Rakkaudesta sijoittamiseen -kirja listahuipulla Australiassa ja Itävallassa

Noin vuosi sitten, kesäkuussa 2012, julkaistiin Piksu.net-kirjoittajien kirja Rakkaudesta sijoittamiseen. Suomen hiljalleen syntyvillä e-kirjamarkkinoilla teos on herättänyt mielenkiintoa ja myyntiäkin on kertynyt kohtuullisesti. Koska kirja on saatavilla maailmanlaajuisesti, on ollut mukava seurata missä muualla kuin Suomessa kirja kiinnostaa lukijoita. Australiassa ja Itävallassa kiinnostus on ollut niin konkreettista, että teos lienee korkealla suomenkielisten kirjojen myyntilistoilla.

Rakkaudesta sijoittamiseen -kirjan kansikuva

Suomenkielisten sijoituskirjojen Bestseller-listaa tuskin Australiassa tai Itävallassa kukaan kokoaa, mutta rohkenen arvella, että jos sellainen olisi, Rakkaudesta sijoittamiseen olisi listan kärkitiloilla.

Maailmanlaajuisen jakelun järjestäminen tuotteelle internetin kautta on yksi digitaalisen sisältötuotteen, kuten e-kirjan, suuria etuja perinteiseen mediaan verrattuna. Bitit kulkevat kirjakaupasta Melbourneen siinä missä Mouhijärvellekin.

Moni suomalainen kuitenkin haluaa lukea kirjansa edelleen paperilta.

Painokone mallia Gutenberg

Heitä varten Rakkaudesta sijoittamiseen –kirjan kustantajalla Klaava Medialla on mahdollisuus julkaista teos myös painettuna kirjana. Pari muuta e-kirjasta paperikirjaksi muunnettua teosta on ilmestynyt äskettäin. Kummassakin tapauksessa käytettiin tarvepainatusta pienen painoerän tuottamiseksi kirjaa tilanneille organisaatioille.

Rakkaudesta sijoittamiseen kirjasta lisää tietoa täällä.

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka