Kateelliselle on tarjolla kaksi perusstrategiaa; hän voi joko yrittää päästä itse sen tasolle jota kadehtii tai hän voi yrittää kiskoa kadehdinnan kohteen takaisin omalle tasolleen. Tuo ensimmäinen jopa positiiviseksi luonnehdittava kateuden tulos on tietysti asia, joka pitää tämän kapitalistisen yhteiskuntamme käynnissä. Ihmisten näyttämisenhalu ja siitä seuraavat kateus ja keskinäinen kilpailu kun pitävät kulutusta yllä silloinkin, kun todellisia tyydyttämättömiä tarpeita ei enää olekaan.

Negatiivien kateus taas näyttäytyy rumimmillaan työtaisteluiden aikaan, kun lakossa olevien liittojen työnantajat julkistavat auliisti palkkatilastoja, jotka kertovat kuinka hyväpalkkaisia lakossa olijat todella ovat. Näin synnytetään negatiivisen kateuden tila, joka nopeasti puristaa lakossa olevia kohtaan tunnetun sympatian minimiin.

Tämä strategia toimi loistavasti niin paperiteollisuuden työtaistelujen kuin satamalakonkin yhteydessä, sillä molemmissa lakossa oli selvästi hyvätuloista väkeä.

Julkisuudessa selvittämättä kuitenkin jäi miksi työnantajat olivat näillä aloilla erehtyneet vuosien kuluessa niin hyviä palkkoja maksamaan, sillä jokin syyhän on varmasti aina on siihen miksi joillakin aloilla palkkataso nousee enemmän kuin toisilla.

Molemmissa tapauksissa vastaus on hyvin yksinkertainen; sekä paperiteollisuudessa että satamissa palkkatasot olivat nousseet korkealle, koska työn tuottavuus ja samalla myös työnantajien palkanmaksukyky olivat kasvaneet todella rajusti näillä aloilla. 

Homma on hyvin yksinkertainen; kun niin satamista kuin paperiteollisuudestakin on saneerattu kymmeniä tuhansia työpaikkoja ja samaan aikaan työn tuottavuus on kasvanut rajusti, on jäljelle jääneille voitu maksaa paremmin.

On aivan selvää, että kun sata miestä tekee työt, joihin aikaisemmin tarvittiin tuhat, voidaan näille sadalle myös maksaa paremmin kuin tuhannelle. Jäljelle jääneille annetut palkankorotukset ovat olleet myös keino, jolla työpaikkojen raju karsinta on saatu läpi näillä aloilla ilman suurta kuohuntaa.

Kyse on tietysti myös siitä, että hyvin menestyvillä aloilla on voitu maksaa parempia palkkoja kuin huonosti menestyvillä ja toisaalta loistavasti menestyneet työantajat ovat hyvinä aikoina olleet yksinkertaisesti valmiita maksamaan siitä, että homma hoituu ongelmitta.

Kaikilla aloilla ei kuitenkaan ole näin rajua työn tuottavuuden nousua koettu ja tässä on selvä kateuden paikka. Monen on kuitenkin vaikea ymmärtää, että toisen hyvinvoinnin vähentäminen ei mitenkään lisää omaa hyvinvointia. 

Tietysti hyvinvoinnin tunteella on usein hyvin vähän tekemistä todellisen hyvinvoinnin kanssa, sillä kyse on pohjimmiltaan kyse kuitenkin siitä mihin itseään vertaa. Jos ryhmä johon itseään vertaa näyttää voivan paremmin, ei auta mitään, vaikka oma tilanne olisi kuinka hyvä tahansa; kateuspiru iskee.

Yhtä vaikea on ehkä ymmärtää, että vaikkapa metsäalan vientiteollisuuden taannoisten loistavien tuloksien jakaminen edes osittain myös työntekijöille levitti teollisuuden menestyksen luomaa hyvinvointia koko yhteiskuntaan, kun kasvanut palkkapotti lähti kiertoon teollisuus- ja satamapaikkakuntien talouselämään.

Jaakko Wallenius

 Kateelliselle on tarjolla kaksi perusstrategiaa; hän voi joko yrittää päästä itse sen tasolle jota kadehtii tai hän voi yrittää kiskoa kadehdinnan kohteen takaisin omalle tasolleen. Tuo ensimmäinen jopa positiiviseksi luonnehdittava kateuden tulos on tietysti asia, joka pitää tämän kapitalistisen yhteiskuntamme käynnissä. Ihmisten näyttämisenhalu ja siitä seuraavat kateus ja keskinäinen kilpailu kun pitävät kulutusta yllä silloinkin, kun todellisia tyydyttämättömiä tarpeita ei enää olekaan.

Negatiivien kateus taas näyttäytyy rumimmillaan työtaisteluiden aikaan, kun lakossa olevien liittojen työnantajat julkistavat auliisti palkkatilastoja, jotka kertovat kuinka hyväpalkkaisia lakossa olijat todella ovat. Näin synnytetään negatiivisen kateuden tila, joka nopeasti puristaa lakossa olevia kohtaan tunnetun sympatian minimiin.

Tämä strategia toimi loistavasti niin paperiteollisuuden työtaistelujen kuin satamalakonkin yhteydessä, sillä molemmissa lakossa oli selvästi hyvätuloista väkeä.

Julkisuudessa selvittämättä kuitenkin jäi miksi työnantajat olivat näillä aloilla erehtyneet vuosien kuluessa niin hyviä palkkoja maksamaan, sillä jokin syyhän on varmasti aina on siihen miksi joillakin aloilla palkkataso nousee enemmän kuin toisilla.

Molemmissa tapauksissa vastaus on hyvin yksinkertainen; sekä paperiteollisuudessa että satamissa palkkatasot olivat nousseet korkealle, koska työn tuottavuus ja samalla myös työnantajien palkanmaksukyky olivat kasvaneet todella rajusti näillä aloilla. 

Homma on hyvin yksinkertainen; kun niin satamista kuin paperiteollisuudestakin on saneerattu kymmeniä tuhansia työpaikkoja ja samaan aikaan työn tuottavuus on kasvanut rajusti, on jäljelle jääneille voitu maksaa paremmin.

On aivan selvää, että kun sata miestä tekee työt, joihin aikaisemmin tarvittiin tuhat, voidaan näille sadalle myös maksaa paremmin kuin tuhannelle. Jäljelle jääneille annetut palkankorotukset ovat olleet myös keino, jolla työpaikkojen raju karsinta on saatu läpi näillä aloilla ilman suurta kuohuntaa.

Kyse on tietysti myös siitä, että hyvin menestyvillä aloilla on voitu maksaa parempia palkkoja kuin huonosti menestyvillä ja toisaalta loistavasti menestyneet työantajat ovat hyvinä aikoina olleet yksinkertaisesti valmiita maksamaan siitä, että homma hoituu ongelmitta.

Kaikilla aloilla ei kuitenkaan ole näin rajua työn tuottavuuden nousua koettu ja tässä on selvä kateuden paikka. Monen on kuitenkin vaikea ymmärtää, että toisen hyvinvoinnin vähentäminen ei mitenkään lisää omaa hyvinvointia. 

Tietysti hyvinvoinnin tunteella on usein hyvin vähän tekemistä todellisen hyvinvoinnin kanssa, sillä kyse on pohjimmiltaan kyse kuitenkin siitä mihin itseään vertaa. Jos ryhmä johon itseään vertaa näyttää voivan paremmin, ei auta mitään, vaikka oma tilanne olisi kuinka hyvä tahansa; kateuspiru iskee.

Yhtä vaikea on ehkä ymmärtää, että vaikkapa metsäalan vientiteollisuuden taannoisten loistavien tuloksien jakaminen edes osittain myös työntekijöille levitti teollisuuden menestyksen luomaa hyvinvointia koko yhteiskuntaan, kun kasvanut palkkapotti lähti kiertoon teollisuus- ja satamapaikkakuntien talouselämään.

Jaakko Wallenius