Omat Rahat: Valuutat jälleen keskeisessä roolissa

Lisäsin uuden pysyvän sivun salkkuvaluutat, jossa allaoleva graafi on pysyvästi käytössä. Pyrin päivittämään sen aina viikonloppuisin.

Kuvassa näkyy kunkin salkkuvaluutan kurssi jaettuna 100 päivän keskiarvolla. Positiivinen luku tarkoittaa että valuutta on heikentynyt euroa vastaan. Pidän yli 4% arvoja merkitsevinä, eli >+4% aiheuttaa valuutan painon kasvattamista salkussa, <-4% aiheuttaa valuutan painon keventämistä salkussa.

Viime aikoina Jenin heikkous on jatkunut Shinzo Aben politiikan seurauksena. Pörssikurssit ovat nousseet rajusti samalla kun valuutta heikkenee. Tällä hetkellä on uhkarohkeaa sijoittaa Japanin ralliin valuuttaakurssia turvaamatta, sillä mikään ei mielestäni ennakoi jenin heikkenemisen loppua.

Taala on vahvoilla. Euro-alue ja mm. Puola ovat alentaneet ohjauskorkojaan. Uskon että pitkään jatkunut taalan heikkouskausi on lopuillaan. USA onkin saavuttanut tavoitteensa: Valmistava teollisuus elpyy.

 

Taalan vahvistuminen tietää toisaalta kullan heikkenemistä (taaloissa). Kullan trendimäinen lasku jatkunee siis.

Suuren prosentit kurssimuutoksissa kertovat siitä miten tärkeää valuuttojen huomioiminen sijoittamisessa on. Pelkkien pörssi-indeksien seuraaminen ei siis riitä. 

Kaikkien salkkuvarojen pitäminen samassa valuutassa on myös tärkeän hajautuskeinon laiminlyöntiä.

Related Posts