Piksu sivuston teknologiaa pävitetään
Piksu sivuston teknologiaa päivitetään 4…7.3 välisenä aikana. Sivuston toiminta saattaa olla normaalista poikkeavaa. Pahoittelemme häiriöitä. Kysymyksiin vastaa: toimitus@piksu.fi
Piksu sivuston teknologiaa päivitetään 4…7.3 välisenä aikana. Sivuston toiminta saattaa olla normaalista poikkeavaa. Pahoittelemme häiriöitä. Kysymyksiin vastaa: toimitus@piksu.fi
Tulee erilaisten analyysien ja ennusteiden kanssa laitettua pöytään kerran jos toisen kunnon turskaakin, mutta viime viikkojen markkina-arvioni ovat kyllä menneet putkeen. Kukaanhan ei markkinoista, taloudesta tai monesta muustakaan asiasta varmaksi
Työkansa haluaa itselleen lisää oikeuksia paikalliseen sopimiseen – ennakkotieto EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. Työläiset haluavat sopia laajasti työehdoista paikallisella tasolla. Enemmistö työkansasta haluaisi itselleen oikeuden sopia omalla työpaikallaan kannustinpalkkioista, työaikajärjestelyistä
Joukko päätoimittajia on antanut julkilausuman ja koululaisia on valistettu siitä, millaista on ihka oikea media ja miten sen voi erottaa kaikenlaisista epämääräisistä nettijulkaisuista. Päätoimittajat puhuvat merkityksellisestä journalismista. IS on Suomen
Yhteiskuntasopimusneuvottelujen tulos on karua luettavaa Suomen työllisyydestä huolehtineille pienyrittäjille (Suomen Yrittäjien yrityksissä työskentelee 650'000 työntekijää ja se on ainoa työntekijämääräänsä merkittävästi kasvattanut sektori). Paikallista sopimista koskevat kirjaukset jäävät kauas hallituksen
Merkittävä osa työmarkkinajärjestöistä on saanut 29.2 aikaan yhteiskuntasopimuksen (kilpailukykysopimus) sopimustekstin, jonka pääkohdat ovat: Työnantajien sosiaaliturvamaksua alennetaan (0,94 prosenttiyksikköä vuodelle 2017; 1,00 prosenttiyksikköä vuodelle 2018; 1,04 prosenttiyksikköä vuodelle 2019; 0,58 prosenttiyksikköä
Kiinan epävarmat ja laskevat talousluvut ja raaka-aineiden laskevat hinnat aiheuttivat viime syksynä markkinahermoilua. Uusia huolia on alkanut kasautua talven aikana. Teollisuusmaiden (USA, Euroalua ja Japani) talousluvut ovat olleet heikkoja ja
EVA Pamfletti Seitsemän syytä sairauteen – Miksi terveydenhuolto ei toimi puolustaa potilaan, asiakkaan, kansalaisen ja veronmaksajan oikeuksia. Se ruoskii julkisen terveydenhuollon toteutusta ja perustelee, miksi siihen tarvittaisiin muutoksia ja esittää
Salkkusivu jossa lisätietoja Arvonmuutokset: Vuoden alusta -15.6%, alusta (27-05-2010) +64.9% Yleistä Jälleen melko turbulentti kuukausi. Alkuviikkoina nähtiin hyvin voimakas kurssikorjaus alaspäin, varsinkin Japanissa ja euroopassa. Kaikki merkittävät indeksit ovatkin vuositasolla
TT:n lista Q415 on valmis. Lista ei sisällä sijoitussuosituksia eikä minkäänlaista laadullista analyysia vaan perustuu vain yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin ja tulostietoihin viimeisen viiden vuoden ajalta. Suurimmat painoarvot ovat osakekohtaisen
Asuntomarkkinat ovat heränneet uuteen eloon. Pääkaupunkiseudulla asuntokauppoja tehdään jo normaalilla tasolla, mutta samalla erot maan sisällä kasvavat. Helsingin seutu repii eroa muihin kaupunkeihin, ja myös muut kasvukeskukset erkaantuvat muusta maasta.
Olen jo muutaman viikon ounastellut pörssien pohjanneen ainakin toistaiseksi ja nousurallin kestävän ainakin kuukauden verran, luultavasti pari, ja kenties laskumarkkinan pohja on nähty. Pysyn osapuilleen kannassani, ellei ensi viikolla rysähdä
Saksan ifo indeksin suhdanneodotukset putosivat pari päivää sitten yllättäen alimmilleen kolmeen vuoteen. Tämä on ollut viime päivien pörssilaskun syynä. Maailmankaupan kehitys on heikkoa Saksan teollisuustuotteiden osuus maailmankaupasta on merkittävä ja
Kiinalainen Goldwind ohitti viime vuonna tanskan Vestaksen asennetussa tuulivoimakapasiteetissä. Taustalla on luonnollisesti Kiinan satsaukset uusituvaan energiaan. Kiinan tavoite on nostaa tuulivoimakapasiteetti 200 GW vuoteen 2010 mennessä. Tällä hetkellä on asennettuna 145
Viime elokuussa Terex USA:sta ja Konecranes Suomesta ilmoittivat fuusiosta. Seligsonin salkunhoitaja Oldenburg kirjoitti pitävänsä ratkaisua huonona. Itse kiinnitin huomiota siihen, että Terex valmistaa hyvinkin yksinkertaisia kaivinkoneita, joitten katteet ovat huonoja
Tilastokeskus julkisti tänään tuoreimman työvoimatutkimuksensa. Se osoitti tammikuun työttömyysasteeksi 9,3 % eli määrällisesti 245000. Erityisen huono tilanne on miehillä, sillä miespuolisesta työvoimasta peräti 10,0 % oli työttömänä naisten osuuden jäädessä
Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Iso-Britannia on kulkenut aina omia teitään. Vielä alle sata vuotta sitten Britannia hallitsi merten aaltoja ja puolta maailmaa. Sanottiin, että kuningaskunnan alueella aurinko ei koskaan laskenut. Britannia
Harva olisi vuosi sitten uskonut, että kaikkein huonointa nimellistä tuottoa antavat valtionlainat tuottavat kuitenkin parhaan tilin seuraavan vuoden aikana. Eipä juuri kukaan uskonut – kukapa nyt nollatuottoa olisi suositellut. Niin
Reaalikorko (korkotaso vähennettynä inflaatiolla) on nollan tuntumassa tai jopa negatiivinen ja vakuudellista lainaa saa prosentin marginaalilla. Mitä tämä merkitsee yhteiskunnalle, jos tilanne jatkuu? Alhainen korkotaso ohjaa investoimaan kestävään ja heikosti
Pin Posts Nousussa: Fortum Corporation Nordea Bank AB (publ) FDR Metso Corporation Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj Norvestia Plc Vaisala Corporation A Finnair Oyj Nokia Corporation Cargotec Oyj Laskussa: Panostaja Oyj Keskisuomalainen