Varsinais-Suomen Osakesäästäjät järjesti sijoitusillan indeksiteemalla Panimoravintola Kouluun 26.8.2009.

Indeksisijoittamisesta olivat kertomassa Talouselämän toimittaja Marko Erola ja Seligson & Co Rahastoyhtiön Jaakko Jouppi. Erola on kirjoittanut kirjan “Paras Sijoitus”, jossa korostetaan passiivisen, kustannustehokkaan indeksisijoittamisen hyviä puolia.

Erola aloitti esityksensä pitämällä kiinni osakkeiden kilpailukyvystä sijoitusinstrumenttina. “Vain osakkeilla saa inflaatiosuojan ja kunnon reaalituoton sijoitukselleen”. Reaalituotto on pyörinyt historiallisesti noin 7 %:ssa. Erola kirjoitti kirjansa finanssikriisin ollessa pahimmillaan ja vaikka usko oli välillä horjuakin, kehoittaa Erola “ostamaan ja pitämään kapitalismia”. This time it’s different? It’s never different.

Sijoittajan menestyksen ratkaisee lähes kokonaan sijoitusten jakautuminen eli allokaatio eri sijoitusluokkien välillä. Mitä enemmän riskiä otat, sen parempi tuotto-odotus sinulla on. Välillä riskit vain – ikävä kyllä – toteutuvat.

Kun sijoittaja on päätynyt sijoittamaan osakkeisiin, jää jäljelle sijoitusmuodon valinta. Sijoitukset voivat olla joko suoria tai rahastojen kautta tehtäviä. Sijoitustyyli (sekä osakkeisiin että rahastoihin) voi olla aktiivinen tai passiivinen. Aktiivinen trader / rahasto etsii jatkuvasti paremmin tuottavia osakkeita ja pyrkii voittamaan vertailuindeksinsä. Passiivinen sijoittaja / rahasto on päättänyt ettei yritäkään voittaa indeksiä, vaan tyytyy indeksin mukaiseen tuottoon – vähennettynä mahdollisimman pienillä kuluilla. Tilastot ovat osoittaneet että 10 vuoden periodilla ainoastaan 8 %:a sijoitusrahastoista pystyy voittamaan indeksin.

Suomalaisten rahastojen keskimääräinen hallinnointipalkkio on 1,6 % vuodessa. Tähän palkkioon pitää lisätä kaupankäyntikulut, jotka karkeasti ottaen tuplaavat kulut reiluun 3 – 3,5 %:iin per vuosi. Indeksirahastojen kulut ovat luokkaa 0,5 %:a per vuosi. Salkunhoitajan pitäisi pystyä tuottamaan jatkuvasti noin 3 %:n lisätuottoa rahastolleen. Pitkällä aikavälillä tämä on äärimmäisen haastava tehtävä. Pienikin ero kuluissa syö “korkoa korolle” -periaatteen mukaan suuren osan sijoituksen tuotosta pitkällä aikavälillä. Miksi etsiä neulaa heinäsuovasta kun voi ostaa koko suovan?

Mikäli rahastot pystyvät lyömään indeksinsä pitkällä aikavälillä, saattaa syynä olla merkittävästi suurempi riskinotto tai “tilastovirhe”: survival bias, jolloin huonosti menestyneet rahastot on lakkautettu tai sulautettu paremmin menestyviin. Tilastojen mukaan hyvin menestyneet rahastot eivät pärjää yhtä hyvin seuraavina vuosina, huonosti pärjänneet jatkavat alisuorittamistaan.

Erolan sanoma on sama kuin yhdysvaltalaisen Vangard-indeksirahastoyhtiön perustajan John Bogglen. “If you can’t beat them, join them”. Älä edes yritä voittaa indeksiä, vaan rakenna salkkusi kustannustehokkaista indesirahastoista tai ETF:istä. Yhdysvaltojen tilastomateriaalin mukaan aktiivinen salkunhoito söi sijoituksen vuotuisesta tuotosta noin puolet, kun tarkkailtiin aikaväliä 1988-2007. “Trading is hazardous for Your Wealth” – kaupankäynti vaarantaa varallisuutesi. Aktiivinen sijoittaja on itsensä pahin vihollinen.

Jottei Warren Buffett unohtuisi tästäkään esityksestä, todettiin hänen suositelleen passiivista indeksisijoittamista parhaana sijoittamistaktiikkana valtaosalle sijoittajista. Itse hän toimii enemmän pääomasijoittajan ottein, ostaen merkittäviä osuuksia yhtiöistä, joiden johtamiseen ja menestykseen hän pystyy suoraan tai epäsuorasti vaikuttamaan.

Erola jakaa markkinoilla toimivat sijoittajiin ja sijoitteleviin. Sijoittaja keskittyy kustannuksiin, allokaatioon ja riittävään hajautukseen. Sijoitteleva arvailee tuloksia, bruttokansantuotteen kehitystä, tuloksia. Hän yrittää lyödä markkinat, joilla toimii häntä huomattavasti kokeneempia ammattilaisia. Hän yrittää ajoittaa optimaalisesti ja löytää parhaat rusinat pullasta. Hän tietää koska on paras aika ostaa eikä tunnista todellista riskinottokykyään. Selvää on, että sijoittaja pärjää sijoittelevaa paremmin.

Erola piti passiivista, suoraan “ikuisiin” osakkeisiin  sijoittajamista yhtä tehokkaana, tai jopa tehokkaampana sijoitustaktiikkana – kunhan salkku on todellakin buy & hold -salkku. Suomen verottaja rankaisee toki sijoittajaa ottamalla 19,6 %:a maksetuista osingoista. Rahastoyhtiöt saavat tämän kilpailuedun itselleen. Koskahan tähän saadaan oikeudenmukaisuutta?

Syynä sille, ettei indeksisijoittaminen ole vielä noussut suosituimmaksi sijoitusmuodoksi nostettiin “tylsyys”. On mukavampi seurata omia osakkeita ja yrittää voittaa markkinat. Tällaiseen Erola suositteli pienempää “pelisalkkua” – varsinkin kotimarkkinoille. Mahdolliset ylituotot voi sitten vuosittain siirtää indeksirahastoon.

Suomessa pankit hallitsevat suurinta osaa sijoitusrahastojen jakelutiestä. Heidän intressissään on hallinnointipalkkioiden maksimointi, eikä siihen päästä indeksirahastoilla. Tilanne on kuitenkin muuttumassa: indeksirahastoja on tullut lisää ja myös ETF:ien käyttö on yleistynyt. ETF:ssä kannattaa perehtyä tarkkaan tuotteen todelliseen luonteeseen ja kaikkiin kustannuksiin. ETF:stä on ansiokkaasti kirjoittanut myös J. Peltomäki Piksun sijoituspalstalla (www.piksu.net).

Jaakko Jouppi esitteli Seligsonin toimintaa ja rahastovalikoimaa. Seligson on johdonmukaisesti keskittynyt  kustannustehokkaaseen varainhoitoon, juuri indeksirahastojen kautta. Yritys on perustettu 1997 ja sen omistavat yrityksen toimiva johto sekä Tapiola-yhtiöt (noin 40 %). Yritys ei tarjoa osakevälitystä eikä strukturoituja tuotteita. Sen hallinnoimat varat ovat noin miljardi euroa. Yhtiöllä on 22.000 rahasto-osuuksien omistajaa.

Varainhoitoprosessi on selkeä:

– asiakkaan tarpeet määrittävät allokaation

– riskien kartoitus ja hallinta saavutetaan hyvällä hajautuksella

– tuotto ohjataan asiakkaan salkkuun kustannustehokkailla ratkaisuilla ja

– toiminta on pitkäjänteistä ja kurinalaista. “Yksinkertainen on tehokasta.”

Konsultti kuunteli esitystä mielenkiinnolla. Yhdysvalloissa passiivisen sijoittamisen puolesta on puhuttu jo pitkään. Periaatteet ovat selkeät ja tilastot tukevat indeksirahastoja. Tuotto-odotukset ja vertailulaskelmat perustuvat kuitenkin usein erittäin pitkiin sijoituksiin, kymmeniin vuosiin. Olisi mielenkiintoista saada tietoa siitä, kuinka pitkäaikaisia sijoittajia suomalaiset rahastosijoittajat todellisuudessa ovat. Sijoitammeko kuukausiksi, vuosiksi vai kymmeniksi vuosiksi? Lyhyellä sijoitushorisontilla kulujan merkitys pienenee ja aktiiviselle salkunhoitajalle jää parempi mahdollisuus onnistua indeksin lyömisessä.

Konsultilla on salkussa Seligsoninkin ratkaisuja, mutta uskon myös suoriin – pitkäaikaisiin – osakesijoituksiin. On mielenkiintoista omistaa yrityksiä suoraan, seurata niiden menestystä ja osallistua myös yhtiökokouksiin. Toivottavasti indeksirahastojen maihinnousu tuo painetta myös aktiivisten rahastojen kustannustehokkuuteen. Se on pitkällä juoksulla rahastoyhtiöidenkin etu.

Kirjoittaja toimii liikkeenjohdon konsulttina Delta Freight Oy:ssä (www.deltafreight.fi).

Varsinais-Suomen Osakesäästäjät järjesti sijoitusillan indeksiteemalla Panimoravintola Kouluun 26.8.2009.

Indeksisijoittamisesta olivat kertomassa Talouselämän toimittaja Marko Erola ja Seligson & Co Rahastoyhtiön Jaakko Jouppi. Erola on kirjoittanut kirjan “Paras Sijoitus”, jossa korostetaan passiivisen, kustannustehokkaan indeksisijoittamisen hyviä puolia.

Erola aloitti esityksensä pitämällä kiinni osakkeiden kilpailukyvystä sijoitusinstrumenttina. “Vain osakkeilla saa inflaatiosuojan ja kunnon reaalituoton sijoitukselleen”. Reaalituotto on pyörinyt historiallisesti noin 7 %:ssa. Erola kirjoitti kirjansa finanssikriisin ollessa pahimmillaan ja vaikka usko oli välillä horjuakin, kehoittaa Erola “ostamaan ja pitämään kapitalismia”. This time it’s different? It’s never different.

Sijoittajan menestyksen ratkaisee lähes kokonaan sijoitusten jakautuminen eli allokaatio eri sijoitusluokkien välillä. Mitä enemmän riskiä otat, sen parempi tuotto-odotus sinulla on. Välillä riskit vain – ikävä kyllä – toteutuvat.

Kun sijoittaja on päätynyt sijoittamaan osakkeisiin, jää jäljelle sijoitusmuodon valinta. Sijoitukset voivat olla joko suoria tai rahastojen kautta tehtäviä. Sijoitustyyli (sekä osakkeisiin että rahastoihin) voi olla aktiivinen tai passiivinen. Aktiivinen trader / rahasto etsii jatkuvasti paremmin tuottavia osakkeita ja pyrkii voittamaan vertailuindeksinsä. Passiivinen sijoittaja / rahasto on päättänyt ettei yritäkään voittaa indeksiä, vaan tyytyy indeksin mukaiseen tuottoon – vähennettynä mahdollisimman pienillä kuluilla. Tilastot ovat osoittaneet että 10 vuoden periodilla ainoastaan 8 %:a sijoitusrahastoista pystyy voittamaan indeksin.

Suomalaisten rahastojen keskimääräinen hallinnointipalkkio on 1,6 % vuodessa. Tähän palkkioon pitää lisätä kaupankäyntikulut, jotka karkeasti ottaen tuplaavat kulut reiluun 3 – 3,5 %:iin per vuosi. Indeksirahastojen kulut ovat luokkaa 0,5 %:a per vuosi. Salkunhoitajan pitäisi pystyä tuottamaan jatkuvasti noin 3 %:n lisätuottoa rahastolleen. Pitkällä aikavälillä tämä on äärimmäisen haastava tehtävä. Pienikin ero kuluissa syö “korkoa korolle” -periaatteen mukaan suuren osan sijoituksen tuotosta pitkällä aikavälillä. Miksi etsiä neulaa heinäsuovasta kun voi ostaa koko suovan?

Mikäli rahastot pystyvät lyömään indeksinsä pitkällä aikavälillä, saattaa syynä olla merkittävästi suurempi riskinotto tai “tilastovirhe”: survival bias, jolloin huonosti menestyneet rahastot on lakkautettu tai sulautettu paremmin menestyviin. Tilastojen mukaan hyvin menestyneet rahastot eivät pärjää yhtä hyvin seuraavina vuosina, huonosti pärjänneet jatkavat alisuorittamistaan.

Erolan sanoma on sama kuin yhdysvaltalaisen Vangard-indeksirahastoyhtiön perustajan John Bogglen. “If you can’t beat them, join them”. Älä edes yritä voittaa indeksiä, vaan rakenna salkkusi kustannustehokkaista indesirahastoista tai ETF:istä. Yhdysvaltojen tilastomateriaalin mukaan aktiivinen salkunhoito söi sijoituksen vuotuisesta tuotosta noin puolet, kun tarkkailtiin aikaväliä 1988-2007. “Trading is hazardous for Your Wealth” – kaupankäynti vaarantaa varallisuutesi. Aktiivinen sijoittaja on itsensä pahin vihollinen.

Jottei Warren Buffett unohtuisi tästäkään esityksestä, todettiin hänen suositelleen passiivista indeksisijoittamista parhaana sijoittamistaktiikkana valtaosalle sijoittajista. Itse hän toimii enemmän pääomasijoittajan ottein, ostaen merkittäviä osuuksia yhtiöistä, joiden johtamiseen ja menestykseen hän pystyy suoraan tai epäsuorasti vaikuttamaan.

Erola jakaa markkinoilla toimivat sijoittajiin ja sijoitteleviin. Sijoittaja keskittyy kustannuksiin, allokaatioon ja riittävään hajautukseen. Sijoitteleva arvailee tuloksia, bruttokansantuotteen kehitystä, tuloksia. Hän yrittää lyödä markkinat, joilla toimii häntä huomattavasti kokeneempia ammattilaisia. Hän yrittää ajoittaa optimaalisesti ja löytää parhaat rusinat pullasta. Hän tietää koska on paras aika ostaa eikä tunnista todellista riskinottokykyään. Selvää on, että sijoittaja pärjää sijoittelevaa paremmin.

Erola piti passiivista, suoraan “ikuisiin” osakkeisiin  sijoittajamista yhtä tehokkaana, tai jopa tehokkaampana sijoitustaktiikkana – kunhan salkku on todellakin buy & hold -salkku. Suomen verottaja rankaisee toki sijoittajaa ottamalla 19,6 %:a maksetuista osingoista. Rahastoyhtiöt saavat tämän kilpailuedun itselleen. Koskahan tähän saadaan oikeudenmukaisuutta?

Syynä sille, ettei indeksisijoittaminen ole vielä noussut suosituimmaksi sijoitusmuodoksi nostettiin “tylsyys”. On mukavampi seurata omia osakkeita ja yrittää voittaa markkinat. Tällaiseen Erola suositteli pienempää “pelisalkkua” – varsinkin kotimarkkinoille. Mahdolliset ylituotot voi sitten vuosittain siirtää indeksirahastoon.

Suomessa pankit hallitsevat suurinta osaa sijoitusrahastojen jakelutiestä. Heidän intressissään on hallinnointipalkkioiden maksimointi, eikä siihen päästä indeksirahastoilla. Tilanne on kuitenkin muuttumassa: indeksirahastoja on tullut lisää ja myös ETF:ien käyttö on yleistynyt. ETF:ssä kannattaa perehtyä tarkkaan tuotteen todelliseen luonteeseen ja kaikkiin kustannuksiin. ETF:stä on ansiokkaasti kirjoittanut myös J. Peltomäki Piksun sijoituspalstalla (www.piksu.net).

Jaakko Jouppi esitteli Seligsonin toimintaa ja rahastovalikoimaa. Seligson on johdonmukaisesti keskittynyt  kustannustehokkaaseen varainhoitoon, juuri indeksirahastojen kautta. Yritys on perustettu 1997 ja sen omistavat yrityksen toimiva johto sekä Tapiola-yhtiöt (noin 40 %). Yritys ei tarjoa osakevälitystä eikä strukturoituja tuotteita. Sen hallinnoimat varat ovat noin miljardi euroa. Yhtiöllä on 22.000 rahasto-osuuksien omistajaa.

Varainhoitoprosessi on selkeä:

– asiakkaan tarpeet määrittävät allokaation

– riskien kartoitus ja hallinta saavutetaan hyvällä hajautuksella

– tuotto ohjataan asiakkaan salkkuun kustannustehokkailla ratkaisuilla ja

– toiminta on pitkäjänteistä ja kurinalaista. “Yksinkertainen on tehokasta.”

Konsultti kuunteli esitystä mielenkiinnolla. Yhdysvalloissa passiivisen sijoittamisen puolesta on puhuttu jo pitkään. Periaatteet ovat selkeät ja tilastot tukevat indeksirahastoja. Tuotto-odotukset ja vertailulaskelmat perustuvat kuitenkin usein erittäin pitkiin sijoituksiin, kymmeniin vuosiin. Olisi mielenkiintoista saada tietoa siitä, kuinka pitkäaikaisia sijoittajia suomalaiset rahastosijoittajat todellisuudessa ovat. Sijoitammeko kuukausiksi, vuosiksi vai kymmeniksi vuosiksi? Lyhyellä sijoitushorisontilla kulujan merkitys pienenee ja aktiiviselle salkunhoitajalle jää parempi mahdollisuus onnistua indeksin lyömisessä.

Konsultilla on salkussa Seligsoninkin ratkaisuja, mutta uskon myös suoriin – pitkäaikaisiin – osakesijoituksiin. On mielenkiintoista omistaa yrityksiä suoraan, seurata niiden menestystä ja osallistua myös yhtiökokouksiin. Toivottavasti indeksirahastojen maihinnousu tuo painetta myös aktiivisten rahastojen kustannustehokkuuteen. Se on pitkällä juoksulla rahastoyhtiöidenkin etu.

Kirjoittaja toimii liikkeenjohdon konsulttina Delta Freight Oy:ssä (www.deltafreight.fi).