Suomen Yrittäjät vaatii perusteellista uudistusta talouspoliittiseen linjaan

Suomen Yrittäjät vaatii uudistuksia talouspolitiikkaan. S&P luottoluokituksen eilinen laskeminen tasolle AA+ osoittaa, että Suomen hallitus ei ole pystynyt toteuttamaan talouspoliittisia, luokituksen säilyttämiseen liittyviä tavoitteita. Luottoluokituksen lasku synkentää myös pienten ja keskisuurten yritysten tulevaisuudennäkymiä, koska se lisää painetta verotuksen kiristämiseen pitkällä aikavälillä ja luo epävarmuutta.

Suomen Yrittäjien mukaan tarvitaan syvällisiä rakenneuudistuksia, joilla saadaan julkisen sektorin osuus siedettävälle tasolle ja talous kasvuun.

– Yksityiset investoinnit eivät käynnisty eikä työllisyys parane, ennen kuin yrittäjille on tarjolla uskottava näkymä taloustilanteen paranemisesta, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Antti Neimala sanoo.

Neimala huomauttaa, että Suomen julkinen velka on kasvanut huolestuttavan nopeasti. Neimalan mukaan velan kasvu on taitettava toteuttamalla jo päätetyt toimet nopeasti. Päätetyt toimet eivät tosin riitä kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi.

– Lisäksi on avattava julkisen sektorin palveluita laajasti kilpailulle, uudistettava työmarkkinoiden rakenteet pienten ja keskisuurten työnantajayritysten tarpeet huomioiden ja lisättävä verotuksen kannustavuutta, Neimala sanoo.

– Hyvinvoinnin pohja pettää, ellei yritysten menestymisen edellytyksiä turvata.

Luottoluokituksen laskeminen ei vaikuta korkotasoon suoraan. Pitkällä aikavälillä valtion korkomenot uhkaavat kuitenkin nousta. Neimalan mukaan valtiontalouden tilan on parannuttava, jotta jo ennestään liian korkeaa verotusta ei jouduta yhä kiristämään.

– Vaikka luottoluokituksen laskun välittömät vaikutukset ovat lähinnä psykologisia, tilanne on äärimmäisen vakava. Tarvitaan poikkeuksellisia toimia Suomen hyvinvoinnin pelastamiseksi, Neimala rohkaisee.

 

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Hyvä vai paha kupla

Jeff Bezos sai monien kulmakarvat nousemaan väittämälllä, että AI-kupla, toisin kuin edeltävät finanssikuplat, on ”hyvä” kupla. Tällainen hyvä kupla, kuten osittain 2000-luvun Internet-kuplakin, tuottaa hyödyllistä