Nordnet ja tietosuoja

Sijoittaminen
1

Sillä varauksella, etten arvosta pokeria vähääkään, Aki Pyysing on hyvä kirjoittaja. Ainakin hämärästi muistelen hänen joskus sanoneen, etteivät pysyvät salasanat ole ongelma, koska tilisiirrot Nordnetissä ovat suojatut. Juuri muuta kamalaa ei siis voi tapahtua kuin ihmiset saavat tietää, kuinka pieni itse kullakin on, siis nimittäin salkku.

Ennen pöyristymistä on hyvä muistaa, että jokainen voi marssia verottajan luo ja pyytää näkemään esim. meikäläisen verotiedot, ml. osingot. Näin tehneelle sukulaiselleni voin kertoa, että vak.kuoret (useampia) eivät tosin siellä näy eli maailma on siis pohjimmiltaankin hyvin epäoikeudenmukainen paikka.

Enintään yhtä asiaa Nordnetin ja kaikkien pankkien kannattaisi miettiä. Olen jo kauan sitten sanonut, että itse en usko elämän perimmäisen tarkoituksen olevan koko ajan omaksua jotain uutta sovellusta tietotekniikasta. On outoa, että käyttämämme QWERTY-näppäimistö on 1870-luvulta, mutta kovin moni muu osa tietotekniikasta on 2020-luvulta. Eli mitä harkitummin pankit ostaisivat kaiken maailman uusia ”ohjelmistokomponentteja”, sitä parempi.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt