FIM kärtti huomiota laittamalla julkaisunsa FB:hen näkyviini. Sellaisesta harvemmin mitään hyvää seuraa.

Julkaisussa huomiota kiinnitti Mannerheim-ristien suuri määrä. Todellisuudessahan ko. risti on hyvin harvoin kaupan kohteena, joten Mannerheim-ristillä on tuskin mitään tekemistä sijoittamisen kanssa, jos sitä vertaa vaikkapa pörssivaihtoihin. Lisäksi aiheessa on monta muutakin mutkaa.

Linkin kirjoitus on anonyymi, mutta voin vahvistaa sen tiedot yleisellä tasolla. Kunniamerkki myönnetään nimetylle henkilölle, joten merkin mukana pitäisi olla kirjallinen todistelu myöntämisestä ja päätymisestä myyjälle. Mannerheim-ristien osalta tunnettu on esim. tapaus, jossa Yrjö Keinonen myi merkkinsä keräilijälle ja hankki itselleen uuden tilalle.

Jo Mannerheim-ristin osalta merkkejä on selvästikin liikkeellä enemmän kuin niitä on myönnetty. Vähäisempien merkkien osalta tilanne korostuu. Esim. vapaudenmitaleja komentavilla upseereilla oli käytössään reppukaupalla ja ylijäämäkappaleitten myöhemmät vaiheet eri joukko-osastoissa ovat mahdottomia selvittää. Itse olen taatusti väärässä paikassa nähnyt kymmenkunta merkkiä, jotka eivät tosin olleet vapaudenmitaleja.

Lisäksi Mannerheim-ristin osalta on otettava huomioon, että sen siirtymistä ulkomaille on pyritty estämään.

Lienee selvää, että kiinnostus viime sotien aikaiseen militariakrääsään (jota kaikkea tuskin kovin kummalliseksi antiikiksi voi kutsua) on kasvanut. Pohtimisen arvoista on, missä mitassa kansakunnan yhteistä menneisyyttä voidaan panna säilyketölkkiin ja myydä eteenpäin.

Melko sekavin tuntein katselin esim. ”huutokauppakeisarin” touhuamista haavoittuneitten evakuointipulkan kanssa. Kyse saattoi aivan hyvin olla ns. korkkaamattomasta kappaleesta, mutta varmaan tositoimissa käytetyn arvo olisi vielä suurempi. Sitä voisi sitten ylpeä omistaja esitellä, että tällä on kuskattu miehiä suolet sylissä. Raha ei haise, vai?