Asuntolainojen ehtoja kysytään vilkkaasti ja asunnonvaihtoa harkitaan

Asunnot ja metsä

Kotitalouksien luotonkysyntä on Finanssialan pankkibarometrin mukaan vahvassa nosteessa. Kotitalouksien lainat ovat pääosin asuntolainoja ja muutos ennakoi piristyviä asuntomarkkinoita. Luotonkysyntä ei ole Suomen Pankin mukaan vielä täysimääräisesti realisoitunut nostettujen asuntolainojen määräksi, mutta uusia lainoja nostettiin kuitenkin jo 21% enemmän kuin vuosi sitten.

Asuntolainanostoja vauhditti lokakuussa 3,44 % painunut asuntolainojen keskikorko. Sekä omistus- että sijoitusasuntojen korot laskivat. Molemmat keskikorot ovat laskeneet vuoden takaisesta huipusta 1,3 prosenttiyksikköä euriborkorkojen laskettua.

Inflaatio on helpottanut, korot laskevat ja kuluttajien luottamus omaan talouteen on Tilastokeskuksen mukaan noussut loppukevään alhosta.  Odotukset loppuvuodelle ovat lievästi positiiviset ja oman asunnon hankintaan patoutunut paine alkanee purkautua.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt