PT:n talousennuste: Talousnäkymät alkavat kirkastua ensi vuoden alkupuolella

  PT: Suhdannenäkymät ovat PT:n talousennusteen mukaan heikentyneet viime keväästä myös Suomen osalta. Tämä näkyy talouskasvun hidastumisena. Pääsyy heikentyneeseen taloustilanteeseen on Euroopan velkakriisi ja sen aikaansaama rauhattomuus rahoitusmarkkinoilla. Euroopan velkakriisi on lisännyt kotitalouksien ja yritysten pidättyväisyyttä kuluttamisessa ja investoinneissa ei vain Euroopassa vaan myös sen ulkopuolella. Finanssipolitiikan kiristyminen euroalueen kriisimaissa on myös vaikuttanut laajemminkin ja suistanut ainakin kriisimaat taantumaan. Maailmantalouteen voivat vaikuttaa negatiivisesti myös USA:n poliittiset ongelmat sekä Aasian maiden riittämättömät toimet talouskasvun vauhdittamiseksi uudelleen.

Lähde:  PT:n talousennuste vuosille 2012 ja 2013/Eurostat

Vaikean ja syvän eurokriisin lievittämisessä on edistytty loppukesällä. Näillä näkymin Euroopan velkakriisi on laantumassa niin, että talouskasvun edellytykset vahvistuvat Euroopassa ja laajemminkin kansainvälisessä taloudessa. Heikosta kotimaisesta kysynnästä kärsivä Euroopan talous tukeutuu joka tapauksessa sen ulkopuolisiin maihin, joissa taloustilanne on Eurooppaa selvästi parempi.

Avoimen talouskriisin ja syvän taantuman mahdollisuutta ei toisaalta voida sulkea pois. Jos euromaiden hallitukset ja EKP eivät kykene tekemään päätöksiä, jotka verraten nopeasti tukisivat kriisimaiden pankkien ja valtioiden rahoitusmahdollisuuksia, euroalueen taantuma vain syvenisi sekä tekisi alueen taloudesta entistä haavoittuvaisemman. Tällöin myös edellytykset taloutta tukeviin poliittisiin ratkaisuihin heikkenisivät. Tämän tien päässä on valuuttaunionin hallitsematon hajoaminen, mikä johtaisi väliaikaiseen investointilamaan ja veisi myös Keski- ja Pohjois-Euroopan syvään taantumaan.

Näillä näkymin valuuttaunioni kuitenkin pysyy koossa ja rahoitusmarkkinat ovat rauhoittumassa. Tämä osaltaan johtaa siihen, että kansainvälisen talouden näkymät alkavat kirkastua aikaisintaan tämän vuoden lopulla ja viimeistään ensi vuoden alkupuolella. Tähän suuntaan vaikuttavat myös kehittyvien maiden hallitusten elvytystoimet. Tällöin Suomen bkt kasvaisi tänä vuonna 1,4 prosenttia ja ensi vuonna 2 prosenttia. Yksityisen kulutuksen kasvun hidastuessa talouskasvun vauhdittuminen perustuu viennin elpymiseen.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia,

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen