Hyvää itsenäisyyttä itse kullekin

Kevyttä

Itsenäisyyttään juhliva Suomen valtio on meille kaikille tärkeä. Olemme vähitellen siirtäneet valtiolle monet sellaiset tehtävät joita aiemmin hoiti kunnallisektori, yritykset tai järjestösektori. Näitä ovat sosiaaliturva, eläkkeiden määrääminen, terveydenhuollon tosiallisen järjestäminen, suuren osan opetustoimesta,…..  Tämä muutos osoittaa kuinka tärkeäksi me koemme suomalaisuuden ja kuinka paljon me Suomen valtio-organisaatioon luotamme. Olemme siis yhä enenevässä määrin isänmaallisia.

Mutta identiteettimme on jatkuvassa muutoksessa. Meistä on tullut eurooppalaisempia. Olemme luovuttaneet EU:lle monia sellaisia lainsäädännön osa-alueita, joita aiemmin hoiti valtio. Näitä ovat esimerkiksi tuoteturvallisuus, tuotteiden ja palveluiden vapaa kauppa, … Eduskuntamme toimii edelleen lait vahvistavana elimenä, mutta monien lakien sisältö tulee EU tasolta. Olemme viimeisimpänä muutoksena luovuttaneet osan puolustuspoliittisesta päätöksenteostamme ylikansalliselle Nato organisaatiolle. Nämä muutokset ovat merkki siitä, että me suomalaiset haluamme olla myös Eurooppalaisia ja länsimaalaisia.

Ihmisinä meitä vie eteenpäin ennen kaikkea se, että luotamme siihen mitä olemme, uskomme itseemme ja tiedämme että olemme vahvoja ja reiluja itseämme ja kanssaihmisiämme kohtaan.

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo