Suomalaiset ovat muihin eurooppalaisiin verrattuna omistamiseen tottumatonta työläiskansaa

Talous Yhteiskunta

Suomalaiset kotitaloudet suosivat suomalaisia sijoitustuotteita ja yrityksiä kun taas työeläkelaitokset suosivat ulkomaisia sijoitustuotteita ja kohdentavat sijoituksiaan ulkomaille. Tiedot selviävät Suomen Pankin tilastosta.

Suomalaisten kotitalouksien sijoitusvaroista suuri osa on pankkien erilaisilla tileillä, lähinnä käyttötileillä. Sijoittamista harrastavat kotitaloudet hyödyntävät kotimaisia sijoitusrahastoja tai suoria sijoituksia suomalaisiin yrityksiin.

Työeläkelaitokset ovat sijoittajina kansainvälisempiä. Ne sijoittavat lähinnä ulkomaisten rahastojen kautta kansainvälisille osake- ja velkakirja- markkinoille. Eläekevakuutusyhtiöillä on suomalaisia pankkitalletuksia sen verran kuin eläkkeiden maksaminen ja eläketulojen kerääminen vaativat. Ne sijoittavat vain pienen osan kotimaisiin osakkeisiin ja hyödyntävät harvoin suomalaisia sijoitustuotteita. Omaisuus pidetään kansainvälisillä sijoitusmarkkinoilla.

Suomi poikkeaa muista Euroopan unionin maista merkittävällä tavalla. Muissa maissa ei yleensä ole eläkevarojen rahastointia ja omistaminen rakentuu yksityissijoittamisen varaan.  Kotitalouksilla on kaikkialla tendenssi, aivan kuten Suomessa, kohdentaa sijoituksensa lähelle, yleensä oman maan yrityksiin. Tämä nostaa kansalaisten kiinnostusta oman maan yrityksiä kohtaan ja sitouttaa kansalaisia oman maan yritystoimintaan. On tärkeää huomata että me suomalaiset olemme erilaisia kuin muut eurooppalaiset – olemme omistamiseen tottumatonta työläiskansaa. Ja asenteemme ovat sen mukaisia.

Lisää tietoa:  Suomen Pankki

Related Posts

Yhteiskunta

Kansalaisten vapautta ja oikeutta omiin valintoihin painottavat kokoomus, perussuomalaiset ja vasemmistoliitto

EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan yksilön vapautta toivovat kokoomuksen, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton äänestäjät.  Nämä puolueet luottavat siihen että ihminen on monissa asioissa kykenevä ja halukas