Dieselöljyn hinta

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen

Rekkamiehet ovat tuohduksissaan, sillä dieselin hinta on edelleen korkealla tasolla. Heillä lienee syytä olla näreissään.

Raakaöljyn hinta on laskenut reippaasti tämän vuoden aikana. Sen hinta on miltei puolittunut vuoden alusta. Edellisen kerran öljytynnyrin hinta oli samalla noin 60 dollarin tasolla kesällä 2009, ja sitä ennen vuonna 2005. 

Öljyn hinnan laskun pitäisi olla taloudessa hyvä uutinen. Kun energian hinta laskee, rahaa jää enemmän muuhun kulutukseen, tai näin ainakin pitäisi olla. Tavallinen kuluttaja ei tee raakaöljyllä kuitenkaan juuri mitään, vaan käyttää sen eri tisleitä. Jotta raakaöljyn hinnan laskulla olisi merkitystä kuluttajille, täytyy bensan ja dieselöljyn hinnan myös laskea.    

Toistaiseksi bensan ja dieselöljyn hinta on Suomessa laskenut selvästi vähemmän kuin öljyn hinta. Dieselöljyn hinta on laskenut tänä vuonna vain noin 15 %, vaikka öljyn maailmanmarkkinahinta on laskenut lähes 50 %. Kun öljy edellisen kerran maksoi kesällä 2009 saman verran kuin nyt, maksoi litra dieseliä noin yhden euron. Myös vuonna 2005 maksoi litra dieseliä euron, kun barreli öljyä maksoi noin 60 dollaria.

Ilmiö on merkillinen – miksi dieselin hinta ei ole laskenut enempää? Polttoaineverotuksen rakenne selittää osan ilmiöstä, mutta ei kaikkea. Dollarikurssia on tarjottu selitykseksi, mutta sekin on lähes samalla tasolla kuin vuosina 2005 ja 2009.

Näyttäisi siltä, että dieselin hinnan pitäisi näillä reunaehdoilla laskea vielä selvästi. Asialla on merkitystä. Dieselöljyn hinta on tärkeä kustannustekijä maantieliikenteelle ja kesällä myös vesiliikenteelle. Kun euroja säästyy polttoainekustannuksissa, lisää se muuta kulutusta. Sama kääntäen: paljon puhutulla öljyn hinnan laskulla ei ole tavallisille kuluttajille kovin suurta merkitystä, jos se ei heijastu polttoaineiden hintoihin. 

Lue Punaisen mukin blogia.

One thought on “Dieselöljyn hinta

  1. Kuka vetää välistä? Kuka

    Kuka vetää välistä? Kuka hyötyy?

Comments are closed.

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,