Kesko suhdannetaitteessa, älä jää kyydistä

Sijoittaminen
3

Suhdannekäänne tuoksuu väkevästi Keskossa, kun R&T vetää jo tehdasimurin voimalla etenkin Tanskassa. Kesko osteli siellä oikeaan aikaan, tee sama sinäkin.

Keskon myynti kasvoi syyskuussa peräti +9,6%, tosin yhden lisäpäivän avittamana, kova luku silti. Myynti päivittäistavarakaupassa K-‍ruokakaupoille kasvoi +4,9% ja rakentamisen ja talotekniikan myynti +15,7%.

Rautakaupan myynnin kokonaiskasvun loikka +23,7% johtuu toki paljolti yrityskaupoista, mutta vertailukelpoisestikin se parani +6,0%. Erityisen kovaa veti Tanska, jonne Kesko on ahkerasti laajentanut viime vuosina.

Koko toimialan myynti kasvoi vertailukelpoisest Tanskassa huimasti + 17,9%. Hyvään aikaan Kesko laajeni ulkomailla.

Korot alas, R&T ylös

Fuusioitumisten hinnat lienevät olleet kohdallaan ja nyt satoa pääsee korjaamaan, ellei taas joku geopoliittinen miina aja Euroopan kylkeen. Hyvät yhtiöt käyvät ostoksilla suhdanteen pohjalla, eivät sen huipulla.

Autokaupan toimialan myynti oli syyskuussa 116,5 miljoonaa kasvaen vertailukelpoisesti +19,1%, ja lukua nostivat kaikki segmentit. Kesko on jo iso tekijä autokaupassa.

Korkojen lasku alkaa lopulta innostaa kuluttajia. Näinhän homma aina pelaa, hitaasti vain tässä syklissä erinäisten tekijöiden summana.

Suhdannekäänteeltä tuoksuu nyt kuin kaneli mummolassa leipomispäivänä. Aikansa otti, mutta tulihan se. Ja osake vieläkin edullinen.

Korkoa korolle Keskon idea

 Tuossa jo kuusi vuotta vanhassa jutussa kuvaan Keskon laatua sijoituskohteena juuri osinkotuoton ja korkoa korolle -vaikutuksen ansiosta. On kuranttia tavaraa edelleen, niin juttu kuin Keskon osake.

Keskon osinko on hitusen heitellyt matkan varrella, mutta keskimäärin osinkotuotto pysynyt vakaana, koska osingon laskiessa niin on tehnyt myös osakekurssi. Kuten tässäkin taakse jäävässä matalasuhdanteessa.

Keskon osakkeessa korkoa korolle pelaa mallikkaasti. Kuva: Pörssihaukka / Open AI

Osinkojen uudelleen sijoittaminen on siten ollut aina suhteellisesti jokseenkin yhtä kannattavaa. Niin se on tänäkin päivänä, etenkin osakesäästötilillä sen poistaessa osingoista väliveron.

Kesko on klassinen tylsä osake, jolla konservatiivinen sijoittaja taikoo makeat tuotot kärsivällisellä holdaamisella. Paljolti yhä defensiivisenä yhtiönä sen kelkassa ei murheita tarvitse juuri kantaa.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.

Related Posts

Salkun rakenne

Oman salkun analysointityökalu

Analysoi salkkusi
 

Tein työkalun portfolion analysointiin ja uudelleentasapainottamiseen.

Kaikki käsitellään vain selaimessasi, eikä sitä tallenneta mihinkään.

https://my-portfolio-analyzer.lovable.app/

Valitse kieli oikeasta yläkulmasta

Tuo portfoliosi Excel-muodossa (huomioi osaketunnusten loppuosat, joita tarvitaan

Sijoittaminen

SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma

Helsinki Capital Partnersin uutiskirjeessä lausutaan:

”Kun näin suuren markkina-arvon yhtiö (esim. SpaceX) lisätään pääindekseihin, se laukaisee markkinoilla ketjureaktion. Passiiviset indeksirahastot ovat sääntöjensä puitteissa pakotettuja ostamaan kyseistä

Talous Yhteiskunta

Persianlahdella rauha harvinaisen kaukana

Markkinat saivat maanantaina taas muistutuksen Persianlahden kriisin todellisesta tilasta propagandasta siivottuna. Brent-futuurit pomppasivat päälle viisi prosenttia, kun Israel ja Iran vaihtoivat ohjusiskuja huolimatta Donald Trumpin vakuutteluista neuvottelujen