Esittelyssä kaksi huoneistoa PK-seudun asuntomarkkinoilta

Asunnot ja metsä

En edelleenkään esitä omaa kantaani kiinteistömarkkinoista, mutta poimin pari kohdetta esiteltäksi niin kauan kuin ne netissä ovat. Kuvakaappaukset tehty.

Keltasafiirinpolku 1, Vantaa

Ylimmän kerroksen kolmion saa maksamalla vain 71 942 euroa, tinkiäkin ehkä voi? Päälle tosin tulee velkaosuus 187 058 euroa tuottaen yhteensä 1 418 euron vastikkeen + vesi + sähkö + ”mediavastike” + autopaikka. Saattaisiko tuon kokoisen vuokran periminen Vantaalla tuottaa vaikeuksia? Jo tuolta löytyi Vantaalta 650 vuokrattavaa kolmiota.

Ei tämä vielä mitään, mutta tuota kohtaa hätkähdin. ”Hallituksella on valtuudet tarvittaessa periä tai jättää perimättä enintään kahden kuukauden hoito- ja/tai rahoitus-vastiketta vastaavan summan. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.”

On ihan totta, että viime talven varalle tuollaisia valtuutuksia myönnettiin yhden kuukauden osalta muuallakin, mutta viittaako kaksi kuukautta as.oy:n vaikeuksiin saada vastikkeita?

Oman perin subjektiivisen mielipiteeni mukaan alue näyttäisi olevan tiukkaan… eikun tehokkaasti rakennettu.

Museokatu 11 Helsinki

Velaton hinta stadilaiselle yksiölle on suunnilleen sama kuin vantaalaiselle kolmiolle, molemmat ylimpiä kerroksia. Vastike on vain 434 euroa!

Kohdassa ”Tehdyt remontit” lukee:

”… kattovuodon aih. vesivahinkorjaukset (A30), (A31), (C64) 2019, huoneiston vesivahingon korjauksia (A31), (A24), (A25) 2020, kattovuodon aih.vesivahinkokorjaukset (A27) 2020, kattovuodon aih.vesivahinkorjauksia (B48), ullakko ja porrakäytävä) 2020, Katon huoltokorjauksia 2020, Kattovuodon aih.vesivahinkokorjauksia (C57, C61, C65) osittain korjaamatta 2021. Kts. is.todistus

Kohdassa”lisätiedot” lukee: ”Yhtiössä on meneillään kirjanpidon erityistarkastus vuosien 2016-2021 osalta, joten hallitus ja isännöitsijä eivät voi taata lainaosuuksien oikeellisuutta. (1) Pelastuslain nojalla pelastuslaitos on antanut kiinteistölle useita korjausmääräyksiä paloturvallisuuden rikkomisesta vuosien 2008-2016 rakennushankkeiden laiminlyönnin vuoksi. (2) Rakennushankkeen 2015-2016 rakennusvirheistä ja sopimusrikkomuksista on aloitettu tavarantarkastus vahingonkorvauskannetta varten Consti Talotekniikka Oy:tä vastaan.n (3) Sähköturvallisuuslain nojalla ja TUKES määräaikaistarkastusten perusteella kiinteistölle on määrätty useita korjausmääräyksiä 2015-2016 rakennushanakkeiden puutteiden vuoksi. Kohtien (1) ja (2) korjaamiseksi yhtiö on nostanut 1.5 MEUR luottotilin, josta on 0,5 MEUR on yhtiön varaus toteutumattomille PTS-korjauksille ja perusparannuksille. Hankeosuudet jyvittyvät osakkaille 1,5MEUR tai vähintään 0,5 MEUR mukaan riippuen oikeuden päätöksestä. Kiinteistöä rasittaa pohjoisen rajamuurin sortumisvaara ja hulevesien ohjaamattomuus. Rajamuurin rasitteesta yhtiö reklamoi naapuria, As OY Apollonkatu 10, omistajaa KEVA:aa. Hulevesien työt aloitetaan. 2015-2016 rakennushankkeen YSE1998 perusteella tehtyjen osakasmuutostöiden kunnossapitovastuun poikkeussopimuksia, RAM-kuvia ja työselityksiä ei ole kaikkien muutostyöhön ryhtyneen osalta toimitettu yhtiölle. Muutostöiden Osalta Consti Talotekniikka oy ei ole suostunut luovuttamaan aineistoa yhtiölle. Yhtiö hankkii tiedot ja saattaa muutostyökohteet kunnossapidon poikkeussopimusten alaisiksi. Liiketilojen lämmitysputket osittain huonossa kunnossa.”

Töölöstä löytyy näemmä yksiö vuokralle esim. 700 eurolla.

Sokerina pohjana on se, että kummassakin talossa on huoneistoja myynnissä puutteellisin tiedoin.

Ja miten tällaisiin lopputuloksiin on päästy, sitä voisi joskus pohtia yleisellä tasolla.

Kuvan lähde

3 thoughts on “Esittelyssä kaksi huoneistoa PK-seudun asuntomarkkinoilta

  1. Toksista kamaa, voiko tuohon muutakaan sanoa? Ei tervejärkisille… tai edes varttihulluille kuten allekirjoittanut 😀

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top

Talous Yhteiskunta

Björn Wahlros haluaisi että Suomi olisi myös varakkaille ja yrittelijäille hyvä paikka elää ja sijoittaa

Oheinen 5 min mittainen Mikko Salakan tuottama video summaroi Björn Wahlros:n esittämät ratkaisut Suomen talouden kriisiin: Tarvitaan henkilösijoittajien ja yrittäjien parempaa kohtelua niin, että suomalaisten