Ruotsista löytyy paljon kasvavia ja voitollisia pieniä yrityksiä
Ohessa minun pääosin pohjoismaisen salkkuni koostumus. Siirryin pari-kolme vuotta sitten painottamaan lähinnä Ruotsia. Syynä oli sikäläinen sijoittajan ja yrttäjän kannalta suotuinen yhteiskuntarakenne. Tässä tietoa kustakin yrityksestä:
TF bank AB
Kivasti kasvava pankki, jonka pääasiallinen kasvustrategia perustuu luottokorttien tarjoamiseen sellaisille henkilöille, joiden luottotiedot ovat jollain lailla hieman puuttelisia. Yritys on kasvanut salkussani hieman turhan isoksi, mutta en ole hennonnut myydä hyvin kasvavaa ja voitollista yritystä.
Swedbank
Vakaa osingonmaksaja ja edullinen pörssissä. Pienentää salkun riskisyyttä.
Intellego Technologies AB
Myy ultraviolettisäteilyn kertakäyttöisiä annosmittareita sairaaloille ja muualle missä UV säteilyä käytetään desinfiointiin tms.. tarkoituksiin. Voitollinen yritys, joka kasvaa mukavaa vauhtia.
Camurus AB
Kasvava pieni lääkeyhtiö joka tekee mukavaa voittoa. Pörssiarvostukseltaan kalliin puoleinen.
Nordea
Vakaa osingonmaksaja ja edullinen pörssissä. Pienentää salkun riskisyyttä.
i-Tech AB
Tekee laivojen pohjiin käytettävää myrkkymaalia, jota käytetään lähinnä Kauko-Idän lukuisilla telakoilla. Kasvaa mukavasti.
Svenska Handelsbanken
Vakaa osingonmaksaja ja edullinen pörssissä. Pienentää salkun riskisyyttä.
Generic Sweden AB
It-yritys, jonka perustana on sovelluksille tehty autentikoitu ja salattu sähköpostipalvelu. Tätä sähköpostipalvelua käytetään hyväksi asiakasprojekteissa, joissa esimerkiksi valvontakameroita ja muita seurantajärjestelmiä voidaan yhdistää turvallisesti ja luotettavasti valvomoon. Yritys on voitollinen ja kasvaa mukavaa vauhtia.
Hoist Finance
Hoist Finance ostaa pankeilta sellaisia luottoja, joista ei enää makseta korkoa ja huolehtii sitten näiden velkojen jatkohoidosta. Pankit eivät halua näyttää tulostiedotteissaan luottotappioita ja Hoist Finance saa siksi kohtuuhintaisia lainaportfolioita hoidettavakseen. Yritys kasvaa mukavaa vauhtia.
Oma Sp
Edullinen pörssissä, mutta haluan silti päästä jossain vaiheessa eroon tästä huonoksi osoittautuneesta sijoituksesta.
BPC instruments AB
Valmistaa erilaisia biokaasulaitoksissa käytettäviä mittalaitteita. Kasvaa mukavaa vauhtia ja on voitollinen yritys.
SEB
Vakaa osingonmaksaja ja edullinen pörssissä. Pienentää salkun riskisyyttä.
Endomines Oy
Kullan hinta oli viime syksynä nousussa ja kultakaivosyhtiö Endomines sai samaan aikaan tuotantoprosessinsa käyntiin. Näin tämä yritys päätyi viime syksynä salkkuuni ja aion pitää sijoitukseni ainakin siihen asti että kullan hinta lähtee laskuun.
Avtech Sweden AB
Tuottaa muutamien lentoyhtiöiden piloteille sääennustepalvelun tarjoavaa ohjelmistoa. Pieni yritys, jonka osaaminen liittyy pilottien tarpeisiin. Yritys on voitollinen ja kasva mukavasti.
Volvo AB
Vakaa osingonmaksaja ja edullinen pörssissä. Pienentää salkun riskisyyttä.
Bonesupport AB
Valmistaa kirurgeille luunmurtumien korjauksessa käytettäviä ruuveja ja osia. Kasvava ja voitollinen lääketiedealan yritys, jonka pörssiarvostustaso on korkea.
Mycronic AB
Kohtuullisesti kasvava teknologiayritys.
Catalyst Pharmaceuticals Ltd
Amerikkalainen pieni lääketeollisuusyritys, jonka lääkeportfolio keskittyy erittäin harvinaisiin tauteihin tarkoitettuihin lääkkeisiin. Yritys ymmärttää hyvin sen, miten liiketoimintaa rakennetaan ja mistä saa tulovirtaa. Yritys on kasvanut ihan kivasti ja tehnyt voittoa. Pienuus on kuitenkin riski.
Sleep Cycle AB
IT yiritys jolla on unirytmiä analysoiva puhelinsovellus. Yritys maksaa mukavaa osinkoa ja kasvaa kohtuu hyvää vauhtia.
Academedia AB
Voitollinen koulutusalan yritys, jonka operoimat yksityiskoulut tuottavat hyviä oppimistuloksia.