Homo Economicus – omat rahat
Tällä sivulla ylläpidän näkymää omaan sijoitussalkkuuni. Tavoitteena on päivittää näkymää kerran kuukaudessa.
Olen hakenut salkkuun arvopapereita eri puolilta mailmaa pääasiassa periaatteella ”Kasvua kohtuuhintaan”, eli matalan p/e-luku verrattuna 5 vuoden keskimääräistä kasvunopeuteen. Korkea osinkotuotto ja vahvaa vapaata kassavirta eivät mitenkään ole haitaksi. Pyrin lisäksi painottamaan salkkua valuuttoihin joiden 100 pvä liukuva keskiarvo on heikko euroa vastaan.
Mutta koska en ole täydellinen olen myös joskus hairahtanut. Tekemällä kuitenkin oppii parhaiten ja käyn blogissani vähitellen läpi miten ja miksi eri arvopaperit salkuun ovat joutuneet. Koska kyseessä on omat oikeat rahat ostan lisää kun on ylimääräistä rahaa (ja saatan myyydä kun olen käteisen tarpeessa). Toivottavasti jollekin on hyötyä tai vähintäänkin hupia seurata hoiperteluani markkinaturuilla.
Arvonmuutokset: Vuoden alusta +9.0%, alusta (27-05-2010) +181.9%
Indeksifuturit (Eurostoxx50 (FESXc1), SP500 (ESc1), Hangseng (HSIc1), FTSE (FFc1) ja Topix (JTIc1) . Lähde saxo bank
Salkkutapahtumat
Kuukauden Nousijat: Intel (+10.7%), Mizuho (+6.4%), Sekisui house (+6.2%)
Kuukauden Laskijat: South32 (-14.2%), China Waters Affairs (-10.5%), VW (-8.5%)
Kuukauden Osingot: Hour Glass, ICBC, Samsung, Intel, Shimano
Salkkumuutokset:
Vähennetty: KID Asa. Sisustus ei vedä kovin hyvin tällä hetkellä kuluttajapuolella, kun inflaatio piinaa.
Muutamia keskeisiä salkkuvaluuttoja
Pelkoindeksit: VIX (VXc1 – USA) ja VSTOXX (FVSC1 – Eurooppa). Lähde Saxo bank
Valuutat:
Osakesalkun valuuttapainotuksia ohjaa osaksi valuuttakurssin suhde verrattuna 100-päivän liukuvaan keskiarvoon. Datat saan pienemmällä työllä suoraan barchart sivustolta.
Viimeisin viikkotilasto löytyy Piksun valuuttasivulta.
Salkkuyhtiöt:
Valuutta | Nimi | Tila | Syy | p/e | osinko% | Paino% |
SGD | Hour Glass Ltd | Pidä | Parhaana kellokauppiaana palkittu Singaporelainen ketju, jolla toimintaa myös Japanissa ja Kiinassa. Kurssin on nyt noussut melko paljon eikä kannatta lisätä painoa salkussa | 7.5 | 4 % | 6.5 % |
EUR | Nordea Bank Abp | Lisää | Korkojen nousu tukee tulosta | — | 8 % | 6.0 % |
EUR | ASM International NV | Pidä | Hollantilainen puolijohdekonevalmistaja joka on saanut boostia mm. USA:n vientilisenssimenettelystä kiinaan- Arvostus jo erittäin haastava | 34.9 | 1 % | 5.9 % |
ZAR | Santova Ltd | Lisää | Etelä-Afrikassa listattu logistiikkayhtiö tuntuu selviävän melko hyvin emämaan talouskriisitä ja covid-taantumasta. 80% tulosita tuleekin muualta kuin etelä-afrikasta. Teknologia satsaukset ja matala arvostustaso vakuuttavat. | 5.6 | 0 % | 5.6 % |
USD | Toll Brothers Inc | Lisää | Pientalorakentaminen kasvaa, mutta sijoittajat ovat yhä skeptisiä 2008 tapahtumien takia. | 5.9 | 1 % | 4.7 % |
JPY | Itochu Corp | Lisää | Suurin Japanilainen kauppatalo. Osittain Buffet-sedän innoittamana (joskin hän on varmaan sanut paremman diilin). Arvostus on melko matala usealla mittarilla ja Japanilaisen mittapuun mukaan maksetaan jopa kohtuullista osinkoa. Miinuksena nämä ovat niin monimutkaisia olioita ettei niistä ota selvää. | 10.7 | 2 % | 3.9 % |
KRW | Samsung Electronics Co Ltd | Lisää | Kahdella jalalla, muistipiirit ja kännykät, seisova edullisesti hinnoiteltu konserni. | — | 2 % | 3.9 % |
JPY | Shimano Inc | Osta | Pahin yliarvostus korona-ajatla on sulanut. Pyöräilyllä on mielestäni tulevaisuudessa hyvät edellytysket kasvaa, joten pyörä-tekniikkaa valmistavalla yrityksell on hyvät näkymät | 17.6 | 1 % | 3.7 % |
HKD | China Water Affairs Group Ltd | Lisää | Kiinalainen vesi- ja jätevesi-laitoksia useissa kaupungeissa operoiva yritys. Nopeaa kasvua yritysostoin, ja monopoliasemasta huolimatta korkea kate%. Riskinä velkaisuus | 5.2 | 6 % | 3.4 % |
EUR | AXA SA | Lisää | Ranskalainen vakuutusyhtiö jolla toimintaa maailmanlaajuisesti. Vahva kassavirta ja muutenkin kohtuullinen arvostustaso (P/E ja P/B) osinkokin on kasvanut vuosittain. EPS kasvu 32% viiden vuoden yli. | 10.1 | 6 % | 3.3 % |
EUR | Compagnie Generale des Etablissements Michelin SCA | Lisää | Vahva kassavirta. Renkaita tarvitaan tulevaisuudessakin. | 9.0 | 4 % | 3.2 % |
JPY | Sekisui House Ltd | Lisää | Japanilainen rakennusyhtiö joka ryvettyi hljattain kartellitutkimuksissa. Nyt on taas pahin takana ja tilanne rauhoittunut. Business puksuttaa edelleen hycin ja arvostustaso on kohtuullinen. P/E 12 P/CF 8 ja osinko 3.8%. EPS kasvu 5 vuoden jaksolla 11%. | 11.7 | 4 % | 3.2 % |
SEK | Investor AB | Lisää | Sijoitusyhtiössä voisi melkeinpä sanoa olevan ruotsin kuka kukin on kokoelma ns. Vanhaalaatu- teollisuutta, lisäksi pienellä alennuksella | 4.7 | 2 % | 3.1 % |
JPY | Murata Manufacturing Co Ltd | Lisää | Japanilainen elektroniikkavalmistaja, joka on mailman johtava keraamikondensaattoreiden valmistaja, ja valmistaa myös auto-antureita, mm Suomessa. Yhtiö on nosteessa koska 5g lisää kondensaattoreiden menekkiä. Myös auto-enturointi on kasvuala mm. itseohjautuvuuden takia. Arvostustaso on korkeampi kuin monen muun salkkuyhtiön, mutta niin on tuloskin kasvanut 17% vuosivauhtia. | 22.5 | 2 % | 2.8 % |
GBP | Paragon Banking Group PLC | Lisää | Brittiläinen asuntosijoittajien rahoittaja. Epäilyt luottotappioden kasvusta painaa. | 5.0 | 6 % | 2.8 % |
NOK | Kid ASA | Lisää | Norjalainen sisustusketjus joka on kasvanut tasaisesti ja kannattavasti. Heikkoutena Norjan rajalliset markkinat | 19.0 | 7 % | 2.7 % |
EUR | Ipsos SA | Lisää | Data on tulevaisuus, ja datan tuottaja tuntuu hyvältä valinnalta. Markkinatutkimusyhtiön osake tuntuu edullislta verrattuna kiplailijoihin | 11.3 | 3 % | 2.6 % |
USD | Intel Corp | Pidä | Hyvä yritys, mutta nyt prosessinkehityskone on yskinyt viie aikina, ja esimerkiksi TMSC on edellä kehityksessä ainakin vuodella. | — | 1 % | 2.4 % |
AUD | Mineral Resources Ltd | Lisää | Austrlialainen kaivosoperaattori jolla salkussa rautaa ja liittiumia. Hyvää tuloskuntoa odottelen raaka-aineiden hinnan nousun myötä | 54.8 | 4 % | 2.2 % |
HKD | China Everbright Environment Group Ltd | Lisää | Kiinalainen Infrastruktuurirakentamisen ja Vihreän energian yhtiö. Melko tylsä yhtiö, mutta tuskin joutuu keskushallinon hampaisiin. Arvostus tuntuu melko alhaiselta | 3.9 | 8 % | 2.1 % |
HKD | Alibaba Group Holding Ltd | Pidä | Onkohan Alibaban aallonpohja jo nähty? Kasvu on teknoksi hidasta eikä datakeskusliiketoiminta oikein tahdo lähteä lentoon. | 20.9 | 0 % | 2.0 % |
SGD | Fu Yu Corporation Ltd | Lisää | Singaporessa listattu tarkkuusmuoviosien valmistaja. Tehtaita Singaporessa, Mannerkiinassa ja Malesiassa. Jonkun verran takapakkia tullut pandemiasta, etenkin Kiinana ja Malesian markkinoilla, Singaporessa vähemmän. Siitä huolimatta maltillinen ervostus taso, etenkin P/CF 7 ja p/e 13. Tyypillisesti hyvä osingonmaksaja 6% osingolla. EPS kasvu 5 vuoden tasolla 4%. Näyttää sopivan tylsältä. | — | 7 % | 2.0 % |
GBP | H & T Group PLC | Lisää | Brittiläinen panttilainaamo- ja kullanostoketju. Rahaa muiden hädästä? Kasvua 67% viiden vuoden tasolla. | 10.2 | 4 % | 1.9 % |
MYR | Formosa Prosonic Industries Bhd | Pidä | Prosonic on kaiuttimia, kuulokkeita ja soittimia monelle tunnetulle brändille valmistava alihankkija. Ainakin pandemian asti onnistunut kasvattamaan eps:ää n. 10% vuosivauhtia 5 vuoden jaksolla. Vanhvaa kassavirtaa ja korkea osinko. Nyt kurssi kuitenkin jo noussut melko korkeaksi. | 7.7 | 8 % | 1.9 % |
GBP | Berkeley Group Holdings PLC | Pidä | Berkeley group on keskittynyt suur-Lontoon alueelle. Yhtiö on velaton ja jakaa perinteisesti hyvät osingot). Nousevat korot ja Brittien muutakin eurooppaa vakavampi taloushdinko on omiaan heikentämään asuntomarkkinoita. | 9.4 | 3 % | 1.8 % |
JPY | Tokuyama Corp | Lisää | Japanilainen yritys jopa valmistaa puolijohdeteollisuuden tarpeisiin piitä, ja alumiini-nitriidiä. Tämän lisäksi melko laaja portfolio jossa sementtiä ja kloori-yhdisteitä. Arvostustaso on maltillinen, P/E 5.8 ja P/CF 4.1. Osinko 2.1%. EPS kasvu 5 vuoden jaksolla 27% | 18.7 | 3 % | 1.6 % |
GBP | South32 Ltd | Osta | BHP Billitonista spinnattu yhtiö. Uudelleen suntaus mkaivannaisiin joita tarvitaan vihreässä siirtymässä vaikuttaa purevan. | — | 6 % | 1.6 % |
EUR | Volkswagen AG | Lisää | Satsaa merkittävästi sähköautoihin. Uskon yhtiön pärjäävän hyvin myös tulevaisuudessa. Skeptikot ovat painaneet kurssin turhan alas. | 4.5 | 8 % | 1.4 % |
EUR | Villeroy & Boch AG | Lisää | Pääasiassa kylpyhuoneporsliinia valmistava geograafisesti laaja-alainen yritys. Kaikki uudisrakentaminen sataa laariin. | 6.7 | 7 % | 1.4 % |
JPY | Dai Nippon Printing Co Ltd | Osta | Japanilainen painotalo, jolla nykyään pakkausten ja perineteisten painotuotteiden lisäkis painaa myös elektroniikkaa, metallimaskeja OLED- näyttöihin ja Li-akuissa käytettyjä pusseja. Melko vaatimaton arvostus, mutta toisaalta kasvuakaan ei ole viimeisen 5 vuoden aikana tullut. Aktivistisijoitusyhtiö Elliot Management ottanut vastikään position yhtiössä. | 8.1 | 2 % | 1.4 % |
EUR | Porsche Automobil Holding SE | Lisää | VW konsernia alennushintaan ja lisäksi hieman muita teknologiaa ilmaiseksi | 3.8 | 5 % | 1.3 % |
EUR | BNP Paribas SA | Lisää | Pankit hyötyvät nousevista koroista | 8.7 | 7 % | 1.1 % |
NOK | Austevoll Seafood ASA | Lisää | Kalan hinta on noussut melko pysyvästi. | 14.5 | 7 % | 1.1 % |
BRL | iShares MSCI Brazil Small-Cap ETF | Pidä | Brasilialla on paljon potentiaalia, mutta on myös pahoin myllerretty | n/a | 4 % | 1.0 % |
JPY | Mizuho Financial Group Inc | Lisää | Japailainen suurpankki. Melko edullinen johtuen yleisestä pankkikriisistä, ja erityisesti japanin valtionvelkakirjojen korko-odotuksista | 9.8 | 3 % | 0.8 % |
GBP | Marston’s PLC | Pidä | Brittiläinen pubiketju jossa myös attraktiivinen kiinteistömassa. Energianhinnan nousu ja oluen kallistuminen painaa pahasti. | 2.2 | 0 % | 0.5 % |
P/E: 10.6
Osinkotuotto: 3.67%