa-ETF:ien kulut on tyyliin 0,7 %.

    Mutta kun tarkemmin asiaa tarkastelee, niin jutun otsikko näyttää olevan enemmän kuin pielessä. Jos siis otsikon on tarkoitus kuvata jutun lopussa mainittuja kahta rahastoa, jotka ovat LähiTapiolan oman kuvauksen mukaan AKTIIVISIA? Onko nyt niin, että LähiTapiola myöntää suoraan, että aktiivisilla rahastoilla tavoitellaan indeksituottoja (koska yleensä aktiiviset häviävät indeksille) vai Piksuko tässä kirjoittaa omiaan?

    1. korjaus

      korjaus, yksi nolla jäi tietysti uupumaan: useiden USA- ja Eurooppa-ETF:ien kulut on tyyliin 0,07 %.

Comments are closed.

Related Posts