Hyvää Joulua

On vihdoin tullut Joulu ja vuoden täyttymys, ja on aika unohtaa maallinen, ja keskittyä siihen mikä on oleellista ja kaiken takana, pieneen lapseen meidän sisimmässämme. Joulu on aikaa jolloin voimme unohtaa kaiken muun ja keskittyä tuohon tähteen sydämessämme, joka johtaa meitä halki kohti täyttymystä. 

Juoksemme vuoden mittaan kaikenlaisten askareiden perässä; yritämme saavuttaa perheellemme taloudellista turvaa, yritämme saavuttaa näkyvyyttä, yritämme olla tehokkaita ja yritämme kaikenlaista muuta. Kaiken tuon tohinan takana on kuitenkin tuo herkkä, jonka me suloisesti kaiken kiireemme keskellä unohdamme, mutta Jouluna on aikaa pysähtyä. On tullut aika rauhoittua. 

Meitä kaikkia erilaisissa kulttuureissa ja uskonnollisissa traditioissa eläviä yhdistää tuo pieni lapsonen. Hän elää saduissa ja taiteessa. Ne kertovat samaa tarinaa – anna pienelle hänen arvonsa. Raha ja omistus menettää merkityksensä – voimme antaa lahjoja toinen toisillemme. Valta menettää merkityksensä – olemme kaikki samanlaisia tuon suuren voiman edessä. Jää vain onni ja autuuden tunne; on Joulu.

Lapsi (Lähde Wikimedia)

One thought on “Hyvää Joulua”

  1. ”Kaiken tuon tohinan takana

    "Kaiken tuon tohinan takana on kuitenkin tuo herkkä, jonka me suloisesti kaiken kiireemme keskellä unohdamme, mutta Jouluna on aikaa pysähtyä."

    Hyvin kirjoitettu. 

Comments are closed.

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin