Anekauppa alkoi Suomessa

Nordic Offset Oy:n lehdistötiedotteessa 11.12.2008 kerrotaan yrityksen aloittaneen autoilun hiilidioksidipäästöjen kompensointikaupan. Ajatus on, että mikäli autoilu on välttämätöntä, sen aiheuttamat päästöt voi kompensoida tukemalla ilmastonmuutosta ehkäiseviä hankkeita.

Kyseessä on töpselisähköön verrattava uusi nerokas innovaatio. Maksamalla vaatimattoman vajaa kompensaation, suuruusluokkaa sata tai kaksisataa, voi vaikkapa vaihtaa polttoainepihin pikkuautonsa citymaasturiin.

Aiheesta on virinnyt vilkasta keskustelua mm. Helsingin Sanomien nettipalstalla:
Siellä Antti Asumaa vastaa Nordic Offset Oy puolesta mm. ”Voin henkilökohtaisesti omalla nimelläni ja Nordic Offset Oy:n puolesta taata, että kyseessä ei ole huijaus, rahankeruu tai muunkaantyyppinen epärehellinen toiminta.”
Toki Nordic Offset Oy:n taholta kyseessä ei ole hyväntekeväisyys:
”Niin kuin normaaliin liiketoimintaan kuuluu, pyrimme toki olemaan kannattava yritys.”
Ja paljonko yhtiön osuus olisi:
”Sanomme mm. verkkosivuillamme suoraan, että hankkeisiin ohjaamme kompensoinnin verottomasta osuudesta noin puolet.”

Lehdistötiedote
http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/lehdisto/hellink/tiedote.jsp?selected=kaikki&oid=20081201/12289826788280&industry=&=

Helsingin Sanomien keskustelu:
http://www.hs.fi/keskustelu/Verkossa+voi+nyt+maksaa+autonsa+p%E4%E4st%F6ist%E4/thread.jspa?threadID=157848&messageID=2734524

One thought on “Anekauppa alkoi Suomessa”

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt