Autoa siirtämässä

Helsinki tarvitsee katujen puhdistuksesta kertovan tekstiviestipalvelun takaisin!

Yhteiskunta

Helsingissä ei ole enää käytössä katujen puhdistussuunnitelmista ilmoittavaa tekstiviestipalvelua. Sopimus päättyi ilmeisesti vuonna 2024, eikä sitä ole jatkettu, vaikka korvaavaa järjestelmää ei ole, eikä liioin vaikuta olevan selkeää suunnitelmaa sellaisen hankkimiseksi.

Kun järjestelmä nojaa siihen, että ihmisten pitäisi seurata kadunkulmissa monen metrin korkeudessa oleviin kyltteihin tussilla raapustettuja merkintöjä, jotta tietäisivät pitää viedä autonsa pois puhdistuksen alta, lopputulos on se, että useammat eivät huomaa siirtää autojaan ajoissa. Siitä taas seuraa kunnossapitotyöntekijöille turhaa työtä, autonomistajille turhia laskuja ja joskus (kuten tällä viikolla) myös se, että tyhjennettäväksi määrättyä katua ei edes ehditä siivota!

Onko tässä järkeä? Voiko yksinkertainen tekstiviestipalvelu olla niin kallis, että sen hinta painaisi vaakakupissa enemmän kuin kaikki ylimääräinen työ, turhat laskut ja siivoamatta jääneet kadut? Tampereella ja Turussa puhdistuksista ilmoittava palvelu on edelleen käytössä. Kyllä palvelu pitäisi saada takaisin myös Helsinkiin!

autoilu kadut kaupunki

Vastaa

Related Posts

Autoa siirtämässä
Yhteiskunta

Helsinki tarvitsee katujen puhdistuksesta kertovan tekstiviestipalvelun takaisin!

Helsingissä ei ole enää käytössä katujen puhdistussuunnitelmista ilmoittavaa tekstiviestipalvelua. Sopimus päättyi ilmeisesti vuonna 2024, eikä sitä ole jatkettu, vaikka korvaavaa järjestelmää ei ole, eikä liioin

Lajittelematon Sijoittaminen

Kullan hinta on kautta historian mitannut epävarmuutta ja huolta tulevasta

Kullan hinta on aina ollut korkealla silloin kun maailmassa on paljon epävarmuutta, mutta inflaatiosuojaksi kultaharkoista ei ole.

Kullan inflaatiokorjattu markkinahinta on ollut korkealla silloin kun on

Yhteiskunta

Työttömyyden ytimeen on yksinkertainen syy: palkanmuodostuksen kankeus

Tilastokeskuksen tietojen mukaan yhä useampi suomalainen haluaa töihin, mutta työpaikkoja ei ole riittävästi tarjolla ja monet päätyvät työttömiksi.

Markkinatalous toimisi niin, että työtä tarjotaan hieman alemmilla