Arvopaperivälittäjä nosti hintoja 125% – mistä piensijoittajalle arvopaperivälittäjä?

Sähkö, ruoka, polttoaine, vuokrat ja nyt viimeisenä arvopaperikaupan hinnat nousevat. Suomen inflaatio on tilastokeskuksen mukaan noin prosentti, mutta minun kukkarossani alkuvuoden korotukset ovat olleet hurjasti enemmän.

Olin ottanut St1:ltä pörssisähkö sopimuksen omakotitaloon. Olinkin saanut melko edullista sähköä aina vuoden 2009 loppuun saakka. Silloin kovat pakkaset ja Ruotsin ydinvoiman seisokit nostivat parissa kuukaudessa sähkönhinnan tuplaksi. Entinen alle 5 sentin kilowatti hinta paukahti melkein 12 senttiin. Sanomattakin selvää, että vaihdoin sähköntarjoajan sopimusta pidempi aikaiseksi. Kokeilu pörssisähköstä jäi aika kuivaksi, säästöä ei juurikaan syntynyt – taisi käydä päinvastoin kun viimeisten kuukausien sähkönhinta tuplaantui. Jokaisen suomalaisen pitäisi tietää sähkön pörssin hinta, uskoisin että tämä tieto lisäisi innostusta lisä ydinvoiman rakentamisen tärkeydestä.

Sähkön hinta ei ole ainoa, joka tuplaantui…

Nordnet muuttaa hinnoitteluaan – hinnat ylös jopa 125%

Arvopaperivälittäjä Nordnet on ollut erityisen edullinen piensijoittajalle. Osakkeiden säilytys on ollut ilmainen ja mini-paketilla piensijoittaja on maksanut kaupasta vain 4 euroa. Itse teen alle 10 kauppaa vuodessa ja sekin on todennäköisesti liikaa tänä vuonna. Aktiivinen kaupankäynti vain lisää kuluja ja useimmiten nopea myynti ei edes kannata – tulee vain hötkyilyä.

Nordet osti arvopaperivälittäjä EQ Onlinen viime vuonna. Nyt keväällä he nostavat hintojaan oikein urakalla! Entinen minipaketti poistuu ja arvopaperin kauppahinta on 9 euroa entisen 4 euron sijaan. Hinnankorotus on huimat 125%. Uusi hinnasto pyrkii selkeästi kannustamaan aktiivisempaan kaupankäyntiin, sillä mitä enemmän kauppaa tekee, sitä halvemmat ovat kaupankäyntikulut. Itselläni ei ole mitään tarvetta käydä kauppaa kerran kuukaudessa tai useammin, vain saadakseni halvemmat hinnat. Aktiivinen kaupankäynti on minusta täysin tarpeetonta ja mielummin säädän salkkuani muutaman kerran vuodessa tai ehkä kerran jos sitäkään.

Nyt kun Nordnet on ostanut kilpailijansa EQ Onlinen, onko Suomessa enää todellista kilpailua arvopaperivälittäjissä? Ainakin edullinen piensijoittajan vaihtoehto jää puuttumaan. Nyt uusi Nordnetin hinnasto on samalla viivalla kivijalkapankkien kanssa.

Muutaman euron kulut ovat tietysti pieni erä kokonaisuudessa, mutta pyrin aina vähentämään kulujen osuutta salkussani. Miksi maksaa isoja kuluja, jos ne voi välttää helposti.

4 thoughts on “Arvopaperivälittäjä nosti hintoja 125% – mistä piensijoittajalle arvopaperivälittäjä?

  1. Nordnet/EQ

    Minäkin olen käynyt kauppaa enimmäkseen tuolla minihinnalla. Harmittavan iso hinnankorotus on tosiaan tulossa.

    1. Uutta välittäjää perustamaan vaan!

      Meillä on tuolla google ryhmien puolella porukkaa suunnittelemassa ja analysoimassa mitä tarvitaan perustaa uusi välittäjä. 70 jäsentä on tällä hetkellä mukana! Tarkoitus olisi saada Nordnetin minisalkun kaltainen hinnoittelu piensijoittajille. Mukaan mahtuu vielä! Lähetä sähköpostia kl.newtraders@gmail.com niin pääset sisään.

      http://groups.google.fi/group/kl-newtraders

      keskustelua aiheesta Kauppalehden palstalla:

      http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=153153&start=0&tstart=0

      http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=153135&start=0&tstart=0

  2.  
    Olen kyllä varmasti

    Olen kyllä varmasti kiinostunut olemaan mukana jos tässä maassa perustetaan piensijoittjan tarpeisiin keskittyvä pörssivälittäjä.

    Sinänsä olen kyllä ollut Nordnet:n palveluihin tyytyväinen, mutta kilpailu ei haittaa. 

    Seuraavat seikat mielyttävät Nordnet:ssä:

    • mahdollisuudet käydä kauppaa melko lailla monessa pörssissä
    • mahdollisuus pitää rahoja useammassa vaihtoehtoisessa valuutassa 
    • ei tarvitse vaihtaa rahoja euroiksi joka kaupan välissä

Comments are closed.

Related Posts