Jussi Hyöty: Yhdysvaltain taantumapelot ovat ylimitoitettuja

Talous

OP:n Jussi Hyöty analysoi oheisella videolla huolellisesti makrotalouden tilaa ja päätyy muun muassa seuraaviin havaintoihin:

  • Yhdysvatain taloutta koskeva taantumapelko on, työttömyyden hinoisesta noususta huolimatta, ennenaikaista. Työpaikkojen määrä on kasvanut tervettä vauhtia ja kulutuskysynnän kasvu on vahvaa,  3% luokkaa.
  • Pörssin korjausliike kohdistui pahimmin tekoälyteknologiaan (AI) keskittyneeseen sektoriin. Investoinnit kasvavat hurjasti, mutta Jussi Hyödyn mukaan näköpiirissä ei ole vastaavaa kestävää, tulopuolen AI  liiketoimintaa.
  • Japanin talous on huonossa tilanteessa. Talous supistuu, mutta keskupankki joutuu inflaation takia kiristämään rahapolitiikkaa. Hankala tilanne ja näkymät ovat heikot.
  • Kiinan taloutta koskevat deflaatiohuolet ovat ajankohtaisia. Kuluttajien luottamus on heikkoa, hinnat laskevat, velkoja maksetaan takaisin ja asuntomarkkinat romahtavat. Varsinaiseen deflaatioon tuskin päädytään, mutta deflatooriset tekijät heikentävät vahvasti talouskasvua.

One thought on “Jussi Hyöty: Yhdysvaltain taantumapelot ovat ylimitoitettuja

  1. Hyödyn matkassa on kyllä ehdottomasti niitä parhaita videoita ja anlyysejä!

Comments are closed.

Related Posts

Salkun rakenne

Oman salkun analysointityökalu

Analysoi salkkusi
 

Tein työkalun portfolion analysointiin ja uudelleentasapainottamiseen.

Kaikki käsitellään vain selaimessasi, eikä sitä tallenneta mihinkään.

https://my-portfolio-analyzer.lovable.app/

Valitse kieli oikeasta yläkulmasta

Tuo portfoliosi Excel-muodossa (huomioi osaketunnusten loppuosat, joita tarvitaan

Sijoittaminen

SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma

Helsinki Capital Partnersin uutiskirjeessä lausutaan:

”Kun näin suuren markkina-arvon yhtiö (esim. SpaceX) lisätään pääindekseihin, se laukaisee markkinoilla ketjureaktion. Passiiviset indeksirahastot ovat sääntöjensä puitteissa pakotettuja ostamaan kyseistä

Talous Yhteiskunta

Persianlahdella rauha harvinaisen kaukana

Markkinat saivat maanantaina taas muistutuksen Persianlahden kriisin todellisesta tilasta propagandasta siivottuna. Brent-futuurit pomppasivat päälle viisi prosenttia, kun Israel ja Iran vaihtoivat ohjusiskuja huolimatta Donald Trumpin vakuutteluista neuvottelujen