YTK: Työttömyys vähenee selvästi

YTK:n mukaan työttömyys vähenee selvästi. Jo nyt on nähtävissä tammikuun osalta noin kolmen miljoonan euron ero viime vuoteen. Ansioturvaa on maksettu vähemmän kuin vastaavana aikana vuosina 2016, 2015 ja 2014.

YTK on vapaiden, ammattiyhdistyksistä riippumattomien ihmisten työttömyyskassa, joka on nopeasti kasvanut Suomen suurimmaksi, noin 380 000 jäsenen kassaksi. YTK:n suosio perustuu edullisuuteen. YTK:n jäsenten vapaus ammattiyhdistysliikkeestä tarkoittaa pienempiä maksuja ja yksilölle itsenäisempää asemaa.

Työttömyys on pienintä Ahvenanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa selviää Työ ja Elinkeinoministeriön (TEM) tilastoista. Ero kaakkois-Suomeen on kuitenkin vain muutamia prosenttiyksikköjä. Ahvenanmaa on maakunnista ainoa, joka poikkeaa merkittävästi muista. Siellä vallitsee täystyöllisyys. 

Suomalainen työttömyysturvajärjestelmä tarjoaa kaksi vaihtoehtoa työttömyyden varalle:

1. Kelan perusturva on tarjolla palkansaajille, jotka eivät kuulu mihinkään työttömyyskassaan.

2. Ansiosidonnainen päiväräha kuuluu niille, jotka ovat työttömyyskassan (esim YTK) jäseninä täyttäneet jäsenyys- ja työssäoloehdon.

YTK Barometrista voi seurata työttömyyden kehittymistä

YTK julkaisee jäsenistönsä työttömyyteen perustuvaa barometria osoitteessa www.ytkbarometri.fi. Palvelussa voi tutustua toteutuneeseen työttömyyteen ja ennusteeseen 11 kuukauden sisällä maakunnittain. Tällä hetkellä tammikuun työttömyys on barometrin mukaan 10,6 %, kun toteuma viime vuonna oli 11,9 % ja vuonna 2015 11,7 %. Vuonna 2014 toteutunut työttömyys oli lähes samassa tasossa kuin nyt – 10,4 %.

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,