Vaihtotase kertoo paljonko koko kansantalous velkaantuu tai rikastuu suhteessa muihin ja oheinen kuva kertoo IMF:n (Kansainvälinen valuuttarhasto) ennusteen vuoden 2010 vaihtotaseista. 

Positiivinen vaihtotase on eräs perustekijä luomassa:

• elvytysvaraa kriisin varalle
• kansalaisille ja kulttuurille toimintamahdollisuuksia yli rajojen
• yrityksille ulkomaisia tytäryhtiöitä ja kansainvälisiä vaikutusmahdollisuuksia

Positiivinen vaihtotase on kuitenkin vasta perustekijä; pitää olla myös kyky ja tahto käyttää avautuvia mahdollisuuksia. Hyvä vaihtotase on osittain menetetty mahdollisuus, jos se käytetään ulkomaisiin kasvottomiin finanssisijoituksiin, mutta se on hyvässä käytössä, jos se hyödynnetään ulkomaisten tytäryhtiöiden ja suorien vaikutusmahdollisuuksien syntymiseen – kulttuurivientiin ja johtajuusvientiin. Rahalliset resurssit kannattaa hyödyntää aktiiviseen, tulokselliseen toimintaan globaalissa yhteisöissä ja tuloksellisuuden tärkeä mitta on rahallinen menestys. 

Esimerkkejä huonosti hyödynnetyistä mahdollisuudesta ovat öljynviejävaltioiden kasvottomina sijoituksina länsimaihin valuvat investoinnit. Niistä ei ole syntynyt nostetta ja kunnioitusta viejämaiden kulttuurille ja tavalle toimia. Öljytulot eivät ole auttaneet kyseisten maiden teollisuutta kukoistukseen ja löytämään paikkansa globaalissa työnjaossa. Myös Japanin ylivahva vaihtotase on osittain realisoitumaton mahdollisuus ja parempi olisi varmaan ollut, jos vientitulot olisi käytetty omaan kulutukseen ja oman kulttuurin kehittämiseen. Nyt Japanista on tullut amerikkalaisen kulttuurin, elämäntavan ja johtamistavan gloorian merkittävin yksittäinen rahoittaja.

Suomen positiivinen vaihtotase on ollut suhteellisen oikein mitoitettu suhteessa niihin resursseihin, joita meillä on käytettävissä kansainvälisiin projekteihin ja kulttuurivientiin. Eräs ehkä kuvaavin onnistumisen mittari on suomalaisten yritysten tytäryhtiöiden ja kansainvälisen toiminnan tuotto. Ilmiselvästikin tämä on ollut hyvää – muuten eivät suomalaiset yritykset olisi niin palavalla innolla laajentaneet toimintaansa muihin baltian maihin, itä-Eurooppaan ja kaukoitään.

Mutta kuka sitten päättää tästä  tärkeästä tekijästä – kansantalouden velkaantumisesta/vaurastumisesta? Aikoinaan Suomen Pankki pystyi markan ulkoista vaihtosuhteen avulla säätämään vientiteollisuuden kilpalukykyä ja Suomen Pankki pystyi myös tehokkaasti vaikuttamaan lainakorkojen tasoon ja sitä kautta velanottohalukkuuteen. Nyt tilanne on aivan erilainen. Velkaantumisesta päättää jokainen taloudellinen toimija keskuudessaan. Velka/omaisuus syntyy pienistä puroista, eikä kokonaisuus ole kenenkään kontrollissa. Kysymyksessä on siis Suomen kannalta kulttuurillinen tekijä – vastuu on kansalaisilla, yrityksillä, kunnilla ja valtiovallalla kaikilla erikseen – kaikilla jotka päättävät menoistaan ja tuloistaan. Vastuu meidän yhteisestä tulevaisuudestamme on siis meidän kaikkien itsemme käsissä – valta ja vastuu yhteisestä menestyksestä on kullakin erikseen.

Lähde: IMF/ www.imf.org/external/datamapper/index.php

Vaihtotase kertoo paljonko koko kansantalous velkaantuu tai rikastuu suhteessa muihin ja oheinen kuva kertoo IMF:n (Kansainvälinen valuuttarhasto) ennusteen vuoden 2010 vaihtotaseista. 

Positiivinen vaihtotase on eräs perustekijä luomassa:

• elvytysvaraa kriisin varalle
• kansalaisille ja kulttuurille toimintamahdollisuuksia yli rajojen
• yrityksille ulkomaisia tytäryhtiöitä ja kansainvälisiä vaikutusmahdollisuuksia

Positiivinen vaihtotase on kuitenkin vasta perustekijä; pitää olla myös kyky ja tahto käyttää avautuvia mahdollisuuksia. Hyvä vaihtotase on osittain menetetty mahdollisuus, jos se käytetään ulkomaisiin kasvottomiin finanssisijoituksiin, mutta se on hyvässä käytössä, jos se hyödynnetään ulkomaisten tytäryhtiöiden ja suorien vaikutusmahdollisuuksien syntymiseen – kulttuurivientiin ja johtajuusvientiin. Rahalliset resurssit kannattaa hyödyntää aktiiviseen, tulokselliseen toimintaan globaalissa yhteisöissä ja tuloksellisuuden tärkeä mitta on rahallinen menestys. 

Esimerkkejä huonosti hyödynnetyistä mahdollisuudesta ovat öljynviejävaltioiden kasvottomina sijoituksina länsimaihin valuvat investoinnit. Niistä ei ole syntynyt nostetta ja kunnioitusta viejämaiden kulttuurille ja tavalle toimia. Öljytulot eivät ole auttaneet kyseisten maiden teollisuutta kukoistukseen ja löytämään paikkansa globaalissa työnjaossa. Myös Japanin ylivahva vaihtotase on osittain realisoitumaton mahdollisuus ja parempi olisi varmaan ollut, jos vientitulot olisi käytetty omaan kulutukseen ja oman kulttuurin kehittämiseen. Nyt Japanista on tullut amerikkalaisen kulttuurin, elämäntavan ja johtamistavan gloorian merkittävin yksittäinen rahoittaja.

Suomen positiivinen vaihtotase on ollut suhteellisen oikein mitoitettu suhteessa niihin resursseihin, joita meillä on käytettävissä kansainvälisiin projekteihin ja kulttuurivientiin. Eräs ehkä kuvaavin onnistumisen mittari on suomalaisten yritysten tytäryhtiöiden ja kansainvälisen toiminnan tuotto. Ilmiselvästikin tämä on ollut hyvää – muuten eivät suomalaiset yritykset olisi niin palavalla innolla laajentaneet toimintaansa muihin baltian maihin, itä-Eurooppaan ja kaukoitään.

Mutta kuka sitten päättää tästä  tärkeästä tekijästä – kansantalouden velkaantumisesta/vaurastumisesta? Aikoinaan Suomen Pankki pystyi markan ulkoista vaihtosuhteen avulla säätämään vientiteollisuuden kilpalukykyä ja Suomen Pankki pystyi myös tehokkaasti vaikuttamaan lainakorkojen tasoon ja sitä kautta velanottohalukkuuteen. Nyt tilanne on aivan erilainen. Velkaantumisesta päättää jokainen taloudellinen toimija keskuudessaan. Velka/omaisuus syntyy pienistä puroista, eikä kokonaisuus ole kenenkään kontrollissa. Kysymyksessä on siis Suomen kannalta kulttuurillinen tekijä – vastuu on kansalaisilla, yrityksillä, kunnilla ja valtiovallalla kaikilla erikseen – kaikilla jotka päättävät menoistaan ja tuloistaan. Vastuu meidän yhteisestä tulevaisuudestamme on siis meidän kaikkien itsemme käsissä – valta ja vastuu yhteisestä menestyksestä on kullakin erikseen.

Lähde: IMF/ www.imf.org/external/datamapper/index.php