Pienissä firmoissa luottamus, tiedonkulku ja tasapuolisuus toimivat

Talous Yhteiskunta

Suomen Yrittäjien raportin mukaan luottamus, tiedonkulun avoimuus ja tasapuolinen kohtelu on parhaalla tasolla pienissä yrityksissä. Uudet työpaikat syntyvät lähinnä pieniin, alle 100 henkilöä työllistäviin yrityksiin.

– Olemme tehneet selvitystä jo yli kymmenen vuoden ajan, ja sama tulos toistuu jatkuvasti. Mitä pienempi yritys, sitä parempi luottamus ja avoimuus, Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.

Työolobarometrin mukaan työpaikoilla pystytään käsittelemään ristiriitoja sitä paremmin, mitä pienemmästä yrityksestä on kyse. Myös työntekijöiden tasapuolisen kohtelun kokemus on yleisintä pienillä työpaikoilla.

Eduskunta kohtelee kaltoin pieniä yrityksiä

– On ristiriitaista, että lainsäätäjä rajoittaa juuri niiden työpaikkojen sopimismahdollisuutta, joissa edellytykset sopimiselle ovat otollisimmat, Makkula sanoo

–  Yrittäjät odottavat nyt, että työpaikkasopimista edistetään. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että eduskunta poistaa lainsäädännöstä liittoon kuulumattomien yritysten paikallisen sopimisen kiellot, Makkula toteaa.

Työnantajayrittäjien määrä on laskenut

Heikentynyt taloustilanne ei merkittävästi näy Työolobarometrin vastauksissa. Työntekijät ovat yleisesti luottavaisia oman työpaikkansa pysyvyyteen.

Työnantajayrittäjien määrä on laskenut noin yhdeksällä tuhannella, mikä tarkoittaa noin 10 prosentin laskua. Työtä tarjoavien yrittäjien väheneminen jarruttaa uusien työpaikkojen syntyä ja kasvua. Työmarkkinoiden jäykkyyksiä pitää purkaa, jotta yrittäjien kannattaa sijoittaa omaisuuttaan yritykseensä ja luoda uutta työtä.

Lisää tietoa:

2 thoughts on “Pienissä firmoissa luottamus, tiedonkulku ja tasapuolisuus toimivat

  1. Täysivaltaisella ihmisellä on monissa maissa oikeus tehdä haluamiaan sopimuksia. Jos ei ole niin ihminen on silloin alistetussa asemassa eikä hänen kohdallaan voida puhua ihmisoikeuksien toteutumisesta.
    Sopimista voidaan ja pitää rajoittaa niin että ei voida tehdä sopimuksia jotka vaarantavat asianomaisten tai muiden turvallisuutta tai itsemääräämisoikeutta. Sopimukset eivät myöskään saa olla kohtuuttomia.

    Ihmisellä pitäisi halutessaan olla oikeus tehdä haluamansa työsopimus kunhan ei rikota työlakia tai muita lakeja. Ammattiyhdistysliike tai muu yhdistys tai edes työpaikkakohtainen sopiminen ei saisi rajoittaa tätä oikeutta. Jos henkilö omasta vapaasta tahdostaan liittyy ammattiyhdistysliikkeeseen tai tekee muun yhteistyösopimuksen, niin yhdistyksen säännöt tai sopimuksen sisältö voivat tässä tapauksessa asettaa yksilölle rajoituksia. Ammattiyhdistysliike voi esimerkiksi sääntöjensä puitteissa edustaa jäseniään.

    Näitä hyviä ihmisen perusoikeuksiin kuuluvia periaatteita ei valitettavasti Suomessa noudateta.

  2. Jokainen ymmärtää että oikeus tehdä itseään koskevia sopimuksia on itsenäisen ihmisen perusoikeus.

    YK:n ihmisoikeuksien julistus ei tätä oikeutta mainitse. Se mainitsee muutaman erikoistapauksen:
    – jokaisella ihmisellä on oikeus tehdä haluamansa avioliittosopimus
    – jokaisella ihmisellä on oikeus perustaa ammattiyhdistysliike ja jokaisella on oikeus liittyä tai erota ammattiyhdistysliikkeestä

    On se kumma tuo ihmisoikeuksien julistus kun poimii vain erikoistapauksia ja julistaa niitä kauniina periaatteena ja unohtaa mainita itsestäänselvyyden, että kyllä ihmisellä pitää olla oikeus tehdä itseään koskevia sopimuksia (esim ostaa kaupasta tavaraa etc…).

Comments are closed.

Related Posts