Investoinnit kehittyviin maihin tapahtuvat 15v sykleissä

Maailmankaupan ja mailmantalouden kasvun hidastumisen syy selviää IMF:n tuoreesta raportista. Investoinnit kehittyvien maiden teollisuuteen ja talouteen ovat pudonneet dramaattisesti vuoden 2010 jälkeen ja tällä hetkellä teollisuusmaat vetävät rahaa ja investointeja pois. Nettomääräiset investoinnit kehittyviin maihin ovat negatiivisia. Kiinan syrjäseudut ja Venäjä jäävät vaille ulkomaisella teknologialla ja pääomalla rakennettavaa tuotantoa ja paljon kasvupotentiaalia jää sen seurauksena käyttämättä.

Osansa ovat saaneet myös osakesijoittajat. Portfoliosijoitukset kehittyviin maihin ovat osa tuota investointivirtaa ja myös ne ovat supistuneet. Ei ihme että kehittyvien maiden osakkeet ovat kehittyneet huonosti.

Sijoitukset kehittyviin maihin ovat tapahtuneet pitkissä, noin viidentoista vuoden sykleissä kuten oheisesta IMF:n kuviosta havaitsemme ja nyt olemme erään syklin syvimmässä kuopassa. Näitä syklejä voidaan yrittää selittää vuoden 1980- luvun alkupuolen länsimaisella stagnaatiolla, 1990 luvun lamalla ja vuoden 2000 teknokriisillä, jotka kaikki asettuvat näiden syklien kuoppakohtiin ja jolloin tuottoa lähdettiin hakemaan kotimaata kauempaa. Mutta syyt voivat olla muitakin. Esimerkiksi niinkin epärationaaliset asiat kuten sijoittajapsykologia ja invetointeihin liittyvä muoti-ilmiö voivat antaa osaselityksen.

IMF:n raportti löytää tämänkertaisen investointilaman syyksi kehittyvien maiden hidastuvan kasvun (suhteessa kehittyneihin) ja tästä seuraavat heikommat tuotto-odotukset. Kehittyvien maiden kestokyky on IMF:n mukaan tällä kertaa huomattavasti parempi. Monet kehittyvät maat ovat kyenneet kasvattamaan varantojaan, niiden vienti on ollut tuontia suurempaa ja oma pääomamuodostus on monissa maissa vahvaa. Valuutat ovat myös enenevässä määrin vapaasti vaihdettavia, joka mahdollistaa dynaamisen sopeutumisen ulkoisiin olosuhteisiin. Parhaiten pärjäävät IMF:n mukaan ne joiden valtiontalous on tasapainosaa ja oma teknologinen osaaminen on vahvaa. 

 

 

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin