JOM Silkkitie rahaston marraskuu ja Indonesia vierailu

 

JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahaston arvo oli marraskuun lopussa 164,71, eli kuukauden aikana nousui kertyi +2,73 %. Vuoden 2010 alusta tuottoa on kertynyt +44,38 % ja 12 kuukaudessa vastaavasti +54,58 %.
 
Marraskuussa globaalit markkinat liikkuivat jälleen pinnalle tulleen Euroopan velkakriisin tahdissa, ja toisaalta geopoliittista epävarmuutta etenkin Aasiassa aiheutti Pohjois-Korean kukkoilu. Otaksumme P-Korean tilanteen olevan osa vallanvaihtoprosessia, jossa Kim Jong-ilin pojan Kim Jong-unin asemaa yritetään pönkittää uhkaamalla naapureita sotilaallisella voimalla. Emme usko tilanteen juurikaan kärjistyvän nykyisestä, mutta kiusaamisprosessi voi hyvinkin jatkua vielä jonkun aikaa. Rahaston osakkeista Etelä-Koreassa on vain nelisen prosenttia Doosan Heavy -yhtiössä. Kotimaan osuus yhtiön myynnistä on alle 40 %, joten rahaston altistus Korean tilanteelle on marginaalinen, ellei alueella synny mitään vakavampaa selkkausta.
 
Palasin juuri kymmenenpäiväiseltä työvierailulta Indonesian pääkaupungista Jakartasta, jossa olin tapaamssa eri yritysten johtoa. Yritysvierailut olivat hyvin antoisia ja mielenkiintoisia, ja lujittivat samalla entisestään positiivista näkemystämme maahan. Vierailu kohdistui niin nykyisiin indonesialaisiin sijoituskohteisiimme kuin myös mahdollisiin uusiin kohteisiin, ja salkkuun ollaankin ostamassa lähiaikoina muutama uusi sijoitus näiden tapaamisten perusteella.
 
Maan yritysten toimintaympäristön tekee houkuttelevaksi se, että hyvin monilla eri talouden osa-alueilla vallitsee tietynsorttinen oligopoli, ja lisäksi se, että ulkomaisten firmojen kilpailua on rajoitettu enemmän tai vähemmän sektorista riippuen. Sijoittajan silmissä tämä yksinkertaistaa tiettyjä asioita hyvinkin paljon, ja vähentää myös jonkin verran sijoituksiin liittyviä riskejä.
 
Mitä tulee Indonesian luottoluokitukseen, maa on parhaillaan pykälän lähempänä ’investment grade’ -arvoa, koska Indonesian energiaministeriö päätti 2. joulukuuta, että maassa luovutaan asteittain ajoneuvojen polttoainetukiaisista (ei koske toistaiseksi kaksipyöräisiä eikä julkista liikennettä). Tämä vähentää valtion menoja n. 3mrd USD vuodessa, kun kokonaiskustannukset polttoainetuille ovat 10mrd USD vuodessa tällä hetkellä. Päätös astuu voimaan 1.1.2011 ja se on osa suunnitelmaa, jonka mukaan energiatukiaisista luovutaan kokonaan vuoteen 2014 mennessä. Vaikka lyhyellä tähtäimellä muutos voi olla kielteinen hetkellisesti kohoavan inflaation vuoksi, niin pitkällä tähtäimellä on erittäin positiivista, että energian tukemisesta luovutaan porrastetusti. Tämä luo terveemmän rakenteen taloudelle, ja antaa samalla myös ulkopuolisten silmissä Indonesian taloudesta enenevässä määrin ”normaalin” kuvan.
 
Salkun sisältöä muutettiin kuun aikana hieman: kotiutimme voitot yhdestä indonesialaisesta rakennusalaan liittyvästä yhtiöstä, jonka tämänhetkinen viranomaissääntelyn riski on liian suuri liittyen yhteen heidän suurista projekteistaan, ja näin ollen lähivuosien tuloksentekokyvyn ennustaminen on vaikeahkoa. Lisäksi salkusta poistettiin kokonaan yksi hongkongilainen yhtiö, joka oli ainoa jäljellä oleva sijoituskohde, jonka myynnistä yli puolet suuntautuu länsimaihin. Indonesian osuus salkusta nousi muutamien lisäostojen myötä marraskuun lopulla 42 %:n tasolle edelliskuun 35 %:sta, muut muutokset salkkuun olivat lähinnä kosmeettisia.
 
Lisäksi myimme mahdolliseen markkinakorrektioon liittyvän suojausposition, koska Wall Streetin talutushihnassa toimiva FED ei tälläkään kertaa pettänyt markkinoita ”elvytyspaketillaan”. Taalaan liittyvää valuuttasuojausta taas on alettu hiljalleen nostaa, kun euro/taala-kurssi rikkoi 1,30 rajan.
 
Salkunhoitaja Juuso Mykkänen
www.jom.fi

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,