Terve elinkeino ei kaipaa tukea
J. Vahe on jo aihetta käsitellyt, mutta otanpa osaa vielä minäkin. Elinkeinoelämän ja palkansaajajärjestöjen kellokkaat kiehuvat kiukusta, kun Turussa toimiva telakka STX Finland ei saanut kaipaamaansa 50 miljoonan lainaa, ja jättiristeilijän tilaus lipsahti Ranskaan yhtiön sisartelakalle. Valtion liki 30 miljoonan innovaatiotuki ei riittänyt.
Miljardiluokan kaupan olisi mieluusti jokainen saanut Suomeen, mutta ei millä tahansa ehdoilla. Eräiden asiantuntijoiden mukaan veronmaksajien vastuut olisivat voineet kasvaa mainittuja lukuja paljon suuremmiksi, etenkin jos valtio olisi lähtenyt telakan osaomistajaksi yhtiön toiveiden mukaisesti. Toive sinänsä jo kuvastaa jonkin asteen epätoivoa: olisi mukavaa, jos osaomistajana olisi periaatteessa pohjaton kassa, joka aina tarpeen tullen pääomittaisi horjuvan taseen. Vakavaraiset yhtiöt eivät haikaile valtiota omistajaksi, vaan keräävät voitot tyytyväisenä omaan taskuunsa.
Jos tilaus oli kannattava ja STX Finland kilpailukykyinen, yhtiö olisi saanut rahoituksensa markkinoilta. Rahoittajat antavat mieluusti luottoa maksukykyiselle asiakkaalle, se on niiden elanto. Tässä tapauksessa riskit on arvioitu korkeiksi, koska rahoittajat kaikkosivat.
Telakkateollisuus ei ole normaalia markkinataloutta, koska tilauksia saa vain julkisten tukien avulla. Joko laivoista maksetaan liian vähän, tai tuottajien kustannustehokkuus on rapistunut. Yleensä epäterveen kilpailun taustalta löytyy alan ylikapasiteetti. Sen ylläpitäminen julkisin varoin on etenkin pitkän päälle kansantaloudelle kallista työllisyypolitiikkaa, kuka ja missä se sitten maksetaankin.
Tukiaisten kilpailuttaminen sopii tietenkin mainiosti korealaiselle emoyhtiölle. Kun telakoilla liikkuvat tuhannet työpaikat, jonkun valtion hermo aina pettää, ja se on valmis ottamaan naapuriaan suurempia riskejä. Mutta ennen pitkää riskit realisoituvat.
Minkä tahansa alan ylikapasiteetista hyödyn kuorivat asiakkaat, jotka saavat ostoksensa reippaalla alennuksella. Tuottajatkin työntekijöineen höyläävät siivunsa, jos valtio kattaa tappiot. Lystin kustantavia veronmaksajia lohdutetaan verotuloilla ja säästyneillä sosiaalimenoilla. Tällaisesta teollisuus- ja työllisyyspolitiikasta on karut kokemukset, kun sitä tarpeeksi kauan jatketaan.
Jos maailmassa on liikaa telakkakapasiteettia, sitä on pakko purkaa. Yritystuet hidastavat väistämättömiä rakennejärjestelyjä, jotka tervehdyttäisivät alan. Tukien varassa pyörivä tuotanto ei vahvista maan resursseja, vaan syö niitä. Yritystukiin tungetuilla varoilla voidaan luoda aidosti kannattavia elinkeinoja esimerkiksi koulutusta ja tutkimusta rahoittamalla.
Kenties Suomessakin on mahdollista rakentaa laivoja kannattavasti, mutta se edellyttää tuotantomenetelmiltä korkeaa kustannustehokkuutta. STX Finlandin rahoitusvaikeuksien perusteella tilanne ei siltä näytä.
EU?
EU on kriisissä. Julkisia menoja pitäisi vähentää ikärakenteesta huolimatta ja verotuloja lisätä monen jäsenmaan korkeasta työttömyydestä riippumatta. Ranskan ratkaisu laivatilauksessa lisää maan menoja eikä tuo verotuloja taatusti täysimääräisinä, aihe johon palaan.
Haluaisin tietää millä vuosikymmenellä, vuosisadalla tai vuosituhannella EU pyrkii pääsemään kurkkudirektiiveistä asiallisiin hommiin – eikä sitä kurkkudirektiiviäkään liene muualla noudatettu kuin Suomessa. Tuon kirjoituksen alku on vuodelta 2009.
http://www.piksu.net/artikkeli/eu
Marttin Saarikankaasta ei taida enää olla telakkabusinekseen
Raskain sydämin varmaan jokainen suree tappiota joka tulee jossain määrin meidän kaikkien kannettavaksi.
Nyt sitten on aika miettiä miten tästä eteenpäin. Korealainen STX Business group on jo pitkään tuonut meille tytäryhtiönsä STX Finland kautta tietotaitoa, markkinointia sekä vahvan brandin. Nyt tuo näyttää olevan ohi ja jotain täytyisi keksiä tilalle.
STX Korealaisen emoyhtiön tase ja tulos näyttäisivät olevan suhteellisen kunnossa. Yrityksen lainat ja muut sitoumukset näyttäisivät liittyvän työn alla oleviin tilauksiin ja siinä mielessä noille erille on katetta. Mutta telekkateollisuus on kokonaisuudessaan ilmeisesti kuiviin kilpailtu ja tuottavaa businesta ei voi tehdä ilman mittavia rahoitus- ja muita tukia.
Turun telakka ja siihen liittyvät alihankintaketjut ja tietotaito eivät näyttäisi olevan yritykselle enää niin tärkeitä. Todennäköisesti niistä aiheutuu harmia jos telakka jatkossa seisoo käyttämättömänä ja investoinnit happanevat. STX Finland:n Turun telakan ostaminen nyt takaisin suomalaiseen omistukseen voisi olla eräs ratkaisu, jos jollain olisi liiketoimintasuunnitelma siitä miten suurten raudasta rakennettujen kelluvien otusten avulla tehdään kannattavaa liiketoimintaa.
Nyt olisi Martin Saarikankaan aika tulla esille ja kertoa ymmärtävänsä miten sitä businestä tehdään – nimittäin jos on miehessä rotia telakkabusinekseen. Kaveri on ollut osaava, mutta onko osaamista vielä nyt, kun sitä tarvitaan.
Laivanrakennus
Laivanrakennus elää kuolemankierteessä jossa ei kannata toimia. Kuolemankierre johtuu mielettömän hyvästä aikajaksosta 2002-2007. Vuosina 1996-2002 tilattiin noin 20 miljoonaa CGT (http://en.wikipedia.org/wiki/Compensated_gross_tonnage). Vuosina 2002-2007 tilaukset nousivat 95 miljoonaan CGT. Tästä ne palautuivat takaisin noin 20 tasolle. Kapasiteettia on kuitenkin noin 100 CGT:n verran. Homman näkee myös rahtien hinnnoissa. Ylikapasiteetti ei purkaannu nopeasti koska laivan elinikä on 50 vuotta. Tuosta alasta kannattaa päästä eroon. Valopilkkuna on pohjoisen erikoisalukset jos koilisväylä oikeasti aukeaa. Piikin näkee vaikka laivanmoottoreiden tilauksissa (Wärtsilä).
Ei kuolevaa alaa kannata kannustaa verorahoin. Tämä ei ole osaamisesta kiinni vaan alasta. Yhteiskunnan kannusteet kannattaa pannostaa sille alalle millä on tulevaisuutta 10 vuoden päästä. Laivanrakennus tuskin on tällainen ala.