Nykymuotoinen varainsiirtovero täytti alkuvuodesta 20 vuotta, eikä se ole ollut ansiotasoon suhteutettunakaan koskaan niin kallis kuin nyt. Tähän on kaksi syytä.

Ensinnäkin asuntojen hintakehitys on ollut näiden 20 vuoden aikana ansiotulojen kehitystä vauhdikkaampaa. Isona tekijänä tässä on ollut nollan tuntumaan laskenut korkotaso. Siinä missä asunnon hinnan maksaminen on oikeastaan vain pääomien sitomista yhteen kohteeseen ja siten hyvin kiinteässä yhteydessä vallitsevaan korkotasoon, varainsiirtovero on kuitenkin vain puhdas kuluerä, eikä matala korkotaso sen maksamisessa siten käytännössä auta.

Toinen tekijä on vuonna 2013 voimaan astunut lakimuutos, jonka myötä varainsiirtovero nousi osakeasuntojen osalta 1,6%:sta 2%:iin, minkä lisäksi veron peruste laajeni koskemaan myös asuntojen velkaosuuksia.

Tilastokeskuksen tilastotietojen avulla voi laskea, miten nämä tekijät ovat vaikuttaneet ihmisten kykyyn maksaa varainsiirtoveroa. Esimerkiksi siinä missä Helsingissä sijaitsevan 90-neliöisen kolmesta tai useammasta huoneesta koostuvan neliöhinnaltaan keskiverron asunnon varainsiirtoveron maksaminen vaati mediaanipalkkaa ansaitsevalta vuonna 1997 noin kahden kuukauden nettopalkan, vuonna 2017 vastaava asunto vaatii jo lähes neljän kuukauden nettopalkan – vaikka ansiotuloverotus onkin puolestaan tässä välissä laskenut. Omakotitaloissa kalleushuippu saavutettiin itse asiassa jo kymmenen vuotta sitten finanssikriisin alla, mutta niissä muutos on ollut vähemmän dramaattinen ja veroa onkin maksettu aina paljon: vuonna 1997 pääkaupunkiseudulla sijaitsevan neliöhinnaltaan keskimääräisen 120-neliöisen omakotitalon ostamisesta joutui mediaanituloinen pulittamaan viiden kuukauden nettoansiot, kun taas vuonna 2017 maksettavaa on tullut seitsemän kuukauden nettoansioiden verran.

Suomessa verotus kannustaa omistusasumiseen, mutta toisaalta varainsiirtoveron kautta se kannustaa olemaan muuttamatta, ja tämä kannustin on siis nykyään voimakkaampi kuin koskaan ennen. Duunitori Oy:n lokakuun aikana tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovatkin haluttomia muuttamaan työn perässä, ja mielestäni on ilmiselvää, että yksi syy tähän on kallis varainsiirtovero.

Eurostatin tilastojen mukaan Suomessa on avoimia työpaikkoja suhteessa työvoimaan kolmanneksi eniten Euroopassa, mutta Työ- ja elinkeinoministeriön tietojen perusteella työmarkkinoilla on merkittävä kohtaanto-ongelma: avoimet työpaikat ja työttömät työnhakijat eivät kohtaa. Lopputuloksena työllisyysaste on kansainvälisesti vertailtuna matala. Tämä on jo kansantaloudellinenkin ongelma.

Mikäli päättäjät haluaisivat, ainakin muuttohaluttomuuteen olisi olemassa yksi helppo lääke: varainsiirtoveron voisi laskea ainakin tuolle 20 vuoden takaiselle tasolleen, joskin toki mieluummin senkin alle.