Euroopan keskuspankin mukaan kulta on hyvä arvon säilyttäjä silloin kun ajat ovat levottomat

Sijoittaminen

Euroopan keskuspankki kertoo raportissaan sijoittajille tärkeää informaatiota kullan soveltuvuudesta sijoitusinstrumentiksi:

  • Fyysinen kulta on antanut hyvää suojaa osakemarkkinoiden volatiliteettiä, talouspolitiikan äkkikäänteitä ja geopoliittisia riskejä vastaan.
  • Turvallisimpia sijoitusinstrumentteja ovat fyysiseen kultaan sidotut instrumentit. Näihin kuuluvat useimmat kulta ETF rahastot.
  • Kultaan sidotuissa johdannaisissa on kasvavaa riskiä. On mahdollista että kultafutuurin antaja ei kaikissa tilanteissa pysty toimittamaan lupaamaansa kultaa. Riski on systeeminen ja koskee ennen kaikkea investointipankkeja ja finanssi-instituutioita.  Keskuspankki varoittaa erityisesti eurooppalaisia kultafutuurien ostajia mahdollisista riskeistä ja kehoittaa kaikkia tarkistamaan, että sijoitusinstrumentti (esim. etf) arvo on sidottu nimenomaan fyysiseen kultaan.
  • Sekä keskuspankit että muut sijoittajat ovat meneillään olevassa geopoliittisen epävarmuuden tilassa ostaneet kultaa ja näyttäisi siltä että tilanne jatkuu ainakin siihen saakka että dollarin arvo ja asema maailmankaupassa saavuttavat uuden tasapainon tai muut valuutat (esim euro) pystyvät korvaamaan epävakaaksi koettua dollaria.

Kulta on säilyttänyt arvoa

Kulta on vuosisatojen saatossa säilyttänyt arvonsa. Mutta tuottoa siitä ei ole yleensä saanut. Roomalaisten kultakolikko, Aureus, oli aikoinaan merkittävä arvon säilyttäjä. Ja samainen kolikko on edelleen suurin piirtein samassa arvossaan.

Hopean ja monen muun metallin tuotantokustannukset ja hinta ovat sen sijaan muuttuneet aikojen saatossa enemmän.  Mutta minkään metallin omistaminen ei tuota pitkällä tähtäimellä tuloja.

 

 

Kultakolikoita ja harkkoja myyvät ja ostavat muun muassa: 

Kultaan sidottuja etf rahastoja:

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8