Finanssikriisistä en syyttäisi ensimmäisenä ekonomeja

Jyväskylän kauppakorkeakoulun uusi professori Kimmo Alajoutsijärvi julistaa Taloussanomissa romahduksen olevan kauppatieteilijöiden syytä. Välillä hän puhuu taloustieteilijöistä ja välillä kauppatieteilijöistä, jotka ovat kuitenkin kaksi hieman eri asiaa. Toisaalta hän väittää viime vuosien finanssikriisien olevan liikkeenjohdon epäonnistumisten ja moraalittomuuden syytä. Toisaalta hän taas syyttää taloustieteellisiä teorioita, jotka nimensä mukaan viittaavat kansantaloudellisiin malleihin. Lyhyt ja yksinkertaistettu uutinen antaa varmasti puutteellisen kuvan siitä, mitä hän oikeasti on tarkoittanut. Siitä huolimatta minulla olisi kommentoitavaa jo esitettyihin ydinajatuksiin.

Jos kirjoituksen tulkinnanvaraisuudesta täytyy muodostaa johtopäätöksiä, näkisin professori Alajoutsijärven puolustavan poliitikkoja teoreetikoilta ja käytännön talousjohtajilta:

– Tämä on vastuuttoman liikkeenjohtamisen kriisi. Jos väittäisimme, ettei kauppakorkeakouluilla ole mitään tekemistä kriisin kanssa, väittäisimme, ettei niillä ole tekemistä talouden kanssa, hän sanoo.

– Taloustieteilijöiden valtavirran ja suuren enemmistön mukaan mitään ei ole tehty väärin. He kuten monet liikkeenjohtajatkin mollaavat vain poliitikoita. Vika on aina muualla, sanoo Kimmo Alajoutsijärvi.

Tästä olen eri mieltä. Finanssikriisissä kyse ei ole vapaiden markkinoiden kriisistä, vaan valtion sääntelemän sekatalouden toimimattomuudesta. 2008 alkaneessa finanssikriisissä olennaisia tekijöitä olivat valtion korkopolitiikka, valtiollisten pelastuspakettien aiheuttama moraalikato, valtion ohjaamien luottolaitosten myöntämät suuririskiset asuntolainat, valtion painostustoimet riskinottoon muita pankkeja kohtaan, valtion tukahduttama kilpailu luottoluokitusmarkkinoilla.

Markkinat toimivat niin, että tuottoisa toiminta houkuttelee ihmisiä. Vapailla markkinoilla tuottoisa toiminta on sellaista, mikä palvelee kuluttajia. Jos valtio puuttuu markkinoihin, se väistämättä muuttaa myös kannustimia. Vapailla markkinoilla ei ole järkevää lainata heikon maksukyvyn omaaville asiakkaille. Jos taas valtio suostuu takaamaan heikon maksukyvyn omaavien henkilöiden lainat, siitä tulee tietysti kannattavaa. Valtion väliintulo on kuitenkin vapauden ja vastuun vastakohta.

En mitenkään hyväksy talousjohtajien syyttämistä, mikäli he vain tekevät työtään lain puitteissa. Kauppakorkeakoulun opiskelijana olen tehnyt havaintoja opetettavasta liiketaloudesta. Kyse on pohjimmiltaan niin luonnollisesta asiasta kuin kannattavasta liiketoiminnasta asiakkaiden palvelemisen kautta. Vapailla markkinoilla ei ole muuta kestävää keinoa hankkia asiakkaita kuin ansaitsemalla näiden luottamus. Yritykset pyrkivät mukautumaan vallitseviin olosuhteisiin markkinoilla tietenkin edustamalla näitä olosuhteita omalla painoarvollaan. Kuten edellisessä kappaleessa totesin, valtio voi kuitenkin muuttaa näitä olosuhteita. Mikäli valtio luo erilaisen kannustimen, tulee asiakkaasta vain toissijainen tulonlähde vailla tärkeintä arvoa. Tämä tapahtuu kuitenkin olosuhteiden puitteissa, koska yritykset toimivat omistajiensa ehdoilla, ja omistajille on hyvin usein tärkeää maksimoida voitot.

– Me kauppatieteilijät melkein romautimme koko maailmantalouden. Ja se on vieläkin mahdollista, yhdessä poliitikkojen kanssa, hän sanoo.

Tässä taas professori Alajoutsijärvi osoittaa ymmärtävänsä valtion roolin sekatalouden kriisin kannalta. Olen samaa mieltä siitä, että kriisi ei tapahtu pelkästään poliitikkojen päätöksistä. Tarvitaan vielä markkinat, joilla testata myrkyllistä politiikkaa. Markkinat luonnollisesti mukautuvat poliitikkojen luomiin olosuhteisiin aivan kuten elimistönkin puolustuskyky pyrkii minimoimaan vahingot myrkkyä juodessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että myrkyn juominen olisi terveellistä. Alajoutsijärven syyttely talousjohtajia kohtaan on kuitenkin sinisilmäistä moralismia ja ehkä jopa idealismia.

– Tuskin mikään on niin vaarallista kuin huono taloustieteen teoria, professori heittää.

Tästäkin olen aivan samaa mieltä Alajoutsijärven kanssa. En tosin lähtisi syyttelemään teoreetikkoja. Yksin he ovat harmittomia ihmisiä. Joskus jopa väärässäkin olevat teoreetikot voivat olla hyödyllisiä, mikäli löytyy joku vastaväittelijä kumoamaan uudelta ja hienolta kuulostavan teorian. Tällöin ihmiskunnalla on jo yksi tuhoisa teoria vähemmän toteutettavana.

Jaan myös Alajoutsijärven huolen yhdensuuntaisesta ja hieman jämähtäneestä tiedemaailmasta. Akateemikolle vaarallisinta on lukkiutuminen tietyn kapean oppisisällön ympärille, minkä olen huomannut varsinkin kauppakorkeakoulussa. Tieteentekijöiden täytyisi aktiivisesti avartaa näkemyksiään, haastaa vanhoja ennakko-oletuksia ja muutenkin suhtautua nöyrästi erilaisiin marginaaleihin. Ei kaikkia suuntauksia tarvitse välttämättä pitää järkevänä, , mutta tuomiot täytyisi tehdä pikemminkin sisällöistä keskustelemalla eikä ennakkoluulojen pohjalta.

Talousteorioita on olemassa hyvin erilaisia ja toistensa vastaisia. Teoreetikoilla on vapaus kertoa ideoistaan julkisuudessa, ottaa vastaan kritiikkiä ja antaa sitä myös muille. Teoreetikoista tulee poliitikkojakin voimakkaampi vain, kun he saavat vakuutettua vallanpitäjät omien ideoidensa toimivuudesta.

Käytännössä ongelma on siis kuitenkin viime kädessä niissä poliitikoissa ja koko poliittisessa järjestelmässä, joka ylipäätään antaa liian suuret valtuudet harjoittaa talouspolitiikkaa. Tämä on asia, johon voi konkreettisesti vaikuttaa. Maailmantalous on liian suuri koekaniini mielivaltaisille keskushallintojen suunnitelmille, joiden vaikutuksia mikään teoria ei voi tarkasti ennustaa. Professori Alajoutsijärven idea kriittisestä talouskoulutuksesta on ihan kannatettava, mikäli sen tarkoituksena on asettaa kriittiseen valoon tabu-suojasta nauttiva valtiovalta ja avata ennakkoluulotonta keskustelua vailla mitään ennalta kirjoitettua poliittista agendaa. Hurskainkaan eettinen talouskasvatus tuskin estäisi yrityksiä hyödyntämästä niitä mahdollisuuksia, joilla valtio vähentää terveen vastuuntunnon ja asiakkaan tärkeyttä.

Markkinoiden suojaaminen hallitusten mielivallalta on paras tae talouskriisejä vastaan.

2 thoughts on “Finanssikriisistä en syyttäisi ensimmäisenä ekonomeja

    1. Taloustieteilijät eivät ole

      Taloustieteilijät eivät ole mikään yhtenäinen yksimielinen kunta. Kuten sanoin, on olemassa erilaisia teorioita ja koulukuntia. Tarkoitat ilmeisesti pelkkää enemmistöä tai sanotaanko näkyvintä ja äänekkäintä osaa heistä. Itse tiedän myös taloustieteilijöitä, jotka ovat kyenneet yhdensuuntaisen teoreettisen deduktion pohjalta tuomitsemaan viime vuosikymmenten talouspolitiikkaa juuri niiden olennaisten mekanismien puolesta, jotka ovat aiheuttaneet kriisejä. He eivät kuitenkaan ole saaneet suurta huomiota, koska akateemisessa maailmassa ilmenee biasoitumista ja älyllistä laiskuutta.

      Jos Keynes oli jossain asiassa enemmän kuin oikeassa, niin se kiteytyy hänen huomioonsa päättäjistä teoreetikkojen alaisina täytäntöönpanijoina. Teoriat tulee siis muutettua käytännöksi tai unohdettua. Teorioita voi olla eri suuntaisia, mutta poliittinen aloite voidaan joko hylätä tai hyväksyä. Politiikalla siis valitaan ne teoriat, joita sovelletaan. Tietenkin poliittiset ratkaisut ovat monimutkaisen ristipaineen summa, jossa asioita päätetään enemmänkin fiilispohjalta kuin minkään rationaalisten teorioiden perusteella. Kuitenkin poliitikot pyrkivät perustelemaan asioita itselleen siltä pohjalta, minkä käsityksen he ovat jostain heidän mielestään vakuuttavasta teoriasta muodostaneet.

Comments are closed.

Related Posts

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com