Käytä valtaasi Nokian omistaja

Helsingin pörssissä on eletty loistavia aikoja. Viimeisten kolmen kuukauden ajan OMXH25 – indeksin19 %:n tuotolla kotopörssimme hakkaa kaikki maailman merkittävimmät osakemarkkinat. Lähimmäksi pääsee rahoituskriisistä toipuvan Espanjan pörssi 15 %:n tuotollaan. Talous nousee syvästä kuopasta ja osakemarkkinat ovat tämän jo ennakoineet.

En näe mitään syytä, miksei kehitys voisi jatkua samansuuntaisena, joskaan ei ehkä yhtä nopeana tästä eteenpäinkin. Huolimatta kovasta noususta Helsingin pörssin osakkeita ei vieläkään voi pitää kalliina, mutta eivät ne enää kovin halpojakaan ole. Pariltakymmeneltä yhtiöltä on odotettavissa ensi keväänä yli viiden prosentin osinkotuotot.

Nokian mielenkiintoiseksi ennakoitu ylimääräinen yhtiökokous pidetään 19.11.2013 Helsingin Jäähallissa. Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 7.11.2013 merkittynä yhtiön osakasluetteloon. Yhtiökokoukseen tulee ilmoittautua viimeistään 12.11 klo 16.00 mennessä.

Suomalaiset kotitaloudet omistavat viidenneksen Nokian osakkeista. Nokian omistajan kannattaa käyttää oikeuttaan vaikuttaa yhtiön päätöksentekoon. Edistykselliset pörssiyhtiöt, kuten Nokia, ovat mahdollistaneet elektronisen yhtiökokouspalvelun, jolloin osakkeenomistajan ei tarvitse mennä paikan päälle Helsinkiin, vaan hän voi äänestää ennakkoon siitä, hyväksyykö hän matkapuhelinyksikön myynnin Microsoftille vai ei. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa on nimittäin vain yksi päätettävä asia: ”Hallituksen ehdotus Devices  Services – liiketoiminnan Myynnin vahvistamiseksi ja hyväksymiseksi.” Osakkeenomistaja voi äänestää joko Myynnin vahvistamista ja hyväksymistä koskevan ehdotuksen puolesta tai sitä vastaan. Jos hän tulee myöhemmin katumapäälle, hän voi muuttaa kantaansa vielä ennen yhtiökokousta. Nokian kotisivulta löytyvät selkeät ohjeet siitä, kuinka yhtiökokoukseen ilmoittaudutaan ja kuinka voidaan sähköisesti äänestää ennakkoon.

Yhtiökokous voi päättää vain asioista, jotka on mainittu yhtiökokouskutsussa. Koska kokouskutsussa ei ole muita päätettäviä asioita, voi toimitusjohtajan vastuuttomia palava öljynporauslauttavertailuja ja messeviä palkkioita ”hyvin hoidetusta työstä” ainoastaan paheksua. Päättää niistä ei voi. Ensi kevään yhtiökokouksessa voidaan sitten päättää, myönnetäänkö johdolle vastuuvapaus. Toivottavasti viimeistään silloin on avattu toimitusjohtajan kanssa tehty sopimus ja voidaan todeta, josko toimitusjohtajan intresseissä oli alun perinkin pörssikurssin romahduttaminen matkapuhelinyksikön kauppojen vauhdittamiseksi.

Yhtiökokouksessa ei myöskään voida päättää siitä, mitä matkapuhelinliiketoiminnan myynnistä saaduilla miljardeilla pitäisi tehdä. Toivottavasti yhtiön hallitus kertoo yhtiökokouksessa, mihin rahat aiotaan käyttää. Liian suuret kassavarat ovat usein johtaneet mm. harkitsemattomiin yritysostoihin tai omien osakkeiden ostoihin, joista myös Nokian menneisyydestä löytyy varottavia esimerkkejä.

Omistan Nokian osakkeita.

 

jorma.kokko@jamk.fi

 

Kirjoittaja on Osakesäästäjien Keskusliiton hallituksen jäsen.

Related Posts