Eurooppa aikoo luoda puolustusteollisen unionin

Kevyttä

Euroopan yhteisen puolustusteollisuuden rakentaminen organisoidaan ”EU Defence Fund (EDF)”  sateenvarjon alle, jonne kootaan marraskuun 22 päivään mennessä hanke-ehdotukset. Tavoitteena on rakentaa Euroopalle yhteinen kattava puolustusteollinen osaamispohja ja teollisuus.

Monella maalla on perinteisesti ollut kansallisia puolustusteollisia toimittajia, joiden toimitusvoluumit ovat jääneet pieniksi. Liikevaihdot eivät ole riittäneet tuotteiden ja tuotantolinjojen kilpailukykyiseen kehittämiseen. Tähän asiaan haetaan EU tason ratkaisu ”European Defence Union / EU Defence Fund (EDF)” 1,2 Mrd€ suuruisella hankkeella.  Budjetti on Suomen puolustusvoimien vuosittaisten hankintojen suuruusluokkaa eikä se riitä EU tason puolustusteollisuuden luomiseen. Tarvitaan muutakin jäsenmaiden välistä puolustusteollista yhteistyötä, kuten esimerkiksi yhteisiä hankintoja ja hankintojen keskittämistä.

Eurooppalaisen puolustusteollisuuden rakentaminen on Suomen kannattama päämäärä:

  • Euroopasta tulee riippumattomampi ulkoisista aseteollisuuden ja puolustusteollisuuden toimittajista. Tämä lisää Suomen huoltovarmuudellista turvallisuutta. Eurooppalaiset ovat kriisin sattuessa samassa veneessä eikä ole oletettavaa että syntyisi tilannetta jossa varaosien ja lisätoimitusten saaminen jää kiinni jonkin ulkopuolisen toimijan (esim. USA) poliittisista valinnoista.
  • Puolustusteollisuuden laatu ja hintataso paranevat kun EU- maiden hankinnat toivottavasti keskittyvät harvemmille ja suuremmille toimittajille.

Eurooppalaisen puolustusteollisuuden rakentaminen on toistaiseksi EU taholta ohjatun tutkimushankkeen tasolla. Ja keskitetyllä päätöksentekojärjestelmälle voi syntyä suunnitelmataloudelle tyypillinen ongelma: vaihtoehtojen ja kilpailun puute.  Hyvä toimiva järjestelmä edellyttää, että osto-organisaatiot (kansalliset puolustusvoimat) pääsevät markkinataloudellisen vapauden vallitessa valitsemaan muutamasta Eurooppalaisesta vaihtoehdosta itselleen hyvän ja edullisen vaihtoehdon. Tähän päämäärään on vielä paljon matkaa.

Lisää tietoa:   EU defence industry

Kuvan lähde:  wikimedia

 

One thought on “Eurooppa aikoo luoda puolustusteollisen unionin

  1. Merkittävien muutosten aikaansaaminen vie aikaa:
    – kaksi erilaista puolustusvoimaa voi yhdistää operaationsa yhteistä vihollista vastaan noin 3kk varoitusajalla
    – tuotantoteollinen koneisto valmistamaan tiettyjä tykkejä, panssareita tai ammuksia saadaan aikaan noin 3v varoitusajalla
    – aseteollisen kokonaisjärjestelmän tutkiminen ja kehittäminen kaikkine komponentteineen vie noin 30 v

Comments are closed.

Related Posts

Salkun rakenne Sijoittaminen

Uusi sivustoni

https://sepposinisaari.lovable.app/

Olen uusinut sivustoni ja sieltä löytyy useita sijoittajalle sopivia työkaluja ja materiaaleja.

Valitse painike ”Työkalut ja seuranta”
Osakeanalyysityökalu

sama mikä löytyy Piksusta osoitteesta https://piksu.net/sergio/
tietoa työkalun käytöstä

Kevyttä Yhteiskunta

Itsemääräämisoikeuden keskinäisestä kunnioittamisesta syntyy luottamus, yhteishenki ja yhteenkuuluvuus

Haluamme olla itsenäisiä ja kunnioitaa ystäviämme nimenomaan heidän riippumattomuutensa takia. Itsenäisinä he seisovat vankkumattomina läheistensä rinnalla.

Vahva yhteiskunta syntyy itsenäisyyden kunnioituksesta ja vaalimisesta: (lisää…)

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)