Fuusiovoimaa rakennetaan Euroopan johdolla

Ranskassa sijaitsevalla kansainvälisellä fuusioenergian ITER-koelaitoksella ollaan aloitettu 35 vuoden suunnitteluvaiheen jälkeen täysimittaiset rakennustyöt. Laitoksen rakentamiseen osallistuu 35 maata, mukaan lukien 29 EU-maata, Venäjä, Yhdysvallat, Intia, Kiina, Japani ja Etelä-Korea. Reaktori on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2025, jolloin myös ensimmäisen plasmaerän odotetaan valmistuvan. Projektin aloittamisesta on silloin kulunut 43 vuotta.

ITER on maailman ensimmäinen kokeellinen lämpöydinreaktori. Sen tarkoituksena on osoittaa tieteelliset ja tekniset edellytykset fuusioenergian tuottamiseen rauhanomaisiin tarkoituksiin. Tavoitteena on, että ITER tuottaa kymmenen kertaa enemmän energiaa, kuin sen reaktion ylläpitoon kuluu. Yhteistyö merkitsee hankkeeseen osallistuville maille merkittäviä kustannussäästöjä. Suomi osallistuu ITER-projektiin VTT:llä ja eri yliopistoissa tehtävällä tutkimustyöllä.

Iter on tärkeä myös venäjälle ja Rosatomille

Venäjän ydinteknologiayhtiö Rosatomin pääjohtaja Aleksei Likhachev vieraili laitostyömaalla ITER-organisaation pääjohtaja Bernard Bigotin kutsusta 11.9.2017. Likhachevin mukaan fuusiovoiman tutkiminen avaa tieteelle ja ihmiskunnalle valtavia mahdollisuuksia. ITER-projektin peruskonsepti tokamak-reaktori on kehitetty Venäjällä ja maa on myös ITER-hankkeessa mukana aivan etulinjassa.

ITER-projektissa venäläisyritykset vastaavat yli 25 järjestelmästä, mm. suprajohteista, jättimäisiä mikroaaltouuneja muistuttavista gyrotroneista, diagnostiikasta ja suojaelementeistä. Rosatom jakaa erityisosaamisensa kansainvälisten kumppaneidensa kesken ja saa samalla pääsyn koko alan parhaisiin käytäntöihin. ITER-projektin pääjohtaja Bigot kiittää Venäjää esimerkillisestä kumppanuudesta hankkeelle.

Likhachev pitää ITER-projektia Venäjälle tärkeänä kahdesta syystä: Se mahdollistaa pitkälle kehittyneen toimialan kapasiteetin hyödyntämisen ja uusien tuotteiden ja taitojen kehittämisen. Toisekseen ITER-hanke auttaa ydinvoiman tutkimusta kehittymään tarjoamalla testiympäristön tulevaisuuden energiaratkaisuille. Venäjällä on kasvava rooli maailman teknologiamarkkinoilla.

 

 

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka