Ravintolisät – tulevaisuuden bisnes?

Lajittelematon

Ravintolisien käyttö on maailmalla ollut yleistä pitkään. Suomessa buumi alkoi menneinä vuosikymmeninä, kun kalanmaksaöljyä, joko kapselina tai pelkiltään otettiin ruoan jälkeen. Nykyään kyseessä on miljardibisnes ja eri ravintolisiä on lähes lukematon määrä. Ravintolisien hyödystä on paljon kiistoja ja onkin totta, että joistakin ravintolisistä ei ole lainkaan hyötyä tai niistä on jopa haittaa. Monet kuitenkin ovat tutkimustenkin mukaan hyödyllisiä, varsinkin sellaisessa tapauksessa, että esimerkiksi normaali ruokavalio on turhan yksipuolista tai oma elimistö ei jostain syystä tuota jotain ainetta tarpeeksi. Myös sijoittajan kannattaa kiinnostua ravintolisistä, sillä ne tulevat olemaan kasvava markkina maailmalla.

Mitä ravintolisiä on olemassa?

Ravintolisät luokitellaan useampaan ryhmään luontaistuotealan toimesta. Näihin ryhmiin kuuluvat vitamiinit ja kivennäisaineet, yrtti- ja kasvivalmisteet, kuitu- ja painonhallintavalmisteet, rasvahappovalmisteet, probioottivalmisteet, levävalmisteet, mehiläistuotteet, urheiluravinteet sekä muut. Viime aikoina erityisesti buumia ovat keränneet rentouttavat, stressiä alentavat sekä kipua ja tulehduksia lievittävät CBD-tuotteet, jotka siis ovat teollisesta hampusta valmistettuja. Näitä on mahdollista hankkia esimerkiksi osoitteesta nordicoil.fi.

Urheiluravinteet ovat varsinkin salilla kävijöiden suosiossa. Niiden avulla voidaan hakea muun muassa lihasmassan kasvua, parempaa kestävyyttä, kehon tilan pitämistä yllä tai parempaa palautumista urheilusuorituksesta. Proteiinipirtelöstä varmasti kaikki nekin ovat kuulleet, jotka eivät sellaista ole maistaneet. Se on tuote, joka nautitaan mahdollisimman pian urheilusuorituksen jälkeen, jotta palautuminen lähtisi heti käyntiin. Yleensä proteiinijauhe sekoitetaan veteen.

Mitä hyötyä ravintolisästä on?

Ravintolisän hyödyt riippuvat paljolti siitä, mikä ravintolisä on kyseessä, sillä niitä on satoja ja taas satoja. Ravintolisien hyödyistä on tehty monia tutkimuksia, mutta niiden tulokset eivät estä hyödyttömiä ravintolisiä jatkamasta markkinoilla. Onkin vaikeaa selvittää ravintolisien valtavasta viidakosta, mitkä ravintolisät ovat oikeasti hyödyllisiä ja mistä ei ole mitään hyötyä. Ravintolisät ovat kuin Villi Länsi. Tavallista suolaa saatetaan myydä ravintolisänä 100-kertaiseen hintaan. Tämä toki selviää etiketistä tarkasti tihrustamalla, mutta mainostekstissä ei sanallakaan mainita, että suolaahan se vain on.

Toisaalta monista ravintolisistä, kuten edellä mainitusta CBD-öljystä tai vaikkapa melatoniinista, on ihan todistettua hyötyä niissä asioissa, mihin ne on tarkoitettu. Ravintolisiä käyttäessä on hyvä kääntyä terveydenhuoltoalan ammattilaisten puoleen, jotka osaavat kertoa sen, mitkä aineet ravintolisässä vaikuttavat ja millä tavalla.

Ravintolisät tulevaisuudessa

Pelkästään ravintolisiin perustuvia yrityksiä ei vielä pohjoismaisista pörsseistä juurikaan löydy. Jonkinnäköisinä verrokeina voidaan pitää kanadalaisia kannabisyhtiöitä, jotka kuitenkin markkinoivat itseään lääkeyhtiöinä. Ravintolisien markkinoilla on kuitenkin edelleen paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Ihmiset välittävät yhä enemmän terveydestään ja ovat valmiita panostamaan siihen myös rahallisesti. Tähän tarpeeseen tulevat vastaamaan perinteisempien kasvipohjaisiin ratkaisuihin perustuvien firmojen, kuten Apetitin tai Oatlyn, lisäksi ravintolisiä tarjoavat palvelut.

Tämä tarkoittaa sitä, että kilpailevia tuotteita tulee jatkuvasti ja oikean tiedon saamisesta tulee entistä hankalampaa. Ravintolisien kohdalla mittaamisesta tekee vaikeaa se, että vaikutukset ovat usein yksilöllisiä ja niistä osa saattaa olla psykosomaattisia. Se, mikä toimii yhdellä, ei toimi toisella ja toisella saattaa toimia vaikka pelkkä värjätty vesi. Ainoa varma asia on, että ravintolisät tulevat pysymään markkinoilla pitkään ja ihmiset jatkavat niiden ostamista. Megatrendit, kuten kaupungistuminen ja väestön keskiluokkaistuminen, tuovat markkinoille uudenlaista kysyntää, joten kyseessä on edelleen lähivuosina miljardien arvoinen bisnes.

 

Kuvan lähdewikimedia

Related Posts