Liisa Hyssälä lopetti hyssyttelyn ja kehottaa lopettamaan hyysäyksen

Vuodenvaihteessa eläköityvä Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä on luopunut hyssyttelystä ja laukonut haastattelussa ikäviä tosiasioita sosiaaliturvasta. Ydinsanoma on, että sosiaaliturva on tarkoitettu tilapäiseksi tueksi eikä pysyväksi toimeentulon jatkeeksi.

Valitettavaa vain on, ettei Hyssälä tätä ole esittänyt ollessaan aktiivisesti politiikassa esim. ministerinä. Tässä vaiheessa virkauraa hänen mahdollisuutensa vaikuttaa Kelaankin parissa kuukaudessa lienevät vähäiset.

 

Haastattelusta poimittua:

 

– Kannustinloukku siirtyy tulorajan myötä. Pelätään että tienataan liikaa ja sopeutetaan työelämää saatuun tukeen. Ei haluta ylittää tulorajaa, ettei vain menetetä etuuksia. Siis etuus on ensisijalla, ei palkka ja sen nousu.

– 60 prosenttia vuokralla asuvista saa asumistukea. Hyssälän mukaan kannattaisi kokeilla tilannetta, jossa kunnat maksaisivat puolet asumistuista. Tulisiko näin nopeammin kaavoitusta edullisille vuokra-asunnoilla?

– Toimeentulotuesta on tullut pysyvä tuki, jollaiseksi se ei ole tarkoitettu. Samaan on kiinnittänyt huomiota myös esim. Soininvaara.

 

 

—————————————————————-

 

 

Hyssälään liittymätön mielenkiintoinen kommentti työllistymisestä on tuossa.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Persianlahden kolme skenaariota: Pitkittyvä asemasota

Persianlahden sodan kolmesta ilmeisestä skenaariosta olemme toistaiseksi siirtyneet vähemmän dramaattiseen joskin silti vaikutuksiltaan tuskalliseen asemasotaan. Varsinaiset sotatoimet lakkasivat, toisaalta sotkuinen kompromissi pysyy yhä kaukana.
Seisovassa asemasodassa

Sijoittaminen

Automaattikaupankäynti S&P 500-osakkeilla

Päätin kokeilla miten automaattikaupankäynti sujuisi tekoälyn avulla. Avasin tilin amerikkalaiselle Alpaca-välittäjälle, joka on keskittynyt juuri tällaiseen kaupankäyntiin.

Sijoitin tilille kuukausi sitten 100 000 taalaa leikkirahaa. Tämän voi

Sijoittaminen

Osakkeiden valinnan puntaroinnista, tapaus Rolls Royce

Osakepoiminta on monella tavalla haastavaa. Puntaroimista vaativat lukuisat tekijät, yhtenä niistä yhtiön suhteellinen asema verrokkiensa joukossa.
Pulma tiivistyy vaikkapa lentokonemoottorimarkkinassa, yhdessä maailman keskittyneimmistä teollisuudenaloista. Käytännössä kolme